Tavastialla vieraili eilen kolme tyttöä pallokuvioisissa asuissa. Pirteää 60-lukulaista poppia esittävä trio hoiti hommansa kuten levyllä: kepeitä sanoituksia, stemmalaulua ja hölmöjä välihuudahduksia kuultiin keikan alusta loppuun.

Nelimiehinen taustabändi todellakin pysytteli taustalla, kontaktin yleisöön hoitivat tytöt. Bändi ei aina soittanut metronomin tarkkuudella, mutta kuitenkin riittävän hyvin että huomio pysyi laulajissa. Biisien välillä ei paljoa juteltu, lähinnä kehitettiin jokin yksinkertainen aasinsilta seuraavaan kappaleeseen. Ja sitten taas mentiin.

Kaikki olikin nopeasti ohi. Kun kappaleiden keskimitta on noin kaksi ja puoli minuuttia, ei keikka kestä 45 minuuttia kauempaa vaikka kappaleita soittaisi lähemmäs parikymmentä. Lyhyempää pääesiintyjän keikkaa en ainakaan itse muista Tavastialla nähneeni. Varsinainen setti päättyi kaikkien odottamaan Pull Shapesiin ja We are the Pipettes -kappaleeseen. Encorena kuultiin kaksi kappaletta, viimeisenä vanha I Like a Boy in Uniform (School Uniform).

Hämmennyksestä päästyä keikan lyhyys ei harmittanut paljoa. Enemmän mietitytti kolmikon aavistuksenomainen persoonattomuus vaikka yritystä oli havaittavissa. 60-lukuun pohjautuva konsepti tuli selväksi, mutta seuraavalle levylle The Pipettesin on keksittävä jotain muutakin pitääkseen itsensä mielenkiintoisina.
Jatka lukemista ”The Pipettes Tavastialla 30.10.” →

Brittiläinen Underworld esiintyi loppuunmyydylle yökerholle viime lauantaina. Vielä alkuviikosta bändin oli tarkoitus esiintyä Helsingin Jäähallissa, mutta keikka siirrettiin viime tingassa Stockholm discotekiin. Syynä tuskin oli muu kuin lippujen odotettua heikommin sujunut ennakkomyynti.

Yllättävästä paikanvaihdoksesta huolimatta itse keikka oli loppujen lopuksi mainio tarjoten sekä uutta että vanhaa Underworldia. Keikan alkupuolella kaksikko Rick Smith ja Karl Hyde (vahvistettuna kolmannella henkilöllä) soitti ilmeisesti uutta, vain nettisivuillaan julkaistua materiaalia. Oma fiilis oli tällöin vielä hieman hakeva kun sali oli todella täynnä eikä siellä mahtunut kunnolla tanssimaan.

Underworldia on kehuttu live-esiintyjänä ja odotinkin Jäähallin keikasta hieman Kraftwerkin tapaista valoilla ja kuvilla visuaalista leikittelyä. Konserttipaikan vaihtuminen muutti tietysti tilanteen täysin. Stockholm discotekin seinillä oli kolme screeniä joille heijastettiin visuaaleja ja kuvaa yhtyeen kontrollipöydältä, mutta mitään mullistavaa ei pystytty tarjoamaan.

Kaksikon lauluosuuksista vastaava, energisempi osapuoli Karl Hyde tanssi välillä omituisesti ja ottipa yhden kappaleen ajaksi kitarankin esiin. Epäselväksi jäi kuultiinko kitarasta ääntä vai oliko se pelkkää rekvisiittaa. Väliin tuli tuttuja kappaleita mm. toistaiseksi tuoreimmalta A Hundred Days Off -levyltä ja keikan loppupuolella tietysti Trainspotting-biisi Born Slippy.

Yleisö oli koko kaksi ja puoli tuntia kestäneen keikan ajan hyvin mukana. Ensimmäisen tunnin aavistuksenomaisen epätasaisuuden jälkeen loppukeikka oli täydellistä tanssimusiikin huumaa. Underworld osaa levyllä kehitellä käyttämistään teknon tyypillisistä, paikoillaan polkevista elementeistä sielukkaita ja merkityssisältöisiä. Sen yhtye teki myös livenä.

Underworld on tehnyt soundtrack-levyn Breaking & Entering -elokuvaan yhdessä Gabriel Yaredin kanssa. Levy julkaistaan lokakuun lopussa.