Rok-Video: Fabchannel.com

Nyt ei olekaan kyseessä ihan normaali Rok-Video postaus, vaan kyseessä on saitti jonka vasta tänään löysin. Ihan uusi tuttavuus ja löysin heti mielenkiintoista katseltavaa (taustalla soi juuri The Hidden Handin keikka Amsterdamista).

Fabchannel.com on siis palvelun nimi ja livemusiikista on kyse. Katsomani ja kuuntelemani keikka kuulostaa äänenlaadultaan vähintäänkin mukiinmenevältä, joten tätä on ihan mukava kuunnella. Olettaen että livemusiikki ilman että itse on paikan päällä kiinnostaa.

Nopealla artistilistauksen selaamisenlla silmään osuivat seuraavat artistit:
The Hidden Hand, Stinking Lizaveta, The Gathering, Boris (oletan että se Japanilainen kummajaisyhtye), The Datsuns, My Dying Bride, legendaarinen Body Count, Killing Joke, Isis, Danko Jones, Detroit Cobras, Living Colour, Tricky, Dimmu Borgir, Motorpsycho, Nightwish.

Lista jatkuu, mutta nämä siis joitain joihin kiinnitin huomiota.

EDIT: Ja mikä parasta, keikkoja voi näköjään upottaa sivustoille!!
Jatka lukemista ”Rok-Video: Fabchannel.com”

Egotrippi: Rintintin

Egotripin Leevi & Leavings -coveri on soinut päässäni koko päivän. Jos jonkun biisin pitää soida päässä, hyvä, että se on tuo. Elements Musicin soittorasiasta voi käydä tartuttamassa RinTinTinin itseensä.

Marraskuussa on odotettavissa lisää Leevi-covereita ainakin Maija Vilkkumaalta, Viikatteelta, Maj Karmalta, Stellalta, 51Koodilta ja Happoradiolta Perjantai – tribuutti Leevi & the Leavingsille -kokoelmalla.

Queens of the Stone Age @ Hove Festival, Arendal, Norja

Roklinnun Norjan kirjeenvaihtaja kävi katsomassa Hove-festivaalin meininkiä. Viisipäiväinen Hove on uusi tulokas festariskenessä ja on vakavasti otettava haastaja Norjan suurimmalle festarille, Quartille. Haastajuutta on ilmassa monessakin mielessä, sillä Hoven pääpuuhamies irtisanoutui vuosi sitten Quartin palkkalistoilta pykätäkseen pystyyn oman kilpailevan tapahtuman. Paikallisesta mediasta on harva se päivä saanut lukea festivaalipomojen keskinäisestä nokittelusta. Lehdessä on kerrottu muun muassa siitä, kuinka nämä festivaalit kävivät ison rahan huutokauppaa rap-artisti Chamillionairesta. Hove oli jo julkistanut artistin omassa promomateriaalissaan, kun Quart lähtikin korottamaan yllättäen hintaa. Lopputuloksena Hove sai artistin itselleen, mutta hintalapuksi tuli alkuperäisen $50.000:n sijaan $100.000.

Sääherra ei ollut Hoven ensimmäisenä päivänä armollinen, sillä koko tiistain ajan satoi kaatamalla. Paikallislehti Fædrelandsvennen raportoi nettisivuillaan, että mutaisuuden ja tulvien vuoksi monia camping-alueita on jouduttu evakuoimaan [1] [2].

Tarkoituksena oli katsoa aluksi Cansei De Ser Sexyn keikka, mutta festareille saapuminen oli sen verran hidasta, että en ehtinyt ajoissa paikalle. Sen sijaan ensimmäinen näkemäni kokoonpano festareilla oli amerikkalainen rap-duo Clipse, jonka minimalistisen perkussiivinen kokaiinirap oli vallan viihdyttävää kuunneltavaa. Seuraavana näin Klaxonsin keikan. Bändi ei ole minulle kovin tuttu, mutta keikan perusteella vaikutti aika pinnalliselta ja ohimenevältä ilmiöltä. Näiden jälkeen oli vuorossa Provinssirockille oharit tehnyt Amy Winehouse. Keikkaa oli katsomassa paljon väkeä ja homma pelasi kieltämättä hyvin. Ammattitaitoinen 9-henkinen taustabändi oli tosin shown paras elementti; rouva Viinitalon esiintyminen oli turhankin vähäeleistä. Eikä häntä ole vieläkään saatu vieroitukseen (ei, ei, ei), koska jokaisen biisin välissä otti hörpyn tuopistaan.

