Sideways-festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingissä viime viikonloppuna. Festivaalin alue oli kompakti ja tarjosi monipuolisen kattauksen esiintyjiä Suomesta sekä ulkomailta ja tietenkin vaihtoehtoja herkutella paikallisten ravintoloiden ruualla. Alueella oli myös mahdollisuus pelata pingistä ja flippereitä sekä tutustua muutamaan Bob Gruenin rock-valokuvaan joista suurempi näyttely löytyy juhannukseen asti Kaapelitehtaan Pannuhallista. Kummatkin päivät oli myyty loppuun ja festivaali palveli noin 12 000 kävijää. Tästä huolimatta jonot pysyivät inhimillisinä ja lavojen välillä pystyi liikkumaan suhteellisen nopeasti ilman suurempaa tunkemista läpi ihmismeren. Aurinkoinen sää hemmotteli festarikävijöitä ja muutenkin tapahtumasta välittyi leppoinen tunnelma. Tänne oli tultu kuuntelemaan bändejä.
Avainsana: Keikka-arviot
The Pains of Being Pure at Heart @ Korjaamo
The Pains of Being Pure at Heart, New Yorkista kotoisin oleva indiebändi soitti eilen kompaktin mutta energisen keikan Helsingin Korjaamolla. Lisäpisteitä siitä kun bändin keulahahmo Kip Berman jäi esityksen jälkeen juttelemaan faneilleen ja signeeraamaan yhtyeen albumeita.
Lämppärinä toimi kotimainen Black Twig
Cat Power @ Circus
Amerikkalainen Cat Power, eli Chan Marshall taustayhtyeineen, kävi Circuksessa ensimmäisellä Suomen vierailullaan. Artistin lavashow oli niukkavaloinen, mutta onneksi musiikkia ei tarvitse nähdä nauttiakseen siitä.
Tori Amos Jäähallissa
Tori Amosin – Night of Hunters – maailmankiertu starttasi eilen Helsingin Jäähallista. Aiemmin Provisinssirockissa (2007) ja Pori Jazzissa (2010) esiintynyt Amerikkalainen laulaja tarjosi loppuunmyydylle jäähallille kappaleita viimeiseltä Night of Hunters levyltä sekä myös yleisön innostumaan saaneita tunnetumpia kappaleita uran alkuvaiheilta. Apollon Musagete jousikvartetti tuki artistin esitystä osassa kappaleita. Laulu ja Torin ikoninen Bösendorfer piano soivat väkevänä läpi illan. Tunnelmaltaan keikka oli lämpimämpi kuin aiemmin näkemäni Provinssin telttakeikka. Tori jutteli tällä kertaa kappaleiden välissä vähän yleisöllekkin, pyysi lopussa biisitoiveita ja vaikutti erittäin hyväntuuliselta. Encoren aikana yleisöä pyydettiin nousemaan ylös penkeiltä ja kansa totteli Toria. Artistin toiveesta keikkakuvat otettiin ennen esitystä soundcheckin aikana. Silloin päällä oli jo myös keikalla nähty tyylikäs asu.
Kappalelista:
Shattering Sea
Graveyard
Suede
Baker Baker
Mrs Jesus (Solo)
Marianne (Solo)
Girl Disappearing
Cloud on my Tongue
Star Whisperer
Running To Stand Still (Solo)
Sister Janet (Solo)
Caught a Lite Sneeze (Solo)
Cruel
Nautical Twilight
Snow Cherries From France
Winter
A Multitude Of Shades by The Apollon Musagete Quartett
Your Ghost
Mr Zebra (Solo)
Tear In Your Hand (Solo)
Silent All These Years (Solo)
Carry
Hieman vajaa puolitoista tuntia The Mars Voltaa Circuksessa
The Mars Volta ei ole tätä ennen käynyt kunnollisella klubikeikalla Suomessa. Odotukset olivat kovat. Melkein 50 euron lipun hinta antoi luvan myös vaatia hyvää.
