Kuukausi: toukokuu 2004

Ysäriprojekti etenee julkisuudessa, maan suurin sanomalehti tarttuu projektiin

Roklinnun ysärihehkutus on saanut jäljittelijöitä. Eteläisessä Suomessa kovin suosittu Helsingin Sanomat -niminen sanomalehti on Nyt-liitteessään tänään ottanut esille käsitteen ysäri.

Edelleen karsastan hieman MC Nikke T:n (eikös se muuten vaikuta nykyään Ritarikunnassa toisella nimellä?) ja Neon2:n käsittämistä ysäriksi, vaikka ne olivat kasariartisteja, jotka vain olivat niin pahasti aikaansa perässä, että vetivät kasarimeininkiä 90-luvulla.

Sen sijaan 90-luvun ysärihenkisistä karmeuksista oli taidokkaasti poimittu Sepi Kumpulainen. Sepi oli ysärikorniuden henki. Jos Hausmylly oli kasaria, niin Sepi oli ysäriversio siitä. Sepi on suomalaisen huumorimusiikin Nirvana ja Mudhoney.

Minulla on Sepi Kumpulaisen Nakke-lehti, jossa on kiinni vielä osoitetarra Kalevankadulle. (Kalevankadun laulava talonmies, muistanette?) Minulla ei ole mitään havaintoa, miten se on kulkeutunut minulle.

Tästä ysäriboomista intoutuneena myyn 90-luvun kitarasoundintuottajan (joka muistuttaa vinhasti 60-70 -luvun kitarasoundia) numero yksi: Fuzz-pedaalin. Näemmä kauppa käy. Toivottavasti ostaja vierittää ysäri-ilosanomaa eteenpäin massoille.

Ysäri etenee. Pitäkää projekti elossa.

Seminaarinmäen mieslaulajat:Wunderbaum

Olisiko ollut äitienpäivän ansiota, että Semmarit ponnahti listaykköseksi. Oli miten oli, on hienoa huomata että kuoromusiikille löytyy Suomessa kuuntelijoita.

Semmareiden uusin tuotos, Wunderbaum, on tasapainoinen levy. Tyylikkään yksinkertaiset kannet pitävät sisällään 15 laulua, joista monet nousevat suosikeiksi. Jo muutaman vuoden takainen Muistatko toimii edelleen, sanaleikki Oboe ja maito kertoo osuvasti lapsuudesta ja Veljekset kuin Elvikset saa Gracelandin kuninkaan lanteet jälleen heilumaan. Levyn päättää upeasti soiva Ylämailla. Varsinaisia ohilyöntejä ei ole, mutta muutamat kappaleista tuntuvat jo kertalleen kuulluilta.

Onnekseen Semmarit eivät ole unohtaneet mieskuorolaulun ehkäpä tärkeintä elementtiä, huumoria. Parhaiten tämä on havaittavissa Lauri-kappaleessa, mutta viitteitä huumorista löytyy muualtakin, mm. piiloraidalta. Muutamissa kappaleissa käytetään laulun lisäksi myös soittimia. Ne eivät kuitenkaan varasta kuulijan huomiota kokonaan, vaan täydentävät onnistuneesti laulumelodioita.

Semmareiden kotisivulla on näyte jokaisesta kuoron levyttämästä kappaleesta.

Paluu fundamentalistioikeudenkäynteihin

Jossain vaiheessa jenkkifundamentalisteilla oli tapana pyörittää hevimetallilevyjä väärinpäin, jotta sieltä löytäisi saatanallisia viestejä. (CD-aikana tämä piti siirtää oikeinpäin kuunneltuihin levyihin.) Klassikkoja olivat mm. Queenin Another One Bites The Dust, jonka kertosäe oli muka ”It’s fun to smoke marihuana”. Todellisuudessa se oli pikemminkin ”stmmmmm babaabaa waawaa!” Judas Priestin levyiltä myös muka-löydettiin tavaraa ja oikeudenkäynnissäkin joutuivat jotain puolustamaan.

Perinteisin tapaus on Stairway to Heaven, jota väärinpäin kuunneltiin. Nyt teknologia on herättänyt tämän tapauksen uudestaan eloon. Tässä sivu, joka spekuloi sillä.

Jos joku pystyy kirjoittamaan ylös, mitä siinä muka-sanotaan väärinpäin katsomatta lyriikoihin ensin, olen valmis muuttamaan mielipidettäni.

Trivia: Pink Floydilla oli todellisuudessakin nurinkurinen viesti, jossa kerrottiin sen olevan piilotettu viesti, eikä juuri muuta.

Weezer:Video capture devide DVD

Weezerin dvd on ollut työn alla pitkään ja saatu siis viimein valmiiksi. Onko odotus kannattanut? Faneille vastaus on kyllä, muille varovainen ehkä.

