Lämmin kesäilta, Kanadan indietähti Arcade Fire soittamassa Senaatintorilla. Toimiva yhdistelmä. Yhtyeen ensimmäistä Suomen-keikkaa kohtaan oli itselläkin ehkä turhan korkeat odotukset. Bändin kahdeksan soittajan energinen show viihdytti n. 4000 hengen yleisöä, mutta kokonaisuus jäi silti vain erittäin hyväksi. Tulevalta levyltä kuultiin myös muutamia kappaleita ja onnekkaimmat pääsivät lähikosketukseen keulahahmo Win Butlerin kanssa hänen hypätessään keikan lopuksi keskelle yleisöä.
Senaatintorista keikkapaikkana oltiin keskusteltu medioissa jo etukäteen, mutta meluhaitta ympäristölle oli kommenttien mukaan pieni ja hipsterit tuskin aiheuttivat muutenkaan järjestyshäiriöitä ydinkeskustan iltaan. Senaatintorilla voisi jatkossakin nähdä lisää vastaavia tapahtumia.