Red Hot Chili Peppersin nokkamies Kiedis on kiertänyt maailmaa riittämiin, jotta voisi kirjoittaa omaelämänkerran. Näin tekikin, ja siksi kahlasin 480-sivuisen järkäleen läpi.

Kovin suurta mielikuvitusta ei tarvitse käyttää, että tämän kirjan rinnastaisi Mötley Crue -tarinaan The Dirt. Tässä tapauksessa huomio tosin on vain yhdessä henkilössä. Aiheet ovat samat: seksiä, huumeita, rokkia. Molemmissa kirjoissa ensimmäinen ja viimeinen ovat aivan sivuosissa.

Kiedisin lapsuus diilerin poikana on taustaltaan erikoinen, mutta kovin kiinnostavaa tarinaa siitä – ehkä hieman yllättäenkin – ei tule. Kiinnostavimpia ovat 80-luvun vaiheet ja nousu tuntemattomuudesta superstaroiksi.

Jos kirjan painotukset kertovat yhtään Kiedisin elämän painotuksista, on helppo ymmärtää, miksi Red Hot Chili Peppers oli niin moneen kertaan hajoamistilassa, miksi levyt kestivät niin kauan syntyä ja miksi laatu vaihteli. Keikat, levyttäminen ja kaikki oli toisarvoista sen rinnalla, että sai vain lisää kokaiinia ja heroiinia kroppaan.

Hetken fokus siirtyi huumeista rokkiin. Tämä tapahtui Mother’s Milkin jälkimainingeista aina Blood Sugar Sex Magikin julkaisuun. Tulokset olivat selkeät: bändi mursi läpi mainstreamiin ja teki yhden 90-luvun kymmenestä parhaasta levystä. Tämän jälkeen jälleen siirryttiin kemikaalien puolelle ja One Hot Minute ei lunastanut odotuksia.

Flea, Hillel Slovak ja John Frusciante ovat ainoat muusikot, jotka saavat jonkinlaisen äänen tässä kirjassa. Muut jäävät jokseenkin etäisiksi. Luulisi, että esimerkiksi Chad Smithistä tai Dave Navarrosta olisi jotain sanottavaa myös päälauseen puolella.

Kirja loppuu hieman ennen By The Wayn julkaisua. Kahdesta viimeisestä levystä ei sanota juurikaan mitään – vahva tyylin muutos Californicationille ei saa minkäänlaista mainintaa. Vielä syvempi tyylin muutos By The Waylle saa vielä vähemmän. By The Wayn levytyssessioista ei mainita käytännössä mitään ja Californication saa saman verran palstatilaa musiikillisessa mielessä kuin Havajin matka. Tänä samana aikana fokus on pieleen menneissä naissuhteissa ja – kas – kokaiinissa ja heroiinissa.

Kirjan loppu lässähtää hieman. Viimeisistä kuukausista ei sanota juuri mitään, juuri minkäänlaiseen lopputulemaan tai cliffhangeriin ei tulla – ainoastaan katkaistaan kertomus ja todetaan, että edellä mainittujen kahden aineksen kiskominen ei ole todellakaan hyvä idea.

Kokonaisuutena kirja on kuitenkin miellyttävä kokemus. Kertoohan tuo toki, miksi Kiedis on hajottanut itseään niin pahasti kuin on hajottanut.