Mainio sarjakuva Wulffmorgenthaler käsittelee festarien tarjontaa parin päivän takaisessa stripissään.
Onneksi tilanne ei ole aivan noin toivoton.
Mainio sarjakuva Wulffmorgenthaler käsittelee festarien tarjontaa parin päivän takaisessa stripissään.
Onneksi tilanne ei ole aivan noin toivoton.
Ensimmäistä kertaa festivaalina järjestetty Pitkä kuuma kesä sijoittui Helsingin Suvilahteen samalle alueelle kuin Flow-festivaali. Alue tosin oli suppeampi kuin mihin Flowssa on totuttu, mm. päälava oli eri paikassa eikä sisätiloja ollut yleisön käytössä lainkaan.
Lauantaina tuli keskityttyä päälavan, eli Kesälavan tarjontaan. Sen avasi Risto, joka soitti alkuiltapäivästä varsin tyhjälle alueelle. Mainion kosketinsoittelun ja kitaroinnin lisäksi bändissä on erittäin viehättävä rytmiosasto, joka pistikin jalan tomuttamaan maata tasaiseen tahtiin. Keikan lopussa Risto houkutteli yleisön (”te kaikki seitsemänkymmentä”) mukaan laulamaan soolona esittämäänsä Putoan kaivossa -kappaleen kertosäettä ja lopetti setin Kari Peitsamon Rakkauteen.
Huomattavasti enemmän fanikantaa keräsi reilua puolta tuntia myöhemmin esiintynyt Disco Ensemble. Keikan jälkeen oli todettava että kyseessä on erittäin tiukka livebändi. Settiin mahtuivat mm. We Might Fall Apart, Bad Luck Charm ja Back On The MF Street sekä nimeämätön uusi kappale.
The Melvins oli festivaalin kummajainen niin ulkoasultaan kuin kokoonpanoltaankin. Buzz Osbornen kiharat harmaat hiukset ja kaapu ovat unohtumaton näky. Lisäksi kokoonpanossa on kaksi rumpalia, joiden rumpusetit ovat hauskasti toistensa peilikuvia.
Festivaalin esiintyjävalikoima oli varsin onnistunut. Yhtään koko kansan vetonaulaa ei ollut tarjolla vaan oli keskitytty tuomaan pienempiä nimiä joilla on fanaattisempi kannattajajoukko. Social Distortion ja The Flaming Lips toimivat eri päivien suurimpina houkuttimina ensiksimainitun onnistuessa vetämään väkeä paremmin paikalle.
Helpoimmin lähestyttävä ulkomaanvieras oli ehkäpä ruotsalainen The Sounds, jonka juuri julkaistu kolmoslevy Crossing the Rubicon toi mukavasti vaihtelua keikkasettiin. Suurimman suosion uusista kappaleista sai odotetusti ja ansaitusti sinkkubiisi No One Sleeps When I’m Awake. Tuttua Sounds-kamaa, mutta erittäin toimivaa. Laulaja Maja Ivarsson flirttaili totuttuun tapaan sekä yleisön että bändikaveriensa kanssa.
Illan pääesiintyjäksi oli siis saatu yhdysvaltalainen, Mike Nessin johtama Social Distortion. Punkrockin kulttinimeksi kutsuttu bändi tarjosi punkia asenteessaan kun taas soitto ja kappaleet nojasivat enemmän rock n rolliin. Poistuin alueelta kun keikka oli kestänyt lähes puolitoista tuntia, joten varsin hyvän annoksen punkrockiaan Ness ja kumppanit ensimmäisellä vierailullaan Suomeen tarjosivat.
Helsingissä järjestetään tänään ja huomenna Basso Festival -nimellä kulkeva tapahtuma. Tarjolla on ilmaista ohjelmaa Kiasman edustalla ja Koffin puistossa sekä maksulliset keikat Redrumissa ja Suvilahden voimala-alueella. Koffin puistossa esiintyy mm. Asa & Jätkäjätkät ja Suvilahdessa mm. Annie, Pintandwefall ja Manna.
Roadburnistä on alkanut, vihdoinkin, ropista audio striimejä kaikkien kuunneltaviksi. Odotettavissa on aiempien vuosien tyyliin vielä monen monta striimiä lisää, mutta nyt on siis jo jotain tarjolla.
Roadburn 2009 first audio streams on line @ Roadburn blog
Nyt siis tarjolla striimit yhtyeiltä Ufomammut, Baroness, Amon Düül II, Farflung, Rose Kemp, Black Sun, Bohren und der Club of Gore, Vibravoid, Shora ja Saviours.
