Hesari yllätti minut. Hesari osti Radio Helsingin.
Täydennys jälkikäteen: vappuaaton Hesarin artikkelissa vakuutetaan, että Paskalista säilyy.
Hesari yllätti minut. Hesari osti Radio Helsingin.
Täydennys jälkikäteen: vappuaaton Hesarin artikkelissa vakuutetaan, että Paskalista säilyy.
Wagner on siirtynyt myös rok-uralle.
Tietää, että YUP on omintakeinen, kun levyn nimi ”Keppijumppaa” ei tuonut ensimmäiseksi keppijumppaa mieleen. Nyrjähtänyt YUP:n huumori varmisti, että mielleyhtymäni oli oikea.
Uusi analogisempaan ilmaisuun palannut YUP on myös moni-ilmeisempi vaikutteissaan. Laiskanlinna lainaa Lähi-idän ja Marokon sävelkuluista, Tehdas kierrättää taistolaislaulujen äänimaailmaa, Intiaanit ymmärtävät taasen flirttailee intiaanirumpujen kanssa.
Myös oma menneisyys vaanii kappaleissa. Kuolemanlinja on kuin toinen Luotijuna, avauskappale Nerossa on enemmän kuin vähän yhteistä Iloisen kuninkaan aikatauluun, polveileva Tehdas voisi sekä sävellyksellisesti että teemallisesti olla osa Toppatakit ja Toledon terästä -kokonaisuutta.
Onpa tämä silti taattua YUP-laatua jälleen kerran. Velmuileva ja vinksahteleva YUP on etualalla ja radiohitti-YUP on jäänyt levyltä kokonaan.
Bändin kysymyspalstalla valiteltiin levyn lyhyyttä. 40 minuuttia ei liene kaikille tarpeeksi.
Levyn huippukohta on aivan selkeästi Intiaanit ymmärtävät, joka on bändin tuotannon kaikkien aikojen kärkipäätä.
YUP ei ole lyönyt yhtäkään hutia (vaikka minusta Outo Elämä jäi näpyksi), eikä sitä tälläkään kertaa tullut. Ei kunnaria kajautettu, mutta kyllä takakentällä pitää olla tarkkana.
Revin selkänahastani sen verran, että Roklintu-paitoja duunataan.
Pistän ideamyllyni käyntiin, mutta toivotan tervetulleeksi myös muiden ehdotukset.
Kuvalinkkinä tai järkevän (<200 kt) kokoisena liitetiedostona esikatselulaatuiset ideat painatuksesta otetaan vastaan osoitteessa hlehto (ät) roklintu (punkt) com.
Painetaan sekä rintaan että selkään, ei lähdetä köyhäilemään. Jos kerran maksetaan, niin hommataan kunnon paidat.
Amerikan mantereella on tarjoiltu NINin klassikkoalbumi Dualdisc-versiona. Toinen puoli Dualdiscistä on remasteroitu CD, joka ei kiinnosta suuremmin. Toinen puoli Dualdiscistä on DVD-Audio + Dolby Digital 5.1 -versio the downward spiralista.
Jumaliste. Ilmiömäinen levyhän (90-luvun paras!) se oli jo ennestään, mutta ei lainkaan pahaa tehnyt viedä se kuuteen kanavaan. Monet kappaleista saavat paljon lisää takakanavista. march of the pigs loppuu pelkästään taakse ja closerin outro kiertää kuin viimeistä päivää. Paikoin taitaa olla kaikuakin lisätty.
Etenkin ruiner heräsi eloon uudella tavalla ja säröytetyt lauluosuudet puskivat aivan eri tavalla läpi kuin ennen.
Bonuksena levyllä on kaikenlaista perustauhkaa, plus levyn videot. 5.1-miksaus on kuitenkin se, minkä takia tämä pitää saada hyllyyn.
Jostain kummallisesta syystä tätä dualdisciä ei saa Euroopasta, vaan surroundista pitävät voivat shopata Super Audio CD:n. Vielä kun olisi tullut ostettua SACD-soitin, niin sillä tekisikin jotain. DVD-audio + Dolby Digital 5.1 -yhdistelmästä jompikumpi toimii jokaisessa DVD-soittimessa, joita luulisi ihmisiltä löytyvänkin.
