Uusi iTunes tukee podcastingia

Uusi iTunes julkaistiin ja se tukee podcastingia. Olisiko tämä se temppu, jolla podcasting leviää laajemmalle marginaali-ilmiöstä?

Provinssirock, osa III: Notkea Rotta

Viime aikoina olen fanittanut – hieman rok-hörhölle yllättävästi – Notkean Rotan Itä Meidän -albumia. Provinssini alkoi Monsp Recordsin artistien setistä, jossa pääesiintyjänä oli Notkea Rotta.

Pari ensimmäistä kappaletta vetivät konetaustalla Notkea Rotta ja Rautaperse -parivaljakko suhteellisen uskollisesti levyversioille. Keikan myötä kuitenkin siirryttiin livemusiikkiin ja kuultiinpa debyyttilevyn nimibiisikin Back in Black -taustalla varustettuna. Komisario Jyrkän esiintyminen äityi paikoin jopa punkhenkiseksi. Rokheebolle tämä tietenkin sopi, mutta hoppiherrat saattavat moista kavahtaa.

Konsepti on kunnossa. Helsingin Sanomien Nyt-liite arveli, että CD saattaa olla liian ahdas media Rotalle pian. Ehdotan idästä kertovaa lähiömusikaalia teatterin lavalle. Ei sitä kovin moni kävisi katsomassa, mutta olisipa vallan hemmetin hieno. Ei Itä Meidän vielä ole Tommy tai The Wall, mutta entä seuraava?

Provinssirock, osa II: Nine Inch Nails

nine inch nailsin keikka oli lähtökohdiltaan kutkuttava. Loistava sää, pimeä teltta, ensimmäinen Suomen vierailu, jälleen yksi hyvä levy takana.

Olihan sitä odotettu – eikä joutunut pettymään, vaikka odotus oli nostanut odotukset huippuunsa.

Trentistä alkaa tulla keski-ikäinen (no, eivätpä fanitkaan pelkästään nuoria enää ole). Keski-ikäinen tässä tapauksessa on hallitumpi, taitavampi, mutta hieman myös hillitympi. Lavaesiintyminen oli edelleen tietyssä määrin sitä kohellusta, mitä NINiltä odotetaan, mutta se kohellus oli kirurgintarkkaa. Ammattimiehet olivat asialla. Vaikka mitä tapahtui, tahdissa pysyttiin ja nuotteihin osuttiin. Ammattimaisuus ei kuitenkaan mennyt kliinisyydeksi, oli siinä fiilistä mukana.

Setti oli kesäfestivaalille sopivasti runttauspainotteinen – broken oli hyvin edustettuna. Piristävinä lisinä olivat Dead Souls ja Burn. Burn on aivan liian vähälle huomiolle jäänyt kappale.

Välispiikkejä kuultiin jokseenkin saman verran kuin The Mars Voltalta eli ei yhtään. Kai jossain vaiheessa kiitos taidettiin sanoa.

Noin vartin vaille kaksi tuntia runtattiin armotta Pinion/Wishistä Head Like a Holeen. Ei encorea. Sitä ei enää tarvittu. Kaikki oli sanottu ja tehty.