Jos harmittaa, että joissain lehdissä ammattitoimittajat arvioivat levyjä yhtä kevyesti kuin olisivat kirjoittamassa harrastajamaisesti satunnaiseen vuonna 2002 perustettuun rokkiblogiin, 3/5 tähteä -blogi piristää.
En lukenut blogin kaikkia kirjoituksia huolella, mutta antaisin sille neljä tähteä viidestä. Lisäksi haluaisin mainita jotain journalismikritiikistä ja diskurssianalyysistä, mutta en ymmärrä niistä vittujakaan.
Uusi Wavves on ulkona. Afraid of Heightsillä on entisestään pienennetty säröä edellisestä King of The Beach -platasta. Enää ei kuulosta siltä kuin jo valmiiksi säröinen vuosi 1993 olisi ajettu kahden peräkkäisen säröpedaalin läpi. Nyt se on vain yhden säröpedaalin läpi.
Iloista surffipoppia ja perkeleellistä mekkalaa yhdistetään ihan liian vähän. Siinä on paikka, täyttäkää se. 90-lukuretroakin soisi olevan enemmän ja 80-lukuretroa vähemmän. (ANSSI KELA, PUHUN NYT SINULLE. KÄÄNNÄ KELLO KYMMENEN VUOTTA ETEENPÄIN. Hyviä biisejä, käsittämättömät kasarisoundit.) Ysäristä voi pitää ilman nostalgiaa. Kasarista nauttiminen vaatii ironisen suodattimen, joka latistaa kaiken vitsiksi.
Alla on VHS-mäinen albumin nimiraidan video. En ole ainoa, jolle tulee hieman Nirvana mieleen. Eipä tuota yhteyttä bändikään kovin paljon piilottele, ainakaan aiemman EP:n I Wanna Meet Dave Grohl -biisistä päätellen.
Wavvesin kollit kävivät pari päivää sitten Lettermanissa soittamassa. Yleensä en lämpeä product placementeille, mutta Nathan jakaa ihastukseni vaatemerkki Mishkaan, joiden kanssa Wavves on muutaman lippiksen ja paidan tehnytkin. Basistin esteettinen taju tuntuu olevan poimittu Jussi Lehtisalolta. Ironista, että basistilla on Metallican kaikista mahdollisista räsyistä nimenomaan Justice for All -paita.
Weezerin isännöimä risteily järjestetään toistamiseen ensi vuonna. Matkan aikana Weezer soittaa kolme keikkaa joista yhden yksityisellä saarella. Ei hullumpaa.
Saimaa-ilmiö ei oikein osu vertailukohdaksi, mutta mikähän tästä olisi nykypäivän versio Suomessa? Kotiteollisuus, ruotsinlaiva ja välipysähdys Ahvenanmaalla on liian helppo vastaus.