Aiemmin Emma Salokoski triona toiminut yhtye on laajentunut viisihenkiseksi. Ensemble koostuu Salokosken lisäksi Tuomo Prättälästä, Lauri Porrasta, Mikko Kososesta ja Marko Timosesta. Kokoonpanon ensimmäistä täyspitkää albumia juhlittiin 7.12. KOM-teatterissa pidetyn konsertin merkeissä. Varsinaisia lavasteita tai muuta rekvisiittaa KOM-teatterin lavalla ei ollut ja valaistuskin pysyi staattisena läpi keikan. Piano oli järkevästi asetettu koskettimisto yleisöön päin, jotta Prättälän soittoa pystyi seuraamaan.

Keikan anti oli mainio. Salokosken laulu oli pienestä flunssasta huolimatta kaunista kuultavaa. Prättälä, Porra, Kosonen ja Timonen soittivat elävästi, ujuttaen kappaleisiin sopivan pieniä soolo-osuuksia. Kappaleita kuultiin sekä EP:ltä että Kaksi mannerta -levyltä. Erityisesti on mainittava hieno versio Beckin Nobody’s fault but mine -kappaleesta, tosin suomeksi käännettynä.

Kuten tämäntyyppiseen musiikkiin sopii, keikan äänenvoimakkuus oli siedettävä ilman korvatulppiakin. Ainoastaan Pekka Strengin Puutarhassa-kappaleen aikana rummut soivat kovaa ja hukuttivat osittain muun bändin alleen.

Takana oli Lapissa vietetty rankka viikonloppu. Lievästä kisaväsymyksestä huolimatta pidin itsestäänselvyytenä, että maanantai-illalla kiitäisin Seinäjoen yöelämään. Nimittäin PMMP esiintyisi Sorsanpesällä itsenäisyysaaton kunniaksi.

Sorsanpesä on paikkana kiistattoman legendaarinen. Se oli 80-luvulla Etelä-Pohjanmaan ehdoton ykköspaikka. Useimmat Pohjanmaan kasariseurustelusuhteet saivat alkunsa Pesällä. Sitten tuli lama ja keskustojen ulkopuolella sijaitsevien tanssiravintoloiden meneminen pois muodista. Sorsanpesä kuoli. Niin se käy. Paikka oli tyhjillään monia vuosia. Sen jälkeen paikkaa on herätelty eloon monin eri sapluunoin, viimeksi Jouko Elevaaran johdolla aikuiseen makuun sopivana humppahelvettinä. Elevaaran konsepti toimi ehkä vuoden verran ilmiömäisesti, sitten se hyytyi.

Pesän tuoreimmat vetäjät ovat Vauhtiajot-promoottori Kalle Keskinen yhteistyössä Seinäjoen Duuni Ravintolat -yhtiön kanssa. Järjestäjäpoppoo uskoo pikkujoulusesonkiin ja isoihin monia eri ikäluokkia puhutteleviin nimiin kuten Matti Nykänen, Jari Sillanpää, Hanoi Rocks ja Leningrad Cowboys.

Väkeä oli aivan perkeleesti. Jono ulkona venyi Törnävän koululle asti. Paikka tosin on sen verran iso, että muutaman sadan hengen yleisömäärällä Pesä vaikuttaa vielä autiolta; likemmäs tuhannella asiakkaalla homma toimii.

Illan ensimmäinen bändi totteli nimeä Uniklubi. Bändi ei ole mulle kovin tuttu. Pari kappaletta keikasta tunnistin, kun radiosoiton kautta on väkisin joutunut bändiä kuuntelemaan. Bändi soittaa perussuomirokkia laiskasti, ilman yhtään omaa oivallusta. Ei mun juttu.

PMMP sen sijaan täytti kaikki ennakko-odotukset ja räjäytti talon. Myönnän kuuluvani siihen oletettavasti suureen joukkoon, joka suhtautui bändiin vähättelevästi, kun bändi nousi ensi kerran esille Popstars-ohjelmasta. Yhtyeen toinen albumi Kovemmat kädet todisti, että kyseessä on aivan Suomen ykköskastin bändi. PMMP tekee tiukkoja, hyvin sanoitettuja ja mukaansatempaavia poprock-kappaleita. Lisäksi toisen albumin ja livekeikkojen myötä ne ensialbumin kappaleetkin tuli otettua vakavammin: nehän olivat myös toimivia!

Bändi aloitti keikkansa kakkosalbuminsa nimikappaleella, siirtyen siitä Mummolaan. Nämä kaksi ovat suuria PMMP-suosikkejani, ja sekunnin ajan ajattelinkin kakkosbiisin jälkeen, että tuhlasiko bändi heti alkuun parhaat hetkensä. Näin ei ollut, vaan keikka toimi kuin rautatanko aivan loppuun asti. Yleisökin oli mukana täysillä. Paula ja Mira selvästi nauttivat esiintymisestä ja heidän taustabändinsä vetää homman tyylillä. Mahtava keikka!

Biisit:
1. Kovemmat kädet
2. Mummola
3. Päiväkoti
4. Oo siellä jossain mun
5. Rusketusraidat
6. Matoja
7. Maria Magdalena
8. Rotat
9. Kumivirsi
10. Joutsenet
11. Matkalaulu
Encore: Pikkuveli + pari muuta kappaletta

Pahat kielet kertovat, että Tavastia olisi haastava paikka soittaa, koska talo on täynnä rokkipoliiseja. CMX:n keikat lienevät ääritapaus tästä. Veikkaisin, että kovinkaan moni loppuunmyydyn Tavastian yleisöstä ei ole ensimmäistä kertaa CMX:ää näkemässä.

Koska tämä kaikki on nähty niin moneen kertaan, kuultiin setti kaukana ilmeisistä valinnoista. Tunnetuimpia biisejä oli vähänlaisesti, mutta yleisö osasi silti koko setin ulkoa. Tälle porukalle tämä oli juuri oikea ratkaisu. Materiaalin on oltava tasaista, jos lähes kokonaan hittien ulkopuolelta voi kasata noin puolentoista tunnin toimivan setin. Lähtiessä narikkajonossa kuuli sivukorvalla vuolaita kehuja keikasta monelta suunnalta.

Tämänkin illan perusteella voi taas todeta, että Yrjänän asema suomalaisessa rockmusiikissa ei ole livelaulannan teknisellä tarkkuudella ainakaan saavutettu. Kun laulu oli miksattu tyypillistä enemmän pintaan (tai seisoin väärässä paikassa), epäpuhtaus korostui. Onneksi sillä ei ole väliä, koska tämä kaikki kuuluu CMX:ään.