Roadburnistä on jo jonkin verran aikaa ja olen kirjoittanut asiasta niin paljon muualle että hoidan sen asian linkityksillä. Mutta halusin kuitenkin postata myös Roklintuun tekemäni Spotify soittolistan festivaalin tiimoilta.
Roadburn 2009 playlist @ Spotify
Listalla on jotain kaikilta artisteilta jotka festivaalilla soitti (joiden musiikkia Spotifysta löytyy), kuitenkin niin että maksimissaan samalta artistilta on kaksi albumillista musiikkia. Suosittelen tsekkaamaan jokaiselta artistilta yhden tai kaksi biisiä, skaalaa meinaan löytyy black metallia lähentelevästä paahtamisesta sinfoniseen post-rock maalailuun ja ambientiin asti.
Muista asiaan liittyviä linkkejä:
Roadburn.com webzine, josta Roadburn 2009 -linkki vie festivaalin sivulle
Roadburn blogi
Roadburn @ Myspace
Viikonloppu, jonka stoner- ja doom-fanit muistavat festariraportti @ Meteli.net
Roadburn 2009 – Teh Festival HUHU @ Time Tomblog
Roadburn 2009 haku Youtubessa, josta löytyy paljon livemateriaalia tapahtumasta.
Silläkin riskillä että omakehu haisee ja toistan itseäni, YouTubesta löytyy Nosturilla pidetty Psykotrooppinen karavaani kokonaisuudessaan, poislukien DJ-setit ja muu väliaikaviihdyke.
Psychotropic Caravan Festival kanava YouTubessa
Mielestäni noista videoista saa ihan kivasti kiinni tunnelmasta ja sounditkaan eivät ole ihan silkkaa paskaa… koko aikaa.
Norjan etelärannikolla Tromøyn saarella (Google Maps) toista kertaa järjestetty Hove-festivaali sujui aurinkoisessa säässä. Itse osallistuin festivaaleille vain yhtenä päivänä. Torstaipäivän pääesiintyjänä oli luvassa The Raconteurs, jonka tänä keväänä ilmestynyttä toista albumia olen kuunnellut hyvin paljon.
Tromøy on logistisesti hieman haasteellinen paikka. Päivävieraalle oma auto on ainoa varteenotettava kulkuväline, eikä silläkään kulku mitään herkkua ole saaren kapeilla kyläteillä parkkipaikkaa etsiessä. Sen sijaan kun perille on päässyt, kaikki toimii hienosti. Hulppean kokoinen festivaalialue on hienolla paikalla meren ääressä. Palvelut pelasivat mainiosti. Ruokakojuille oli välillä pitkä jono, mutta se lienee väistämätöntä, mikäli 10000 festivaalivierasta keksii yht'aikaisesti, että grillimakkaraa pitää saada juuri nyt.
Ainoa isompi järjestelymoka oli rannekevaihtopisteen sijoittaminen kilometrin päähän ennen festivaalialuetta. Moka oli tosin myös minun oma, koska en ollut tulkinnut festivaalikarttaa riittävän hyvin etukäteen. Rannekevaihtopiste ei ollut autoni ja festivaalialueen välisen tien varrella, joten siksi se jäi näkemättä. Oli hieman kurjaa saapua lipun kanssa portille ja kävellä kaksi kilometriä ylimääräistä takaisin noutaakseen rannekkeen.
Rannekehässäkästä johtuen missasin Yeasayerin keikasta puolet. Yeasayer on viime aikoina saanut paljon internethypeä osakseen ja mielenkiinnolla halusin todistaa mistä on kyse. Täytyy todeta, että keikka ei kovin vahvasti vedonnut minuun. Muu yleisökään ei lähtenyt täysin varauksetta mukaan. Voipi olla tosin, että isot festivaalilavat eivät toimi bändin musan kanssa, vaan tätä pitäisi tsekkailla jossain rokkiklubilla. Erityismaininta pitää antaa bändin basistille, joka loihti ilmoille kauniita taidokkaita melodioita bassokitarastaan.
Yeasayerin jälkeen tsekkasin toisella lavalla soittaneen Killswitch Engage -yhtyeen meiningin. Bändin musiikki tuntui sen verran puuduttavalta tusinametallilta, että jatkoin pikaisesti eteenpäin aluekerrostani.
