Heute abend aus Deutschland die Mensch Maschine Kraftwerk!

VAROITUS! Jos olet aikeissa mennä katsomaan Kraftwerkia jonnekin päin maailmaa, lue tämä arvio vasta nähtyäsi keikan.

Kraftwerkin maailmankiertueen alkua oli eilisiltana todistamassa loppuunmyyty Helsingin Jäähalli. Vocoderilla tehdyn tervetulotoivotuksen jälkeen keikka alkoi The Man-Machine -kappaleella. Verhojen ollessa vielä kiinni syttyivät lavan takana punaiset lamput paljastaen neljä mustaa hahmoa. Kun verhot vihdoin hitaasti aukesivat, herrat Hütter, Schmitz, Hilpert ja Schneider seisoivat lavalla kappaleen tyylille uskollisena tummanharmaat puvut ja punainen kauluspaita yllään. Sinänsä yksinkertainen lavarakennelma, altapäin valaistu koroke taustanaan iso videokangas, toimi hienosti. Yhtyeen jäsenten kontakti yleisöön oli tyyliin sopivaa: sitä ei ollut. Miehet seisoivat lavalla, naputtelivat kannettavia tietokoneitaan ja soittivat koskettimilta melodioita. Ainoa asia, jonka voi tulkita kontaktiksi yleisöön oli Ralf Hütterin monotoninen laulu. Hetkittäin tekikin mieli verrata konserttia Assembly-tietokonetapahtumaan: paljon ihmisiä katsoo kankaalta musiikin säestämiä tietokoneanimaatioita. Kappaleista kuultiin mm. Tour de France 2003, Autobahn, The Model, Radioactivity ja Trans Europe Express. Noin tunnin setin jälkeen yhtye poistui lavalta ja verhot sulkeutuivat. Viimeistään nyt tajusi, kuinka paljon yleisö oli pitänyt näkemästään ja kuulemastaan: yhtye sai valtavat aplodit ja kaikki odottivat lisää. Itse ajattelin yhtyeen vetävän vielä pari-kolme kappaletta ja sillä hyvä. Vielä mitä.

Parin minuutin odotuksen jälkeen miehet palasivat lavalla vilkkuvilla ledeillä varustetut kravatit kaulassaan. Kuultiin kappaleet Computer World, Home Computer ja Pocket Calculator, jonka aikana lavan edessä paikoillaan seissyt ihmismassa sai nostettua hieman tanssijalkaakin. Jälleen verhot sulkeutuivat. Raivoisien aplodien jälkeen alkoi keikan visuaalinen loppukiri The Robots-kappaleen soidessa. Valkoiset strobo-valot alkoivat pyyhkiä lavaa ja verhoon heijastui neljä hahmoa. Verhojen auetessa miesten tilalla oli neljä paikoillaan seisovaa robottia! Kappaleen edetessä robotit alkoivat hitaasti liikuttaa kehoaan musiikin tahtiin. Musiikillisesti ja visuaalisesti upea biisi päättyi ja luulin keikan olevan ohi. Vielä mitä.

Minuuttien aplodien jälkeen valkean verhon takaa tulivat vielä kerran esiin Kraftwerkin miehet. Tällä kertaa heillä oli yllään käsittämättömän hienot, neonvihreitä raitoja heijastavat puvut. Loppusetti koostui kappaleista Elektro Kardiogramm, Aero Dynamik ja viimeisenä Musique non stop, jonka aikana jäsenet poistuivat yksitellen lavalta.

Pieniä moittimisen aiheita konsertissa toki oli, mutta kahden tunnin ja viidentoista minuutin kokonaisuutta ne eivät himmentäneet. Konsertin visuaalinen anti oli käsittämättömän upea. Tällaista ei kukaan muu saa aikaan. Täytyy vain toivoa, että joitain kiertueen keikkoja kuvataan ja kootaan DVD:ksi, sen verran hieno kokemus eilinen oli.