Mike Patton Ilosaarirockissa 2010, kuva: allekirjoittanut, läpi klikkaamalla lisää samaa

Nyt uusi Faith No More on Spotifyssäkin. Se on tovin verran ollut Soundcloudissa ennakkokuuntelussa ja olen sen kymmenisen kertaa rullannut läpi.

Onneksi tuo ei ole helposti aukeava levy ja tykästyn siihen joka kuulemalla enemmän. Superhero, Separation Anxiety, Cone of Shame ja Motherfucker nousevat massasta pinnalle. Jokainen näistä on synkkä ja hyvin kaukana hitistä, vaikka Motherfuckerin koukku onkin tarttuva.

Hieman yllättäen levy ei ole ihan niin kummallinen kuin voisi näiltä epeleiltä odottaa. Tämä on normaalein ja vähiten kokeellinen rokkilevy heti Album of the Yearin jälkeen. Koskettimet ja erityiset kikkailut ovat vähissä ja Patton pitää itsensä tiukemmin kurissa kuin Angel Dustilla tai King for a Daylla. Basso on kaiken keskellä – ehkä siksi, että haastatteluiden perusteella Billy Gould on ollut ilmeisesti biisinkirjoituksessa isossa roolissa, ja istuu myös tuottajan pallilla. (Päivän harhaanjohtava trivia: Tämä on ensimmäinen CMX-tuottajan tuottama Faith No More -levy!)

Ei tällä uusia faneja voiteta, mutta 70-80 -luvun vaihteen tienoilla syntyneet saavat nostalgiannälkäänsä vielä yhden hyvän FNM-levyn. Kyllä tämä Album of the Yearin voittaa helposti, mutta kuinka mahdottomissa korkeuksissa voi rima ollakaan, kun on tehnyt Real Thing / Angel Dust / King for a Day -kolmikon ja niitä on parikymmentä vuotta makustellut.