Koska Tuomari Nurmio meni perumaan yhteiskeikkansa Alamaailman vasaroiden kanssa Tampereen Klubilla, päätin tehdä ekskursion yo-talolle, missä soitantoaan esitteli The Crash. Kosketukseni orkesteriin perustuu lähinnä radiosoittoon (ja se on todella vähän, koska en radiota pahemmin kuuntele) ja pariin kirjastosta lainattuun levyyn, joten oli mielenkiintoista nähdä kuinka orkesteri toimii elävänä.
Yo-talo oli täynnä, viimeiset liput myytiin juuri saapumiseni jälkeen. Orkesteri aloittikin soittamisen pian tämän jälkeen. Muutama ensimmäinen kappale meni alkulämmittelyyn – soitto tuntui liian rutinoituneelta, enkä ainakaan minä meinannut päästä keikkatunnelmaan. Tähän vaikutti myös hiljainen äänenvoimakkuus, joka oli niin vaimea, että kykenin kuulemaan takanaseisovan parin keskustelun ihan selvästi vaikka he eivät puhelleetkaan kovin kovalla äänellä.
Yleisön innolla on varmasti osansa myös soittajien fiilikseen. Niin tälläkin kertaa voisi päätellä käyneen. Parin kappaleen jälkeen soitto alkoi vapautua orkesteri pääsi vauhtiin – varsinkin kun hittikimara alkoi. Lauren caught my eye toimi yhteislauluna Teemu Brunilan lausuessa aina seuraavat sanat, joita yleisön tulisi laulaa. Lisäksi keikalla koettiin varsin hauska välispiikki:
”Pändissämme on suuria ristiriitoja ja konflikteja. Tähän on syynä se, että minä olen se, joka on koko ajan esillä. Minulle tullaan juttelemaan ja tönitään niin yökerhoissa kuin nakkikioskillakin […] Niinpä Samuli Haataja tulee vetämään seuraavan spiikin”.
(Saapuu mikrofonin ääreen parin paperin kanssa, ja lukee paperista:)
”Onko teillä hyvä meininki?”
(Yleisö metelöi)
”Toistan, onko teillä hyvä meininki?”
(Yleisö nauraa)
”Niin meilläkin.”
Kaiken kaikkiaan, vaikka alku olikin hieman kankea ja rutinoitunut, oli keikka ihan positiivinen kokemus vaihteluna muutoin kovin raskaampiin keikkoihin, joilla yleensä tulee käytyä. Ensi kerralla toivottavasti vielä äänenvoimakkuutta on väännetty pykälää isommalle, niin vieressä epävireisesti laulava ei ole ainoa, joka kuuluu hittikappaleen aikana.
Roklintu 