Sokurihuuma palaa.

Useless Information EP tarjoilee viiden kappaleen verran voimapoppia ja kertoo, mitä tapahtuisi, jos Robert Smith söisi Prozacia tai jos Twisted Sister kääntyisi popiksi. C’mon Feel The Noise!

Tarttuvaahan tämä on. Heti kun ykkösradiohitti osuu kohdalle, levyt menevät kaupaksi kuin häkä. Aivan vielä täysosumaa ei tullut, mutta kaikki elementit ovat olemassa. Näen kristallipallossani radiosoittoa.

Lisäpisteitä pitää antaa ysäriretroilusta.

Tämä julkaisu avaa myös tulevaisuudessa legendaariseksi muodostuvan Kinkt Records -indielevy-yhtiön julkaisukatalogin.

Kuolleet Intiaanit lähettivät Puuluuranko-levynsä ruodittavaksi. 23.3. julkaistava Puuluuranko on ahkerasti keikkatyötä tehneen bändin ensimmäinen täyspitkä.

Kuten useimmat omaleimaista musiikkia tekevät bändit, uskon, että myös Kuolleet Intiaanit eivät halua tulla verratuksi kehenkään, mutta roktoimittajat pirullisesti juuri sitä tekevät kuvaillakseen heitä. Niin tapahtuu tässäkin artikkelissa.

Kuolleet Intiaanit eivät voi välttää vertailuja Sielun Veljiin, Maj Karmaan ja kaikkien eksentrikkojen suosikkiin Mr. Bungleen. Eivät lainkaan huonoja vaikutteita, jos minulta kysytään.

Omaleimaisuutta bändiltä löytyy kuitenkin siinä määrin, että Kuolleilla Intiaaneilla on potentiaalia kulttisuosioon. Mutkia ei tällä levyllä ole vedetty suoriksi, vaan pikemminkin kahta pahempaan solmuun. Temppuilu kuitenkin paikoin kostautuu, paketti ei yksinkertaisesti pysy kuuntelijan korvissa kasassa. Levyllä on paljon hienoja hetkiä ja vielä enemmän potentiaalia. Odotan seuraavaa levyä innolla.

Levyjulkaisun myötä heidän saitillaan kerrotaan nähtävän web-TV:ssä kaikista biiseistä musiikkivideot. Jännä nähdä, mitä on nähtävissä.

Shred on ehtinyt kolmanteen julkaisuunsa. Maniac EP:n kappaleet ovat ehkäpä kypsintä tavaraa mitä bändi on levyttänyt.

Levy paahdetaan läpi melkoisella energialla. Kappaleet on silti jaksettu rakentaa huolella ja koukkuja löytyy muualtakin kuin kertosäkeistä. Biisikolmikosta ei nouse mikään ylitse muiden, kappaleet ovat kuin samaa sarjaa. Pidemmän päälle samankaltaisuus saattaisi syödä kappaleiden tehoa, mutta näin tiiviin paketin kuuntelee läpi uupumatta.

Soundipuolelta ei juuri valittamista löydy. Rummut kuulostavat hyviltä, etenkin vahvalla kaiulla varustetut tomit jytisevät komeasti avausraidalla. Kitaroiden soundi kuulostaa paikoin aavistuksen kliiniseltä. Lisäksi laulut jäävät muutamissa kohdissa vahvojen kitaroiden alle. Pienet makuasiat eivät kuitenkaan jää mieleen kummittelemaan, sen verran vahvoja biisejä levy pitää sisällään.

EP sisältää biisit You’re the end of the world, Maniac sekä In mind ja niitä voi kuunnella bändin vastikään uudistuneilla kotisivuilla.

Olen maistellut ajatusta, että kaikella olisi kulta-aikansa. Helsingin arkkitehtuurilla se oli 1800-1900 luvun vaihteessa, Ruisrockilla 90-luvun puolivälissä, George Lucasilla alkuperäisten Star Warsien aikaan, musiikilla yleisesti ottaen 60-luvun lopussa ja 90-luvulla, Black Sabbathilla Ozzyn vuosina, Röyhkällä 1990-1993 ja CMX:llä Aurinko-Aura-Rautakantele -akselilla. Kulta-ajan jälkeenkin tulee paljon hyvää ja suosittua, mutta kaikkea sen jälkeen verrataan kulta-aikaan.

YUP:lla tämä kulta-aika oli albumien Toppatakkeja ja Toledon terästä ja Homo Sapiens paikkeilla. Silloin sointi oli rosoinen ja kannet piirrettyjä.

Kuinka ollakaan, Keppijumppaa-pitkäsoittoa enteilevä uusi Minä en tiedä mitään -EP on paluu kulta-ajalle. Soundi on edellislevyjä rosoisempi. Kokoelmalevyllä olleiden kolmen uuden biisin tapaan analogistudiotekniikkaa hehkutetaan levynkansissa ja jopa ulkoasussa on palattu valokuvatekniikasta Homo Sapiensille ilmeen antaneisiin Ville Pirisen rujoihin piirroksiin. Tämä on lupaavaa. (Tiedän tosin ainakin yhden Roklinnun lukijan, joka suosisi ennemmin valokuvia.)

Tässä neljän biisin muodossa resepti toimii. Täyspitkä vastannee lopulta siihen, voiko kulta-aikaan palata. Luottavaisin mielin voi odottaa, koska YUP:ltä ei ole koko suomenkielisellä levytysurallaan ainuttakaan floppia tullut, vaikka vuoden 1998 Outo Elämä ei aivan soundeiltaan kaikkia miellyttänytkään.

Voiko kulta-aikaan palata?