Olen aika moneen kertaan sahannut läpi Eelsin uuden tupla-albumin. Se ei ole vielä iskenyt, vaan on pikemminkin jäänyt hieman pliisuksi.
Rajuimmillaan mennään keskitemporoksotuksissa, mutta valtaosa levystä on herkistelyä pienellä ja hiljaisella soitinvalikoimalla. Kovin kaukaa ei tarvitse hakea vertailukohtaa Daisies of the Galaxyyn tai Electro-Shock Bluesiin.
Hey Man on loistava biisi Souljackerin ajan Eelsin hengessä ja ehdottomasti albumin rok-puolen valopilkku.
Vaikuttaa siltä, että en ole tajunnut jotain. Metacriticin arvioissa tämä levy johtaa vuoden 2005 parhaalla arvostelukeskiarvolla. Arvioissa ainoa alle 80 pisteen arvio oli aina-yhtä-negatiiviselta Pitchforkilta (joka antoi esimerkiksi Mars Voltan Frances the Mutelle arvosanan 2/10).
Olin hieman yllättynyt – ilmeisesti levyssä on sittenkin se nerous. Tuskin nämä arvostelijat piruuttaan tätä levyä hehkuttavat, haukkuivathan ne edellisen maksimissaan keskinkertaisen Shootenannyn maanrakoon.
Pitää tutkia vielä lisää, ehkä löydän sen lopulta.