Tuleva With Teeth on myös tarjolla Dualdiscinä … ja jostain syystä sekään ei Euroopassa saatavilla, pitää taas rapakon takaa tilata. Mikäs tässä nyt oikein maksaa?
Rockyhtye Paska teki comeback- ja debyyttitäyspitkänsä.
Tyylilaji on pysynyt samana, mutta yllätyksiäkin löytyy. Yhden miehen orkesteri teki jopa dueton: I Just Pogo (=Mä vaan pogoon) vedetään duettona Pelle Miljoonan kanssa. Lisäksi biisissä Saddam’s Weapons of Massdestruction And Connections With Al Quida And Other Terrorist Groups – DJ Slow’s Celcius 1/12 Remix vierailevat (luonnollisesti) DJ Slow, Ismo Alanko, Tipi (CMX), Twist Twist Erkinharju, Archzie 69, Asko Keränen ja tietenkin DJ Kusipää. Harmi, ettei biisissä kuulu juuri niin mitään, vaan se on pelkkää hiljaisuutta ja pientä suhinaa. Keikkaversio oli jokseenkin samanlainen, mutta ilman vierailijoita.
Oman materiaalin lisäksi levyllä kuullaan myös coverbiisejä, kuten jo 90-luvun alusta repertuaariin kuulunut Bohemian Rhapsody ja levyn loppupuolen Mike Oldfield -suurteos Tubular Bells.
Tämä toimii juuri niin hyvin kuin yhden miehen accapella-HC-punkorkesteri voi vain suinkin toimia.
En ollut paikalla kuulemassa, miten Paskan Hanoi Rocks -projekti Stupido-Shopin keikalla onnistui. Tavoitteena oli ruuhkauttaa keikalla koko Iso-Roban raitiovaunu- ja henkilöautoliikenne. Kommenttiosastoon kaipaamme raportteja siitä, miten onnistui.
Paskaahan tämä on, mutta hyvää paskaa. Tukevassa kännissä tämä voisi vaikuttaa tosi hyvältä idealta. Viisi tähteä, *****.
(Hei Riemu-levyt, voitte laittaa Hesarin etusivun Paska-mainokseenne, että Roklintukin antoi tälle levylle viisi tähteä.)
Kraftwerk julkaisee tupla-cd:n viime vuoden maailmankiertueelta kootuista konserttiäänityksistä. Levy julkaistaan 6.6. ja siitä on (tietenkin) tarjolla sekä englannin- että saksankielinen versio. Levyjen materiaali on koottu useista eri konserteista, mutta Kraftwerkin kohdalla tällä seikalla ei liene suurta merkitystä aidon tunnelman saavuttamisessa.
Tiukasti levyä valmisteleva DJBB on kutsuttu Kiinaan esiintymään toukokuussa pidettäville Chaoyang International Pop Music -festivaaleille. Bändi soittaa festareilla neljä ulkoilmakeikkaa. Viikon mittainen matka tuo tauon levyn tekoon.
Studiossa on tähän mennessä työstetty keikoilla kuultuja kappaleita Road, Why ja Private Intensions sekä uusia, vielä työnimillä kulkevia biisejä. Lopullisia päätöksiä levyn sisällöstä tehdään muutaman kuukauden sisällä.
NYT-liitteen uutinen Kiinan keikoista
NYT-liitteen mukaan Ruisrockiin olisi kiinnitetty Mike Pattonin luotsaama Fantomas. Esiintymispäiväksi on ilmoitettu perjantai 8.7. Ruisrockin sivuilla ei ole ainakaan vielä tietoa asiasta.
Mannhailla ei ole helppoa, ei edes kiertueella uuden laulajan kanssa, jonka kanssa kiertue oli ensimmäinen.
Vokalisti oli ilmeisesti heittäytynyt täysin sekopäiseksi ja yhtye oli pakotettu päästämään mies kotiin. Tilalle hälyytettiin Amorphis ja Ajattara yhteyksistä tuttu Pasi Koskinen, joka ei ollut epäröinyt ottaa pestiä vastaan. Katsellaan miten tarina kehittyy…
Mannhain laulaja sai kenkää @ Rumba
Aiheesta lisää Imperiumin foorumeilla