Foo Fighters julkaisee uuden levyn syyskuussa. Echoes, Silence, Patience and Grace -niminen levy julkaistaan 25.9.
Kuukausi: heinäkuu 2007
Roskilde-festivaali, lauantai 7.7.2007
Lauantai oli kokonaisuutena ehkäpä onnistunein festaripäivä. Positiivisia yllätyksiä ainakin riitti. Päivä lähti käyntiin jenkkiläisen Buffalo Tomin perusrokin tahtiin. Bändi on tänä vuonna julkaissut ensimmäisen studiolevynsä lähes kymmeneen vuoteen ja ehkäpä siitä syystä trio kuulostikin hyvin elinvoimaiselta.
Jatka lukemista ”Roskilde-festivaali, lauantai 7.7.2007”
Roskilde-festivaali, perjantai 6.7.2007
Perjantai alkoi poutaisena, mutta muta ei ollut hävinnyt mihinkään. Siispä kumisaappaat jalkaan ja menoksi. Ensimmäinen kohde oli Arena-teltta ja The Sounds. Ruotsalaisbändi on minulle varsin uusi tuttavuus,joten keikalla oli päästävä eturivin tuntumaan.
Jatka lukemista ”Roskilde-festivaali, perjantai 6.7.2007”
NWOFHM @ Myspace
New Wave Of Finnish Heavy Metal on valloittanut MySpacen. Sivulla on kuultavana 4 kappaletta artisteilta Tractor Pulling, Leppästick, Krypt Axeripper ja Steel Mammoth.
Roskilde-festivaali, torstai 5.7.2007
Neljä mudantäyteistä päivää on takana ja vuorossa on Roklinnun Roskilde-raportti.
Roskilde-ensikertalaista koettelivat keskiviikkoiltana sade, muta ja kaksi tuntia kestänyt telttapaikan etsintä. Onneksi asiat tulivat jotakuinkin järjestykseen torstaihin, ensimmäiseen varsinaiseen festaripäivään mennessä. Sade tosin jatkui koko torstain.
Jatka lukemista ”Roskilde-festivaali, torstai 5.7.2007”
White Stripesin kompakti keikka
Pitchfork raportoi kuinka White Stripes kävi esiintymässä pikaisesti Newfoundlandissa Kanadassa. Keikka mahtuu kokonaisuudessaan tähän Youtuben 49-sekuntiseen videoon. Keikan ideana oli saada kerättyä koko sarja täyteen Kanadan provinsseja ja territorioita saman kiertueen aikana.
Jatka lukemista ”White Stripesin kompakti keikka”
Rok-Video: Skambankt – Stormkast #1
Norjasta Stavangerin seudulta kotoisin oleva Skambankt on minun musiikkimakuuni sopiva yhtye. Tämä tuore Stormkast #1 -biisi kuulostaa siltä kuin Josh Homme ja Kaarle Viikate olisivat sen yhdessä säveltäneet ja Lemmy Kilmister olisi antanut laulutyyliin liittyviä neuvoja.
Da Number of Da Boots mashup
Pikainen postaus. Kannattaa tsekata millaista materiaalia Iron Maidenistä saa aikaan kun hieman näkee vaivaa. Kyseessä on siis mashup projekti, jossa on yhdistelty Iron Maidenin ja artistien kuten Bob Marley, Pet Shop Boys ja Blondie musiikkia.
Rok-Video: Grinderman – No Pussy Blues [Live on Later with Jools Holland]
Nick Cave hurjana. Nam. Tämä on sitä oikeaa rokkia. ”I must above all things love myself”
She never wants to! DAMN!
Jatka lukemista ”Rok-Video: Grinderman – No Pussy Blues [Live on Later with Jools Holland]”
Hove-festivaalin keikkoja netissä
Norjan yleisradion sivuilta voi katsoa Hove-festarin keikkataltiointeja. Tuolta löytyy mm. QOTSA, Amy Winehouse, Arcade Fire, Interpol, New Violators, Modest Mouse ja Billy Talent.