Flow Festival 2006, valkoinen sali, perjantai & lauantai

Viikonloppu elektronista musiikkia, hiphoppia ja kaikenmoisia gruuvaavia rytmejä. Sitä on Flow. Itse saavuin tapahtumaan kuuntelemaan nuoruuteni Detroit-teknosuosikkia, Underground Resistancea. Tulipa siinä samalla katsottua pari muutakin esitystä.

Perjantai 18.8.2006

Illan ensimmäiset rytmit tarjosi Ceebrolisticsin dub-sivuprojekti Katusea Soundsystem. Kuulosti ihan ookoolta. Tuomas Toivosen Toinen Linja -nimellä heittämä soolokeikka vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta jostain syystä en seurannut sitä aktiivisesti. Keikka herätti kuitenkin mielenkiintoni kuuntelemaan nyt festarien jälkeen Tuomaksen biisejä Myspacesta. Ovelaltahan nuo kuulostavat.

Underground Resistance
oli se syy, miksi olin Helsinkiin saapunut. UR bändinä ja levy-yhtiönä on ollut minulle suuri vaikuttaja, etenkin vuosina 1995-1999. 2000-luvulla en ole niin aktiivisesti levy-yhtiön julkaisuja seurannut, mutta siitä huolimatta kyseinen Mad Mike Banksin johtama poppoo on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Nuoruuden unelma toteutuisi tänään. Näkisin UR:n livenä! Do not allow yourself to be programmed! Resist at all costs! Päälläni oli kulunut (mutta sitäkin katu-uskottavampi) UR Unexploitable -t-paita. Todellista pyhiinvaelluksen / fanitapaamisen meininkiä oli ilmassa.

UR

UR:n livekokoonpano on nimeltään Galaxy 2 Galaxy. Nimi tulee jazz-vaikutteisen Detroit-technon klassikkojulkaisusta vuodelta 1993. Bändi aloittikin keikkansa tuon levyn materiaalilla. Lavalla taisi olla viisi äijää. Keikka oli kokonaisuudessaan aika hyvä, mutta täytyy kyllä sanoa, että odotukset olivat paljon korkeammalla. Odotin kuulevani vanhempia ja rankempia UR/Red Planet -technokappaleita, sellaisia kuten Electronic Warfare, Death Star tai Star Dancer. Erikoisinta oli, ettei edes UR-levy-yhtiön suurinta hittiä (Knights of the) Jaguar soitettu. Kokoonpanon livemeno oli pettymys myös siinä mielessä, että siitä puuttui kaikki mystiikka. Liikaa huudatusta. Mielikuvissani UR on kovaa musiikkia kovasta kaupungista, eikä siihen yhteyteen sovi ”somebody, anybody, everybody, screeeeeeeaaaaam” -toustauskliseet.

Onneksi sentään yleisö sai kuulla Final Frontierin. Ja Journey of the Dragonsin. Ja Timelinen. Hyviä biisejä kaikki. Erinomaisen hieno hetki oli se, kun yksi UR-jäsen nosti yleisöstä yhden naisen tanssimaan kanssaan. Se sopi hyvin ”nation 2 nation, world 2 world” -sanomaan. Ja kyllä se yhden biisin gospelhehkutus ”let me hear you say SOUL” toimi mulle ihan kivasti.

Tulipahan UR nähtyä. Nyt jälkeenpäin keikkafiilikset ovat pääosin positiiviset, vaikka järjettömän kovia odotuksiani UR ei pystynytkään lunastamaan.

– – –

Lauantai 19.8.2006

Valkoisen salin yläkerran ensimmäinen esiintyjä Tortured Soul pääsi yllättämään ihan kulman takaa. En osannut odottaa tältä poppoolta mitään, kun en tuntenut heidän tuotantoaan yhtään. New Yorkista kotoisin oleva porukkaa olikin oikea deep house -bändi. Trioon kuului laulava rumpali, urkuri ja basisti. Ja soittivat vielä hiton hyvin yhteen! En ole koskaan aiemmin kuullut tällaista musiikkia tällä tavalla esitettynä, täysin muusikkopohjalta, oikeana bändinä. Erinomaisen tyylikästä ja sielukasta gruuvailua. Kyllä New Yorkissa osataan!

Jazzanovan dj-keikkaa jaksoin kuunnella pari sekuntia täpötäydessä alakerrassa, kunnes iski ahtaanpaikan kammo.

Moodymann oli kummallisesti halunnut verhokankaan itsensä ja yleisön välille. En tiedä varmuudella mikä tämän motiivi oli, mutta ei siinä kyllä mitään järkeä ollut. Huhu kertoo, että Moodymann olisi halunnut verhon, koska ei halunnut nähdä valkoisten tanssivan hänen soittamaansa mustaa musiikkia (???). Oli miten oli, kyseisen herra Moodymannin, eli Kenny Dixon Jr:n soittama musiikki oli ihan mukavaa kuultavaa. Settinsä alkuun hän pisti tribuuttia kotikaupunkinsa edesmenneelle hiphoptuottajanerolle J Dillalle. Siitä pikkuhiljaa edettiin Moodymannin tavaramerkkisoundiin, luuppaavan jumittavaan houseen.

En kuunnellut Moodymannia loppuun asti, koska minua kiinnosti tsekata alakerrassa samaan aikaan soittava Helsinki Ghetto Bass Patrol. HGBP:n ideana on soittaa yksinkertaisen seksistisiä ghettobass/bootytracks-levyjä, joihin ämsee David Not So Hot (eli Pijall) huutelee päälle suomenkielisiä provokaatioita jatkuvalla syötöllä. HGBP:n keikoilla asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. HGBP keskittyy niihin asioihin, jotka elämässä ovat oikeasti tärkeitä, eli tisseihin ja perseisiin. Konsepti on tajuttoman typerä, mutta juuri siksi se toimii aivan hemmetin hyvin. Patrollin keikoilla ilmeisesti traditioksi muodostunut ”tuulettimet” oli tälläkin keikalla yleinen ilmiö — eli paita pois ja pyörittämään propellina ilmassa. Eräs helsinkiläinen muusikko innostui vaatteiden poistamisen kehotuksista siinä määrin, että heitti kaikki vaatteet pois tanssilattialla joratessaan. Hyvä meininki!

Flow oli varsin mukava tapahtuma. Salissa oli tolkuttoman kuuma, mutta muuten homma toimi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s