DVD:n on koostanut bändin valokuvaaja ja kotisivuista vastaava Karl Koch. Koch on hengannut bändin kanssa sen perustamisesta asti. Käsittääkseni mies on työstänyt dvd:tä lähes yksinään, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Levyn sisällön jäsentely ei ole täysin onnistunut. Musiikkivideot ovat selkeästi omassa osiossaan, mutta dokumentit, toiset otokset ja harvinaisuudet on jaettu kahteen osaan ilman selkeää logiikkaa. Aikajärjestys on sentään säilytetty.

Weezerin musiikkivideot ovat lähes poikkeuksetta huippukamaa. Kaksi ensimmäistä videota ovat Spike Jonzen ohjaamat Undone – the Sweater song sekä Buddy Holly, miehen myöhempää tuotantoa on Island In The Sun (version 2). Upeasta, yhdellä otolla kuvatusta Undonesta on tarjolla myös Alternate take. Toinen monta videota bändille ohjannut henkilö on Marcos Siega, jonka vahvasti Muppet-show -henkinen Keep Fishin’ -video on ehkäpä koko dvd:n paras hetki. Karl Kochin dvd:tä varten koostamat musiikkivideot (Pink Triangle, Photograph ja Slob) jäävät jälkeen ammattilaisohjaajien teoksista.

Jokaisella musiikkivideolla ja monella muulla videopätkällä on kommenttiraita, mutta niistä ei ole paljoakaan iloa. Rivers Cuomoa ei ole saatu mikrofonin ääreen kertomaan biisien synnystä, eikä videoitten ohjaajia kommentoimaan omia visioitaan. Kommentointi on jätetty lopun bändin harteille (varustettuna Karl Kochilla) ja homma kuihtuu tylsäksi jutusteluksi.

Musiikkivideoiden ulkopuolisesta materiaalista monet nousivat suosikeikseni: David Letterman show:ssa esitetty Say it Ain’t so, akustinen live-versio Pink Trianglesta, julkaisemattoman Prodigy Lover -biisin demonauhoitus, Weezeriä edeltäneen 60 Wrong Sausages -bändin punk-rymistely The Answer Man sekä runoilija Tim Levitchin kanssa esitetty Undone.

Blue albumin ja Pinkertonin tekemisestä on mukana ”dokumentit”. Ne koostuvat Kochin kuvaamasta materiaalista, jossa Weezer on studiossa äänittämässä levyjä. Kuvan- ja äänenlaatu on surkea, mutta silti niihin on tarttunut tunnelmaa. Parempilaatuista tavaraa olisi toki odottanut. Kochin kuvaamien pätkien lisäksi dvd:lle on kelpuutettu fanien kuvaamia livebiisejä ja vaikka kuvanlaatu on poikkeuksetta heikko, jotkut esiintymisistä puolustavat paikkaansa tarjoamalla nostalgiaa tai julkaisematonta materiaalia. DVD:n ”lopussa”, tekijätietojen rullatessa, soi Steven Avilan mainio klassinen versio Photograph:sta.

Weezer-fanit oitis kauppaan, bändin viidettä levyä odotellessa tämä dvd on mainiota ajanvietettä.

Roklintu muutti

Roklintu muutti uusiin, väljempiin ja kauniimpiin tiloihin. Tästä lähin Roklinnun osoite on http://www.roklintu.com. Päivittäkää kirjanmerkkinne, roklintu.blogspot.comia ei enää päivitetä.

Arkistot jäävät blogspottiin kuitenkin, joten vanhat linkit kyllä toimivat.

Tupaantuliaiset ovat irc-kanavalla #roklintu.

Analyysi: En halua tietää

Kanssabloggaaja Kysyn Vaan on analysoinut pitkästi Antti Tuiskun hittibiisin En halua tietää sanoitukset asiaankuuluvalla vakavuudella.

Mainittakoon, että Antti Tuisku on henkilö, joka Levyraadissa taannoin Giant Robotin Public=Shopping -videota arvostellessaan haukkui kertosäkeen lyriikat, koska siinä ei kuulemma ollut oikein mitään. Njassa asiaankuuluvasti näpäytti sanallisesti Tuiskua.

(Sikäli jos olen oikein käsittänyt, Public=Shopping pohjautuu Tuomas Toivosen graduun ja käsittelee kaupunkitilan kaupallistamista ja yksityistilan valjastamista yrityselämän hyödyksi.)

nine inch nails ottaa kummallisen suunnan

Jos MTV:llä referoitua haastattelua on uskominen, NINin seuraavalla levyllä (huhuttu työnimi Bleedthrough) on loistavaa vanhojen kännyköiden soittoäänimateriaalia.

Nimittäin: ”One of the rules of this record has been to orchestrate using only monophonic voices. No chords. Anywhere.” Huiman näppärää, voi palkata yksisormisen kiertuebändin, jos kukaan ei soita sointuja!

Tämä kuulostaa todella huimalta kokeilulta, mutta koska tuottajana on Rick Rubin, se mitä todennäköisimmin onnistuu. Rubin on pari kertaa kääntänyt RHCP:täkin oikeaan suuntaan.

NIN-rintamalta kuuluu kaiken lisäksi suru-uutinen huono-onnisen Tapeworm-projektin kuoppaamisesta kokonaan.

