Fantomas Eurooppaan

Fantomas tulee Eurooppaan käväisemään 4 kuukaudeksi toukokuusta alkaen, kertoo Ipecac Recordsin tiedotuskirje.

Jos ei tule Suomeen, revin pelihousuni. Viuluttaa vieläkin se Tomahawkin Tavastian keikan peruuntuminen.

Fantomas: Delirium Cordia

Luulin ymmärtäväni monimutkaista ja kummallistakin musiikkia, mutta Mike Pattonin luotsaaman Fantomasin uusi levy Delirium Cordia jättää meikäläisen ainakin ihan pihalle.

74 minuuttia, yksi raita, paljon huminaa. Erilaisia teemoja käydään musiikillisesti läpi aina välillä. Lyriikoita (Fantomasille tyypillisesti) ei käytännössä ole, mutta kaikensorttista ääntelyä löytyy. Kyseessä vaikuttaisi olevan jonkin toistaiseksi tekemättömän B-luokan kauhuelokuvan soundtrack, alaotsikkonaan Surgical Specimens from the Museum.

Levynkannet eivät anna paljon informaatiota. Kerrotaan, että levy on Pattonin tuottama ja orkestroima. Muista muusikoista ei sanota mitään.

En ymmärrä levystä ainakaan yhden kuunteleman perusteella juuri mitään. Tämä on käsittämättömin levy, jonka olen ostanut. Käsittämättömämpi kuin edelliset kummalliset Fantomasit, merkittävästi käsittämättömämpi kuin Mr. Bunglen Disco Volante.

Laika and the Cosmonauts: Local Warming

Laikat palasivat seitsemän vuoden levytystauolta ja repäisivät Lasse Kurjen Grandpop-levy-yhtiölle Local Warming -platan.

Ne, jotka ovat tutustuneet Laikan tuotantoon, tietävät mitä odottaa. Jälleen yksi loistava levy instrumentaalirokkia, jota haastatteluissa herrat tyrkyttävät elokuvantekijöille soundtrackmusiikiksi. Juuri näin instrumentaalisurffia pitää tehdä.

Helppoahan se on, kun on maailman paras siinä, mitä tekee.

Eilen Laikat juhlivat julkaisuaan heittämällä Vanhalla keikan, jonka ansiokkaasti missasin.