Tänään tuli täälläkin aiemmin hehkuteltu Saul Williamsin Radiohead-tyylinen maksa-mitä-haluat -levy The Inevitable Rise and Liberation of NiggyTardust.

Kun sen kuuntelee läpi, huomaa, että Trent Reznor on ollut siinä paljon mukana. Jos vanha musta räppäri kuulostaa valkoistakin valkoisemmalta Reznorilta laulaessaan ja taustat ovat lähes puhdasta Reznoria, tuota voi suositella jokaiselle NIN-fanille, jolla ei ole hip-hop-allergiaa.

Olisi helppo uskoa, että kyseessä on vain yksi melko tuntematon artisti, joka hakee Radioheadin imussa julkisuutta, mutta ehei! Tuo on väkivaltaisen mainio levy, vaikka unohdettaisiin kaikki Reznorit ja kaikki Radiohead-temput. Genret on pantu sekoittimeen, joten ystäviä luulisi löytyvän monesta suunnasta. Public Enemy kumartaa Bowielle ja lyö kättä U2:n ja elektromäiskeen kanssa.

Epätodennäköinen cocktail toimii ja jopa Sunday Bloody Sunday -cover saadaan toimimaan.

Vaikka paljon uutta tehdään, kliseitäkin kierrätetään. Ette ikinä arvaa, minkä sanan kanssa trigger on rimmattu parikymmentä kertaa Public Enemyä sämpläillessä?

Niggytardust.com tarjoaa levyn joko ilmaiseksi 192 kbps MP3:na tai 5 dollarin hintaan 320 kbps MP3:na tai ihan FLACcina.

Kaiken muun hyvän lisäksi levyssä on vieläpä kittah kannessa!

Saul Williamsilla on nyt iso tilaisuutensa. Loistava levy takana ja julkisuutta – ainakin verkossa – enemmän kuin Billboardin kolmen kärkeä hallitsevalla Timbalandilla. (Tsekkaa saittien liikenne: Timbalandmusic.com vs. niggytardust.com)

Viimeksi kun Reznor jeesasi yhden levyn verran lupaavaa niukasti tunnettua artistia, Marilyn Manson ponnahti pinnalle. Voisiko sama tapahtua uudestaan toisessa genressä? Toisaalta, ei edes itse Rick Rubin saanut 2001 Amethyst Rockstarilla Saulia kovin kirkkaaksi tähdeksi. Onnistuisiko se nyt?