Panosta ysäriin!

Roklinnun arkistoja lukiessani löysin sieltä aloitetun projektin, joka on edennyt lupaavasti. Joulukuussa 2002 vaadin kasariretron tappamista ja ysärin nostamista kunniaan. Ysäri on kiitettävästi noussutkin ja kasari alkaa olla jo aika tehokkaasti out. …mutta ei tarpeeksi vielä!

Olen hieman pettynyt muutamiin väärinymmärtäjiin. Esimerkiksi YleX:n maanantaisessa ysäriosuudessa ysärillä käsitetään jotain Ace of Basea ja 2Unlimitediä. Väärinymmärrys on muutoinkin vallalla, koska nineties (=90’s) show on muutettu nineteens (=19’s) show’ksi. Jos todellakin sillä tarkoitetaan 1900-lukua, niin täytyy sanoa, että on kovin 1990-lukuun painottunut tuo kokoelma.

Ysäriyden väärinymmärrystä tulkittiin myös YleX:in keskustelupalstalla.

Platinumin foorumilla otetaan myös kantaa ysäriin.

Ysäri ei ollut mainstreamia. Ysäri oli alternativen tuloa mainstreamiksi. Ysäri oli Pulp Fiction. Ysäri oli Nirvanan Nevermind pudottamassa Michael Jacksonin albumilistan ykköspallilta. Ysäri oli nine inch nails pieksemässä mutaisena kaikki muut aktit Woodstock ’94:ssä. Ysäri oli ennen suuren massan tuntemattomuudessa toiminut Internet nousemassa mainstreamiksi. Ysäri oli hevimetallijätkät löytämässä Ministryn vanavedessä koneet. Sitä oli ysäri ja SITÄ me tahdomme muistaa. Viekää ne muoviset Taikapeilinne nyt helvettiin.

Levittäkää tätä ilosanomaa edelleen weblogeissa ja kaikissa muissa kasarintappoon soveltuvissa medioissa. On vielä paljon töitä tehtävänä.

Raskasta mannaa

Suomen pieneen metallikenttään on iskeytynyt tanakassa haara-asennossa uusi painotuote, joka kantaa nimeä Miasma Magazine. Ensivilkaisulta kyseessä näyttäisi olevan upea lisä Suomen metalliseen lehtitarjontaan, tosin itse sisällöstä en vielä voi sanoa mitään, siihen kun en ole ehtinyt tarkemmin syventyä. Pikaisella selailulla sisältö näyttäisi koostuvan suurelta osin noin aukeaman kokoisista haastatteluista, jotka on jäsennelty perinteiseen pikkuzine-tyyliin.

Lehti koostuu 32-sivuisesta mustavalkoisesta sisustasta ja 4-värisistä kansista, joiden välissä on edellä mainittujen haastattelujen lisäksi parista aukeamasta (erittäin pienellä painettuja) levyarvioita sekä yhdestä sivusta demoarvioita. Muutamissa haastatteluissa on käytetty verkosta saatuja kuvia ja bändilogoja, jotka pikselöityvät ikävästi. Tosin mustavalkoisena moinen ei pahemmin haittaa, sisältö kun on kuitenkin se pääasia.

Lehden pääkirjoituksessa on taas tätä perinteistä hieman piiloteltua vittuilua muille suomalaisille painetuille metallilehdille, jotka tällä hetkellä ovat Inferno, Rumban välissä joka toinen kuukausi ilmestyvä Hamara sekä jossain määrin myös Sue. Unohtamatta suomen suurinta verkkolehteä, eli Imperiumi.Net:iä .
Päätoimittaja Petri Klemetti vihjaisee etteivät muut lehdet kirjoita pienemmistä yhtyeistä ja jättävät arvostelematta levyjä jotka eivät ilmesty myyntiin juuri sillä hetkellä kun lehti iskeytyy kauppoihin. Myös jutustelu ”hiihtelemisestä mainstreambändien perässä” on aikamoisen paksua, ottaen huomioon että ko. lehteä on julkaistu tasan yksi numero. Kyllä tekin niitä ’mainstreamjuttuja’ ehditte vielä tekemään, niillä lehtiä myydään ja pyöritetään (eikö Diablo sitten ole sitä jo?).
Samaa löpinää on kuultu jo Suomi Finland Perkele Metal Magazinen aloittamisesta lähtien jokaiselta uudelta lehdeltä ja yleensä nämä löpinät kalahtavat omaan nilkkaan, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella.

Kaiken kaikkiaan lupaavalta näyttävä alku, joka perustuu täysin pelkkän pintasipaisulla selaamisen pohjalle, joten toivon parasta. Ja kun lehdellä on hintaakin vain 2,5 ?, jonka ei todellakaan luulisi ostajia pelottavan. Jos vain tuosta reviirikuseksimisesta ja kukkoilusta päästään eroon, niin epäilen lehdellä olevan edessään kirkas tulevaisuus ja paljon töitä.
Onnea valitsemallanne tiellä!