Ensimmäistä kertaa festivaalina järjestetty Pitkä kuuma kesä sijoittui Helsingin Suvilahteen samalle alueelle kuin Flow-festivaali. Alue tosin oli suppeampi kuin mihin Flowssa on totuttu, mm. päälava oli eri paikassa eikä sisätiloja ollut yleisön käytössä lainkaan.

Lauantaina tuli keskityttyä päälavan, eli Kesälavan tarjontaan. Sen avasi Risto, joka soitti alkuiltapäivästä varsin tyhjälle alueelle. Mainion kosketinsoittelun ja kitaroinnin lisäksi bändissä on erittäin viehättävä rytmiosasto, joka pistikin jalan tomuttamaan maata tasaiseen tahtiin. Keikan lopussa Risto houkutteli yleisön (”te kaikki seitsemänkymmentä”) mukaan laulamaan soolona esittämäänsä Putoan kaivossa -kappaleen kertosäettä ja lopetti setin Kari Peitsamon Rakkauteen.

Huomattavasti enemmän fanikantaa keräsi reilua puolta tuntia myöhemmin esiintynyt Disco Ensemble. Keikan jälkeen oli todettava että kyseessä on erittäin tiukka livebändi. Settiin mahtuivat mm. We Might Fall Apart, Bad Luck Charm ja Back On The MF Street sekä nimeämätön uusi kappale.

The Melvins oli festivaalin kummajainen niin ulkoasultaan kuin kokoonpanoltaankin. Buzz Osbornen kiharat harmaat hiukset ja kaapu ovat unohtumaton näky. Lisäksi kokoonpanossa on kaksi rumpalia, joiden rumpusetit ovat hauskasti toistensa peilikuvia.

Festivaalin esiintyjävalikoima oli varsin onnistunut. Yhtään koko kansan vetonaulaa ei ollut tarjolla vaan oli keskitytty tuomaan pienempiä nimiä joilla on fanaattisempi kannattajajoukko. Social Distortion ja The Flaming Lips toimivat eri päivien suurimpina houkuttimina ensiksimainitun onnistuessa vetämään väkeä paremmin paikalle.

Helpoimmin lähestyttävä ulkomaanvieras oli ehkäpä ruotsalainen The Sounds, jonka juuri julkaistu kolmoslevy Crossing the Rubicon toi mukavasti vaihtelua keikkasettiin. Suurimman suosion uusista kappaleista sai odotetusti ja ansaitusti sinkkubiisi No One Sleeps When I’m Awake. Tuttua Sounds-kamaa, mutta erittäin toimivaa. Laulaja Maja Ivarsson flirttaili totuttuun tapaan sekä yleisön että bändikaveriensa kanssa.

Illan pääesiintyjäksi oli siis saatu yhdysvaltalainen, Mike Nessin johtama Social Distortion. Punkrockin kulttinimeksi kutsuttu bändi tarjosi punkia asenteessaan kun taas soitto ja kappaleet nojasivat enemmän rock n rolliin. Poistuin alueelta kun keikka oli kestänyt lähes puolitoista tuntia, joten varsin hyvän annoksen punkrockiaan Ness ja kumppanit ensimmäisellä vierailullaan Suomeen tarjosivat.