Orbital julkaisee levyn ja lopettaa

Brittiläinen konemusiikin pioneeri Orbital julkaisee kesäkuussa Blue Album -nimisen levyn. Kaksikko sanoo sen olevan viimeinen Orbital -nimellä julkaistava levy.

Paul Hartman kommentoi tulevan levyn sisältöä loopz.co.uk -sivulla. Samalla hän kertoo suunnitellusta viimeisestä keikasta Glastonburyssa, joten toiveet Orbitalin saamisesta Koneistoon voinee unohtaa.

Seminaarinmäen mieslaulajat Kulttuuritalolla 25.4.

Jos joku kuoro Suomessa on rok, se on Semmarit. Kuoro esitti läpileikkauksen tuotannostaan muutamilla uutuuksilla lisättynä. Materiaalia Semmareilla löytyy. Kappaleiden kirjo on laaja, niihin on otettu vaikutteita esimerkiksi Rammsteinilta (Mein Klein Mutter), mutta joukossa myös perinteisempiä kappaleita, kuten eilen kuultu Muistatko.

Eilen Semmarit lauloi paikoin hieman epätarkasti. Ongelma ei niinkään ollut äänen puhtaudessa, vaan rytmin tasaisuudessa. Lisäksi useat soolot peittyivät muun kuoron laulun alle. Tämä tuntuu hieman oudolta, onhan Semmarit käyttänyt henkilökohtaisia mikrofoneja keikoillaan niin kauan kuin jaksan muistaa. Tilannetta selittää kuoron kotisivuilla oleva maininta, että ennen illan jälkimmäistä keikkaa eteen oli tullut teknisiä ongelmia.

Liekö viimesyksyisellä Amerikankiertueella ollut vaikutusta siihen, että Semmareitten esiintymisessä oli entistä enemmän showmeininkiä. Välillä lavashow ajoi jopa laulamisen ohi. Itse olisin pysynyt hereillä pelkän musiikin voimallakin. Toisaalta lavashow oli pääosin hyvin toimiva ja paikoin todella näyttävä. Keikan sujuvuutta on varmasti mietitty. Pakolliset äänten antamiset ja lavasteiden roudaus hoituivat samalla kun yksi tai kaksi kuorolaista johdatteli, yleensä huumorin avulla, yleisön seuraavaan kappaleeseen.

Muuten hieman tylsä, kappaleita värittänyt videomateriaali lunasti tarkoituksensa kahteen otteeseen. Ennen väliaikaa André Wickström kehui videokuvan välityksellä Semmareiden uutta levyä tuttuun tyyliinsä. Mainiot naurut aikaansai myös kuoron bussikuski toteamalla keikan lopuksi ”Kyllähän te kahden tunnin jälkeen taputatte, mutta minä joudun kuuntelemaan tätä joka ilta.”
(arvio on jälkimmäisestä, kello 19.00 konsertista)

Kameli ja kumma pappismies

Eilen oli hieno ilta, kun Kamel ja Reverend Bizarre soittivat hyvät setit Stella Starin Psychotropic Zone -klubilla.
Illan aloitti Kamel, joka soitti samoilla laitteilla ja soundeilla kuin myöhemmin soittava Reverend Bizarre, joten yhtye sai musiikkiinsa uudenlaista potkua. Ensimmäistä kertaa yhtyettä kuulleena, kuvailisin orkesteria metalliseksi stonerrock -yhtyeeksi, joka lupailee mielenkiintoista tulevaisuutta. Toivon että yhtye jaksaa painaa eteenpäin ja hioa tyyliään, jonka jälkeen bändi tulee olemaan kuumaa kamaa. Soolokitaristi oli yhtyeen parasta antia, eikä rumpalissakaan ollut mitään vikaa. Laulajan toivoisi oppivat joitain yleisöä viihdyttäviä elkeitä ja mänöövereitä, tällä hetkellä kaverista sai vaikutelman että hän oli lavalla vain sen vuoksi että muut bändin pojat halusivat keikalle. Kyllä bändin pitää näyttää siltä että he nauttivat esiintymisestä.

