Vuoden 1994 Nine Inch Nailsin keskellä yötä televisioitu Woodstock 94 -keikka oli isompi sukupolvikokemus kuin mikään muu keskellä yötä lähetetty ohjelma ikinä. Minutkin se käänsi. Sitä ennen en paljon tiennyt NINistä – sen jälkeen olen fanittanut kaksikymmentä vuotta.
Koska pienelle paperiteollisuuspaikkakunnalle näkyneet mediat (TV1, TV2, Kolmoskanava, Riihimäen Sanomat, kirjaston Soundi, Headbanger’s Ball, 120 Minutes, Radiomafia ja kavereiden levyhyllyt) eivät olleet hehkuttaneet Nine Inch Nailsia, oli mennyt bändi aiemmin ihan täysin ohi. NINin hengenheimolainen Ministry toki tunnettiin, koska Ministry oli hevimetallia, ja 90-luvun paperiteollisuuspaikkakunnalla ne, jotka eivät kuuntele eurodancea, kuuntelevat hevimetallia.
NIN oli Woodstockissa esiintymässä juuri ennen Metallicaa. Kun Metallica esiintyy, niin 1994 sitä kuunnellaan, oli mikä oli. Virikkeet olivat vähissä.
Tällainen lupaava artisti oli päräyttänyt jo aiemmin ilmoille elektrohenkisen Pretty Hate Machine -levyn ja yllättävän paljon Ministryltä kuulostaneen Broken-EP:n. Nyt he kiersivät The Downward Spiral -levyn kiertuetta ja jumaliste tuo Woodstock. Tuo oli parasta ikinä.
NIN vetosi kasvavaan nuoreen mieheen, koska se purki turhautumisen kimmeltäviin rokkitähtiin ja muuhun kertakäyttöpuuppaan. Mutaa, cyberpunkkia, nahkaa, vinyyliä ja verta, perkele! Trent-setää ahdisti. Niin minuakin, olimme siis käytännön hengenheimolaiset. En tosin narkannut enkä oikeastaan asunut Los Angelesissa ja rokkitähteydenkin kanssa oli vähän ohkaista. Eikä nyt varsinaisesti ollut miljoonia tililläkään. Mutta niinku ahisti ja tollei.
The Downward Spiralilla kertoja hylkää yksi kerrallaan elämänsä eri elementit syöksyssään alas ja lopulta tappaa itsensä. Kuulostaa lohdulliselta kasvavalle nuorelle miehelle. Jollain maila puristaa kädessä vielä enemmän kuin minulla, joten kaipa siinä jotain lohdullista on. Äidinkielen tunnilla oli puhuttu katarsiksesta ja tragedian puhdistavasta vaikutuksesta.
2014 NIN soitti Hartwall Arenalla. Trent oli vähän rauhallisempi, lihavampi ja pelkäsi olevansa vain kopion kopio kopion kopio. Niin minäkin. Silti nautimme kaikki ja olihan tuo nyt taas kerran hienoa kuin mikä.
Roklintu 