Magyar Posse @ Club 25, Vaasa, 25.8.2006

Porilainen instrumentaalibändi Magyar Posse ilmoittaa nettisivuillaan aloittavansa keikkatauon tämän viikonlopun jälkeen, koska yksi jäsenistä muuttaa ulkomaille asumaan. Tänä vuonna julkaistu Random Avenger -albumi on sen verran kovaa kamaa, että päätin hyödyntää tämän ”viimeisen” mahdollisuuden todistaa bändin keikkakunto ja kuulla uuden levyn kappaleita livenä. Siispä ajoin Seinäjoelta Vaasaan Club 25:lle tsekkaamaan mikä on meininki.

Yleisöä ei ollut paikalla tungokseksi asti, mutta kenties laatu korvasi määrän. Väki koostui ilmeisesti diggareista, jotka tiesivät mitä tuleman pitää. Kovin moni ei innostunut jorailemaan, vaan keskittyivät istualtaan keikan seuraamiseen. Itse heiluin ihan lavan edessä.

Ja se keikkahan oli aika hemmetin mahtava. Esityksen aikana kuultiin yhtyeen tuotannosta kaikki olennaiset biisit, pääpainon ollessa uuden levyn annissa. Oikeastaan jäin kaipaamaan MP:n tuotannosta vain Kings of Timen seiskabiisiä ja ekan levyn Single Sparks Are Spectral Firesiä. Mutta eipä noiden biisien pois jäänti ollut mikään erityinen ongelma, sillä materiaali oli kaikin puolin toimivaa. Magyar Possen parhaisiin biiseihin lukeutuvat 77/78 (eli biisi 2 / KoT) ja Sudden Death tulivat keikan alkupuolella ja olivat melkoista jyrää. Whirlpool Of Terror and Tension tiputti ihan täysillä, samoin kuin European Lover/Random Avenger. Whirlpoolista on muuten tulossa musiikkivideokin, jonka tekee aiemmin Jori Hulkkoselle ja Sweatmasterille erinomaiset videot valmistanut Las Palmas Films.

Magyar Posse

Bändi tuli varsinaisen keikkansa jälkeen vielä esittämään yhden encoren, ensimmäisen levynsä tappajabiisin Endless Cycle of Violencen. Tämän biisin aikana bändi pisti todella kaikkensa peliin. Kappaleessa oli myös erinomaisen kiehtova motorik-rytmikohta. Bändi esittää yleensä biisit melkoisen uskollisena albumiversioilleen, mutta keikan lopussa soittajat antoivat itselleen luvan vähän irrotella, ja lopputulos oli todella mainio. Sandraa alkoi hymyilyttää, kun Harri innostui improvisoimaan kitaramelodiaa. Muutenkin bändin viulisti Sandra on erittäin pirteä lisä bändin jurojen äijien joukkoon.

Magyar Posse

Yhtyeen poistuessa lavalta yksi soittajista sanoi mikrofoniin, että ”tämä oli meidän parhaita keikkoja pitkään aikaan – se ei ehkä näkynyt meistä, kun me ollaan niin ujoja.” Tämä oli hyvä lopetusrepliikki, jonka jälkeen oli hyvä fiilis lähteä ajelemaan kotia kohti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s