Kaikki tähän asti nähty oli kuitenkin vain lämmittelyä, sillä illan pääesiintyjä oli minulle, ja luultavasti useimmille muillekin paikallaolleille, Kalifornian Palm Desertiltä kotoisin oleva Queens of the Stone Age.

Josh Homme

Keikka oli todellakin kaiken odotuksen arvoinen. Juoni toimi alusta loppuun täydellisesti. Biisivalinnat jakautuivat melko tasaisesti yhtyeen koko tuotannon kesken. Uudelta Era Vulgaris -albumilta kuultiin viisi kappaletta.

Yhtyeen uudella basistilla Michael ”Mikey Shoes” Shumanilla oli syntymäpäivä, jonka kunniaksi Josh Homme laulatti Feel Good Hit Of The Summerin väliosassa yleisöllä happy birthdayt Michaelille. Samaan syssyyn Homme vinkkasi yleisön naisille, että Michael saattaisi olla kiinnostunut saamaan heiltä kiihkeän synttärilahjan.

Kaikkein parhaiten minua kosketti herkkä Into The Hollow ja jälkimmäisenä encorebiisinä esitetty Song For The Dead. Viimeisen biisin jälkeen (”Come on, let’s go driving / Come on, let’s take a little ride / That’s the study of dying / How to do it right”) olikin hieman hurjaa lähteä ajamaan pimeässä sateisessa kesäyössä pikkuruisella Tromøy-saaren tiellä yrittäen väistellä humalaisia läpimärkiä norjalaisia nuoria.

Mutta on se vaan mahtava bändi! Josh Homme on jumala!

Settilista:

1. Monsters In The Parasol
2. Burn The Witch
3. Misfit Love
4. In My Head
5. Into The Hollow
6. Little Sister
7. Battery Acid
8. Go With The Flow
9. Mexicola
10. 3’s And 7’s
11. Do It Again
12. Sick Sick Sick
13. Feel Good Hit Of The Summer
14. No One Knows
Encore:
15. Lost Art Of Keeping A Secret
16. Song For The Dead

Smashing Pumpkins julkaisee n bonusraitaa ja albumin siinä ohessa

Pitchfork perinteiseen tyyliinsä on suhteellisen särmikäs kommenteissaan, kun raportoi Smashing Pumpkinsin uuden levyn bonusraitasekoiluista.

Best Buysta ostaessa saa yhden bonusraidan. Targetista ostaessa saa toisen bonusraidan. iTunes Storesta ostaessa saa kolmannen bonusraidan. Jos ostaa muualta, ei saa bonusraitoja.

Mitäs veikkaatte, kun joku imaisee sen levyn laittomasti, olisikohan siihen kasattu kaikki nuo bonusraidat yhteen näppärään pakettiin?

Eikö tämä jo DRM-sekoiluissa nähty? Jos maksavia asiakkaita palvellaan huonommin kuin varkaita, voi olla, että ihan yhtä moni ei osta levyä, kun varastaminen tehdään ostamista houkuttelevammaksi.

Creative Commons musiikkia – Out of Tune: Discontent Producers

En muista aiemmin törmänneeni viralliseen suomalaiseen julkaisuun, eli siis ihan oikea CD, joka olisi pistetty ulos CC-lisenssin alla. Nyt sellainen kuitenkin osui eteen ja musiikkikin on lähempänä omaa makua kuin se ulkomainen rytmi- ja elektroninen musiikki, mitä olen samaisen lisenssin alaisena nähnyt julkaistun.
Kyseessä on asennepunkkia (tai jotain sinnepäin) soittava Oululainen Out of Tune ja bändin Discontent Producers -nimeä kantava debyyttialbumi.