Jonkin ajan kuluttua telttalavalla esiintyi St. Vincent eli muun muassa Sufjan Stevensin bändissä soittaneen Annie Clarkin sooloprojekti. Tällä naisella on kaunis ääni ja sävellyksistään löytyy ideaa. Festivaaliolosuhteissa koettuna olisin kaivannut enemmän särmää ja ei-hempeyttä esiintymiseen, mutta aivan viihdyttävä kokemus tämä oli näinkin.
Seuraavaksi jatkoin festivaalialueen kiertelyä, ja päädyin paikkaan nimeltä Filmbunker. Kyseessä oli aivan aito bunkkeri, jossa nimensä mukaisesti näytettiin elokuvia. Pimeän bunkkerin seinusta oli koristeltu koivun lehdillä, joten tuoksu oli aivan kuin juhannussaunassa runsaan vihtomisen jälkeen. Bunkkeriteatterin tämän illan elokuvana oli Mayhemin hurjista vuosista tehty dokumentti Once Upon a Time in Norway. Tämä vaikutti todella mielenkiintoiselta pätkältä, joten jäin katsomaan sitä pidemmäksi aikaa. Pitää jostain metsästää tuo dokumentti käsiin ja katsoa se alusta asti.
Amfi-lavalla aloitteli seuraavaksi Sepulturasta tutut Max ja Iggor Cavalera kumppaneineen eli Cavalera Conspiracy. Bändi soitti tarkasti ja vuosien kokemuksella matskuaan sekä CC:n tuoreelta debyyttialbumilta kuin myös vanhempaa Sepultura- ja Soulfly-matskua. Bändi vetosi norjalaisiin pitkätukkiin ja meininki oli parhaimmillaan raivoisaa. Myös Maxin poikapuoli Richie kävi karjumassa yhden biisin ajan, eli raskaan musiikin perinne jatkuu Cavaleran suvussa. Pidemmän päälle minua kuitenkin alkoi haukotuttaa tämä keikka. Max Cavaleralla on ollut muusikon urallaan vain yksi idea ja kaikki hänen biisinsä ovat samasta puusta veistettyjä. Monille tämä tuntuu riittävän ja suosio kantaa vuodesta toiseen. Itseäni tämä viihdyttää vain hetkellisesti.
Sitten olikin sen aika, minkä vuoksi olin tänne tullut. Päälavalle saapuivat traditionaalisella otteella rumpujaan kolisteleva Patrick Keeler, siististi pukeutuvalta tietokonekoodarilta näyttävä basisti Jack Lawrence, heleä-ääninen käkkäräpää Brendan Benson ja esittelyjä kaipaamaton Jack White. Livekokoonpanossa oli mukana myös mm. koskettimia ja viulua soittava Mark Watrous, joka on korvannut Queens of the Stone Ageen liittyneen Dean Fertitan. Yhdessä nämä jätkät tottelevat nimeä The Raconteurs.
Tämä Raconteursin esiintyminen oli aivan uskomaton elämys. Biisit toimivat livenä paljon paremmin kuin levyllä. Yhdessä Foo Fightersin Provinssikeikan kanssa nämä ovat vuoden kovimmat keikat, ainakin tähän asti. Keikka alkoi Consoler of the Lonely:llä ja loppui yhden encoren jälkeen Salute Your Solutioniin. Settilistassa oli yksi cover-biisi, Keep It Clean. Tai oli siellä toinenkin, Rich Boy Blues, mutta sehän on Consolers of the Lonelylläkin, joten se on laskettavissa jo bändin omaksi teokseksi. Loput setin kappaleet olivat bändin omaa tuotantoa ja pääpaino oli uuden levyn biiseissä. Kaikki keskeiset biisit kuultiin, ainoastaan jäin kaipaamaan Carolina Dramaa. Ja ehkä Broken Boy Soldieria.
Minulle ehdoton huippukohta oli You Don't Understand Me, joka toi kyyneleen silmäkulmaani. Olen kotona soittanut tätä innoissani ja oli hieno todeta, että livenä tämä nousee vielä korkeampiin sfääreihin. Tämä hieman Tori Amosin Cornflake Girliä ja tiettyjä McCartney-sävellyksiä muistuttava kappale on klassikko jo syntyessään. Toinen mullistava biisi oli pitkäksi vedetty versiointi Blue Veinsistä. Oli mahtavaa nähdä nuorisosta koostuva yleisö näin hyvin mukana perinteistä bluesia edustavan biisiin tahtiin.