Puolenyön aikaan aloittanut Reverend Bizarre täräytti ilmoille perinteikästä doom-metallia ja keräsin klubin asiakkaat matalan ja pienen lavan eteen nyrkkiä puimaan. Keikka alkoi koomisiakin sävyjä sisältäneellä esittelyllä, jossa yhtyeen basisti/vokalisti Magister Albert ilmoitti ettei yhtye ”Todellakaan aio soittaa Paranoidia eikä muutakaan paskaa, joten älkää edes vittu pyytäkö”. Hurrauksen säestämänä bändi aloitti keikkansa, joka olikin mitä mainion elämys. Kummat Pastorit eivät pettäneet tälläkään kertaa, vaan soittivat mainion keikan liian kovilla volyymeillä, joten doom metal elämys oli täydellinen ’verta valuvia’ korvia myöten. Loppuun saatiin kuulla jonkinmoiseksi klassikoksi muodostunut Doom Over The World, jonka jälken tyytyväinen ja humalainen yleisö lähti valumaan ulos päin.

Kaiken kaikkiaan siis erittäin onnistunut ilta, josta suuri kiitos myös klubin järjestäjille, joiden musiikkimaku ennen keikkaa oli erinomainen ja jotka olivat raahanneet paikalle ”VJ:n” heittämään kankaalle mitä psykedeelisempiä kuvia. Varsinkin pätkät 70-lukulaisista science fiction elokuvista olivat allekirjoittaneen mieleen. Lisäksi allekirjoittanut sai uhrattua rahansa alkoholin ja musiikin alttarille, joten mukaan tarttuivat kankkusen lisäksi läjä Reverendsien uusia vinyylijulkaisuita, jotka käsittääkseni ovat kovaa vauhtia loppumassa.

Blake meille tuo tähtiä

Suomen raskaan rokin suuri toivo, Blake, on julkaissut kotisivuillaan huomenna ilmestyvältä pitkäsoitoltaan MP3-sinkun. Kappaleen nimi on Son Of Fire ja edustaa uutukaisen valikoimassa raskaampaa päätä. Myös yhtyeen kotisivut ovat muutoksen alla, jossa on pikapuoliin tarjolla studiopäiväkirjaa sekä muuta informaatiota uuden levyn tiimoilta.
Livenä bändin voi yhyttää Sue-lehden 10-vuotiskiertueella, jolla soittaa myös venäläinen Spitfire, sekä suomalaiset Disco Ensemble ja Evilsons.
Kiertueen päivät ja paikat löytyvät bändin sivuilta tai Meteli.Net:stä.

Raskasta tuotteistamista

Slayer on lähdössä samalle linjalle kuin hiphopparitkin, eli tuotteistamaan kovalla kädellä. Metallin puolella paidat, housut sun muut asusteet ovat olleen aina iso osa musiikia, mutta nyt ollaan viimein pääsemässä isommille markkinoille. Vans valmistaa kenkiä joiden nimeksi on lätkäisty Slayer Old Skool (Limited Edition) ja käsittääkseni tuote myy amerikkalaisten metalliteinien keskuudessa hyvin (vaikka kyseessä ovatkin aika rumat kengät).
Samaan hengenvetoon voikin kertoa että yhtyeen on tarkoitus esiintyä (jenkki) MTV:n Viva La Bam -ohjelmassa, joka on siis Jackass hölmöilijän ja HIM -fani Bam Margeran oma ohjelma. Luvassa taattua kaaosta.

Dokaka mukana Björkin tulevalla levyllä

Björkin uudella levyllä on mukana Dokaka-niminen japanilaisherra. Mies on tehnyt omia acapella-versioita tunnetuista kappaleista. Versiot ovat vaihtelevan tasoisia ja harvaa kappaletta jaksaa kuunnella loppuun asti. Kuuntelemistani biiseistä parhaiten toimi Metallican Creeping Death. Iron maiden -coverit puolestaan toivat mieleen edesmenneen Anton Maidenin.

Giant Robot varmistelee: Domesticity

Giant Robot, innostuneena hienosta Superweekend-levystä, tekee toisen Superweekendin henkisen levyn putkeen. Juuri ulost tullut Domesticity jatkaa edeltäjänsä linjaa. Tämäkin on mollivoittoista salonkikelpoista hiphopin rajamaastoilla liikkuvaa elävillä soittimilla tehtyä musiikkia ilman jättihittejä.

Resepti toimii edelleen. Tasaista työtä on tehty läpi levyn. Satunnaiselle musiikinkuuntelijalle saattaa vaikuttaa monotoniselta, kun ei ole huippukohtia ja suvantoja, mutta pitemmässä kuuntelussa tällainen malli palkitsee, onhan Superweekendkin kestänyt kuuntelua pari vuotta.

Edelliseen Superweekend-reseptiin kuului myös, että yhteen biisiin upotetaan ranskaa. Tällä kertaa levyn viimeisen biisin sijasta se on upotettu avausbiisiin.

Pakko tämäkin on ostaa, ei ole vaihtoehtoja. Rynnätkääpä Stupidoon taas.