Koska yleisö söi bändin kädestä, oli mahdollista käyttää ensimmäinen tunti toistaiseksi julkaisemattoman levyn materiaalin soittamiseen. Yleensä moinen veto olisi aika ikävä temppu, mutta nyt taitaa olla tulossa melkoinen jysäys levyksi. Joissain haastatteluissa uutta levyä on nimitetty aivan erilaiseksi kuin vanha tuotanto, ja luokittelulla ”future punk”, mutta kyllä sillä on vahvempi sukulaisuussuhde ensimmäiseen kahteen levyyn ennemmin kuin punkiin. On siinä ripaus At The Drive-Iniäkin. Yhtä kaikki, vaikuttaa siltä, että on tulossa paras Volta-levy sitten Frances The Muten.
Viimeisen puolisen tuntia bändi käytti vanhojen hittien läpikäymiseen, sikäli kun Son et Lumiere, Inertiatic ESP, The Widow ja Goliath ovat hittejä. Tämän jälkeen bändi lähti. Ei palannut. Täysi Circus huusi bändiä takaisin pitkään. Toisaalta pitää jättää nälkäiseksi, mutta olisi vielä puolen tuntia voinut vetäistä.
Keikka vaikutti jakaneen porukkaa aika voimakkaasti. Yksi pettynyt meuhkasi ulos mennessään kovaan ääneen heittäneensä 50 euroa kankkulan kaivoon. Edessäni seisonut antoi yhtä paljon huomiota Facebookille kuin keikalle. Minä pidin kovaa, etenkin uusien biisien parhaista vedoista. Pikakysely ympäriinsä vaikutti siltä, etten ollut yksin. Me kaikki olisimme silti halunneet lisää.
Arcade Fire Senaatintorilla
Lämmin kesäilta, Kanadan indietähti Arcade Fire soittamassa Senaatintorilla. Toimiva yhdistelmä. Yhtyeen ensimmäistä Suomen-keikkaa kohtaan oli itselläkin ehkä turhan korkeat odotukset. Bändin kahdeksan soittajan energinen show viihdytti n. 4000 hengen yleisöä, mutta kokonaisuus jäi silti vain erittäin hyväksi. Tulevalta levyltä kuultiin myös muutamia kappaleita ja onnekkaimmat pääsivät lähikosketukseen keulahahmo Win Butlerin kanssa hänen hypätessään keikan lopuksi keskelle yleisöä.
Senaatintorista keikkapaikkana oltiin keskusteltu medioissa jo etukäteen, mutta meluhaitta ympäristölle oli kommenttien mukaan pieni ja hipsterit tuskin aiheuttivat muutenkaan järjestyshäiriöitä ydinkeskustan iltaan. Senaatintorilla voisi jatkossakin nähdä lisää vastaavia tapahtumia.
Green Day was here
Olipa hieno keikka! Kun AC/DC sai viime viikolla hädin tuskin jalan polkemaan hittikavalkadinsa tahtiin niin tänään olisin hyppinyt tasajalkaa koko reilun kaksituntisen – jos vain kunto olisi riittänyt.
Viime vuonna julkaistu 21st Century Breakdown on teemalevy, mutta illan draaman kaari rakentui yhtyeen koko tuotantoon. Keikan alkuun kylläkin soitettiin 21st Centuryn nimikappale sekä Know Your Enemy. Myöhemmin uudelta levyltä kuultiin myös mainio rallatus The Static Age.
Vaikka keikka kestikin yli kaksi tuntia niin mukaan mahtui biisien lisäksi paljon yleisön viihdyttämistä ja huudattamista. Kun Billie Joe Armstrong alkoi valita yleisön joukosta laulajia lavalle tunnelma oli vaarassa latistua, mutta toisin kävi. Toinen lavalle päässeistä tytöistä ei ollut kummoinen laulaja, mutta otti tilanteesta kaiken irti ja riehui kuin Billie Joe Armstrong konsanaan.
Bändi oli hyvässä vedossa. Rutiinia on, mutta myös riittävästi virnettä ettei homma käy totiseksi. Pariin otteeseen soitettiin lyhyitä pätkiä lainabiiseistä, kuten Sweet Child O´mine ja Highway To Hell.
Encoret kruunasivat illan. Odotetun American Idiotin perään kuultu Jesus Of Suburbia oli hienoa kuultavaa. Keikka loppui Wake Me Up When September Ends ja Good Riddance (Time of Your Life) -kappaleisiin jotka Armstrong esitti yksin akustisen kitaran kanssa.
AC/DC Tampereella 1.6.
AC/DC käväisi jälleen Suomessa Black Ice -kiertueellaan. Tällä kertaa paikkana oli Tampereen Ratinan stadion.