Mielestäni on väärin kutsua The Raconteursia Jack Whiten bändiksi, koska biisien krediitit ovat jaettu Whiten ja Brendan Bensonin kesken. Samoin Benson laulaa melkolailla yhtä paljon kuin Whitekin. Eikä muidenkaan jäsenten panos yhtyeen kokonaissoundiin ole mitenkään vähäinen. Uskon, että tämä kokoonpano tulee olemaan pitkäikäinen. Tämä nousee yhdeksi rockmusiikin suurista nimistä, ellei ole sitä jo nyt.
Biisilista:
1. Consoler of the Lonely
2. Intimate Secretary
3. Hold Up
4. You Don't Understand Me
5. Top Yourself
6. Old Enough
7. Keep It Clean
8. Level
9. Rich Kid Blues
10. The Switch and the Spur
11. Steady, As She Goes
12. Blue Veins
Encore:
13. Hands
14. Salute Your Solution
Lopuksi kävin kuuntelemassa tovin Duffyä ja Neon Neonia. Raconteursin ylivoimaisen keikan jälkeen mikään ei tuntunut kuitenkaan miltään, joten päätin lähteä ajelemaan kohti kotia tyytyväisin mielin.
Linkkejä:
Ottamiani kuvia Hovesta
Yeasayerin keikkataltionti @ NRK
The Raconteursin keikkataltiointi @ NRK
Tuska, tuo metallistien joka kesäinen pyhiinvaelluskohde, lähestyy uhkaavasti. Siksi onkin aika hieman listata asiaan liittyvää hyötyinformaatiota, jotta tuleva viikonloppu sujuisi mahdollisimman mukavasti.
Tuska Open Air 2008 -kotisivut, josta löytyy kaikki lisätieto mitä mahdollisesti aiheesta tarvitset. Jos se sieltä puuttuu, kysy kommenteissa ja minä yritän tuon tiedon hankkia.
Tuskan virallinen foorumi Imperiumi.net sivustolla.
Tuska 2008 aikataulu printteriystävällisessä muodossa sekä kustomoitava versio, jossa voi korostaa ne keikat jotka itse haluaa nähdä (kts. sivun alalaidan linkit). Tuskan oma aikataulu kun on värikäs ja täysin tulostinvihamielinen jpg-kuva.
Jaikun #Tuska2008 -kanava, jonne voi tiputella festareilta tai ennen festaria tietoa, vinkkejä ja tunnelmia.
Niille joilla on festarille akkret hyväksyttynä, suosittelen että menette jo torstaina hakemaan festaritoimistosta itsellenne kaiken oheissälän mitä asiaan kuuluu ja muista viedä sinulle lähetetty toimittajasopimus (vai mikä se on?) hyväksyttynä/allekirjoitettuna mukanasi (viimevuonna noita oli muistaakseni jokunen niille jotka sen unohtivat tuoda mukanaan, mutten luottaisi siihen). Festaritoimisto on aikaisempina vuosina ollu festarialueen backstagen portin vieressä.
Hyvää festaria!
Raumanmeren Juhannuksen ensimmäiset raportit vaikuttavat karulta.
Mainittakoon, että meikäläisen kissan blogilla on viikossa enemmän kävijöitä kuin kuvissa näkyy rokkiyleisöä.
Norjan suurimmaksi festivaaliksi noussut Hove tarjoaa kaikille Quart-festivaalipassin ostaneille ilmaisen pääsyn Hoveen. Quart kun meni konkurssiin, eikä vielä ole selvillä, saavatko ennakkolipun ostaneet rahansa takaisin, ja jos saavat, milloin saavat. Joka tapauksessa tämä on melkoisen reilu markkinointi- ja goodwill-tempaus Hovelta!
Kristiansandin puuhamiehet tosin pitävät Quartin konkurssia hävittynä taisteluna, mutta ei hävittynä sotana. Jotain uutta on luvassa, kenties pienimuotoisena jo tänä kesänä, mutta isommasti sitten vuoden päästä.
Yksi mielenkiintoinen, mutta surullinen ilmiö tässä on, että Quart-konkurssi on nostanut muutamia idiootteja riemuitsemaan festivaalin raunioilla. Kristillisen kansanpuolueen paikallispoliitikko Steinar Kristensen meni ihan lehden sivuille huutelemaan, että on koittanut ilon päivä. Hänen mielestään Quart edustaa vain huumeiden käyttöä, pyhäinhäväistystä, julkista seksuaalista irstailua ja roskakulttuuria.
Ikävä kyllä kaikilla Suomen festivaalipaikkakunnilla on myös omat steinarkristenseninsä. Herra varjelkoon meitä heiltä.
Support your local festival!