Musiikki on likaista ja vihaista, eli juuri minun makuuni. Soitanto ja laulanta ei ole täysin linjassa, jolloin paketti elää jatkuvasti, kokonaisuudesta jää todella autenttinen DIY-maku. Levy ei ole ihan silkkaa runttausta alusta loppuun, mutta aika rujoa menoa kuitenkin.
En aio arvostella plattaa tämän enempää, koska kukin halukas voi hakea sen itse kuunneltavakseen bändin sivujen download-osastolta haluamassaan formaatissa. Levy on tarjolla MP3, Ogg Vorbis, FLAC tiedostoina sekä unprocessed multitrack source files kansitaiteineen päivineen.

Out of Tune downloads.

Muuta:
Lisätietoa Creative Commons lisenssistä suomeksi.

Queens of the Stone Age: Era Vulgaris

Queens of the Stone Agen nokkamies ja päiväunieni hämärä kohde Josh Homme on kiteyttänyt osuvasti rokin syvimmän olemuksen:

?Rock should be heavy enough for the boys and sweet enough for the girls. That way, everyone is happy and it?s more of a party.?

Homme toteuttaa filosofiaansa bändinsä omilla levyillä varsin onnistuneesti. Queens of the Stone Age on aiemmin julkaissut neljä enemmän tai vähemmän loistavaa levyä, eikä eilen ilmestynyt uutuus Era Vulgaris häviä edeltäjilleen. Pikemminkin päinvastoin – se on edellisten levyjen parhautta tiivistetyssä ja pelkistetyssä muodossa.

Era Vulgariksessa on kaikki, mitä kunnon rokkilevyssä pitää olla: rankkaa kitarointia (Run, Pig, Run), kauniita laulumelodioita (River in the Road), junnaavaa psykedeelistä soundia (Battery Acid), rullaavaa rokkenrollia (Misfit Love) ja mukavasti lanteita keinuttavaa rennompaa rytmiä (viimeisimmältä Desert Sessions -levyltä viralliselle QOTSA-levylle päätynyt Make It Wit Chu). Se on tinkimätön, alkuvoimainen ja testosteronilla kyllästetty setti, jonka jokainen biisi rokkaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Myös julkaisuajankohta rokkaa, sillä tämä Kalifornian lämmössä kypsynyt levy on täydellinen (toivottavasti) kuuman ja aurinkoisen kesän soundtrack. Se vaatii seurakseen korkeintaan ne iloiset bileet.

Type O Negative ei epäonnistunut Sauna Open Air -festivaaleilla

Ks. myös Hesarin uutinen, joka avaa tätä artikkelia enemän.

Yhdysvaltalainen Type O Negative ei epäonnistunut pahasti Tampereella järjestetyssä Sauna Open Air -metallifestivaalilla perjantaina. Yhtye oli perjantain pääesiintyjänä.

Type O Negative aloitti lupaavasti, mutta muutaman kappaleen jälkeen siirryttiin myös hyvin toimineeseen yleisöä kosiskelemattomaan hittisinkkujen ulkopuoliseen maailmaan, josta lopuksi palattiin hittikavalkadiin, joka sekin toimi erinomaisesti.

Olivatko syynä tekniset ongelmat, jotka saivat laulaja-basisti Peter Steelen tunnelman Type O Negativelle asianmukaiseksi? Vai hyväntuulisuus? Liian vähän alkoholia? Joka tapauksessa Type O Negativen konseptiin kuuluu pienieleisyys.

Hesarin kuvassa ei ole kuvatekstistä poiketen kitaristi Kenny Hickey Sauna Open Airin lavalla. Kuvassa ns. sähköbassona tunnettu nelikielinen soitin on yhtyeen basisti Peter Steelen käsissä, kuten olettaa saattaa.

Edit jälkeenpäin: Tämä jäbä pyyhki siellä lavalla keikan loppuvaiheessa. En tiedä miksi. Olisin bändinä valinnut toisin.