Settilista oli muuten sama kuin viime vuonna Helsingissä, mutta Dog Eat Dog ja Anything Goes -kappaleiden sijasta Tampereella kuultiin High Voltage. Parempi näin vaikka määrässä menetettiinkin yksi kappale.
Illassa oli hieman rutiinikeikan makua. Brian Johnson ei jutellut ylimääräisiä välispiikeissään vaan toisti tutut fraasit. Angus Young kyllä jaksoi pyöriä kitaransa kanssa vaikka soittotarkkuus siitä paikoin kärsikin. Toki nykyinen kiertue on jatkunut jo lähes kaksi vuotta, joten tämän ikäisiltä herroilta keikka oli vähintäänkin kelvollinen saavutus.
Keikassa oli toki huippukohtansa. Nopeatempoinen Shoot To Thrill sai lopun lämmittelykohdassa koko yleisön taputtamaan käsiään. High Voltage taas oli tervetullut lisäys settiin uran alkuvaiheilta.
Ihan ok keikka
Siis brittiyhtye Florence + The Machine äsken Tavastialla. Kotimatkalla ratikassa kuulin kun pariskunta keskusteli keikasta. Käynkin keikan läpi heidän kommenttiensa kautta.
”Florence oli kuin hoilaava linnanneito. Luulin että hän olisi ollut enemmän rock.” Florence Welchillä on vahva ääni, mutta laulu kieltämättä oli välillä hoilaamista. Levyllä hoilaus ja huutaminen on saatu aisoihin eikä se keikallakaan ärsyttänyt. Mutta että rock? Oletko erehtynyt kuuntelemaan vain Kiss With A Fist -autotallirenkutuksen? Jo levynkannen luulisi kertovan että kyse on jostain muusta.
”Yleensä bändit ovat rouheampia livenä kuin levyllä, nyt asia oli toisin päin.” Rouhean voi ymmärtää monella tapaa, mutta olen eri mieltä. Florence + The Machinen levy on miellyttävämpi ja tasaisempi kuuntelukokemus kuin yhtyeen keikka. Welch on vielä nuori esiintyjä, mutta keikan loppupuolella hän kyllä antoi itsestään irti lähes kaiken mitä lähti.
”Yleisö oli vaisu.” Jep, keskiviikko on arki-ilta.
Materiaalin vähyys vaivasi hieman. Keikkaa ei kuitenkaan venytetty tarpeettomasti, noin tunti riitti. Parhaimmat oli luonnollisesti säästetty loppuun: Drumming Song, You’ve Got The Love, Dog Days Are Over ja Rabbit Heart (Raise It Up).
Kesällä sitten uudestaan, yhtyehän tulee Ruisrockiin.
First Aid Kit Tavastialla 2.11.
Ruotsalaiskaksikko Klara ja Johanna Söderberg eli First Aid Kit esiintyi maanantaina Tavastialla.
First Aid Kit on julkaissut toistaiseksi vain EP:n verran materiaalia. Täyspitkä levy on luvassa alkuvuodesta 2010. Jos keikan kappaleista voi jotain päätellä niin Drunken Trees EP:n kappaleet ovat kepeämpiä kuin uudet biisit. EP:llä oleva You’re Not Coming Home Tonight kuulosti rallattelulta sitä seuranneeseen Hard Believeriin verrattuna.
Oman materiaalin vähyyden takia keikalla kuultiin myös useita covereita, mm. Buffy Sainte-Marien Universal Soldier. Coverit olivat hienoa kuultavaa ja jättivät sävellyksinä varjoonsa monta tyttöjen omaa kappaletta. Uusi materiaali lupaa kuitenkin parannusta asiaan. Kauniin Hard Believerin lisäksi kuultiin ainakin I Met Up With The King -niminen kappale.
Klara Söderbergillä on upea ääni ja Johannan harmoniat täydentävät sitä kauniisti. Tyttöjen soittotarkkuus ei vielä ole huipputasoa mutta he korvaavat sen lämpimällä ja välittömällä kontaktilla yleisöön.
Encoren tytöt tulivatkin esittämään keskelle yleisöä akustisesti. Fleet Foxesin Tiger Mountain Peasant Song oli yleisön reaktiosta päätellen kovin odotettu kappale. Upea ja koskettava keikka.
Roklintu 