Niin, se siitä heviuskottavuudestani. Kuitenkin, kalliista lipusta (12 e) huolimatta suuntasin YO-talolle katsomaan tuota tyttöbändiä. Tosin, tyttöbändinimitys ei ole kyllä oikea, sillä kyseessä on ihkaoikea bändi, jonka jäsenet nyt sattuvat olemaan naisia.

Orkesteri oli joutunut siirtämään muutamia keikkoja sairaustapauksen vuoksi. Loppuunmyydyt Tavastian keikat siirtyivät alkukesään. Tämän vuoksi keikka oli (kuulemma) ensimmäinen tauon jälkeen. Keikkapaikka oli täynnä, vielä muutamia lippuja sai ovelta saapuessani paikalle. Yo-talon tuntien, paikka siis oli tungettu täyteen. Yleisö oli varsin heterogeenistä, eikä välttämättä olisi voinut kertoa pelkästään yleisöön katsomalla, ollaanko Trio Niskalaakin keikalla vai TikTakin.

Itse soitannolliselta osalta alkaa näkyä jo vuosien kokemus (tosin minulla on vain kaksi livekokemusta TikTakista ja nekin vuoden sisään). Soitto ja laulu sujuivat hyvin ja esiintymisessä oli jonkinlaista vapautta ja rutiinia hyvässä mielessä. Kuitenkin jonkinmoista hapuilua, ilmeisesti tauosta johtuen, oli havaittavissa, mutta se oli vähäistä. Settilistassa oli etupäässä uusia viisuja, joista muutama oli ensiesityksessä. Kuitenkin uudetkin laulut olivat riittävän tuttuja, että yleisö oli mukana, varsinkin kun Petra laulatti yleisöä (liian) usein. Meininki keikalla oli villi. Yleisö pomppi, jopa niin, että tällainen vanha ja lihava hevimörkö sai siirtyä vähän kauemmaksi pahimmasta tungoksesta.

Uskomaton keikka. Siis aivan massivisen upea kokemus.
Kaikki kolme bändiä soittivat erinomaiset keikat, kaikilla näytti olevan hauskaa ja meininkin oli mitä parhain. Bändit taisivat kaikki käyttää (viimeisestä setistä en ole aivan varma) talon omaa miksaajaa, jolla varmistettiin erittäin hyvät soundit niinkin vaikeassa tilassa kuin Tavastian pääsali on.

Mutta aloitetaanpa alusta: Kun hieman ennen yhtätoista Grand Magus aloitti keikkansa, oli Tavastian sali jo selkeästi yli puolillaan porukkaa ja meno oli heti alusta lähtien hyvä. Jotenkin tuntui että suurin osa yleisöstä oli tullut katsomaan kaikkia yhtyeitä, joten lämppärin asemassakin oli ilmeisen mukava soittaa. Lämppärin soitannasta mieleen jäivät Monumentilta soitettu ”Baptised In Fire” sekä Wolf’s Returniltä ”Kingslayer”.

Itselleni illan jo etukäteen kohokohdaksi (lähinnä siksi että Cathedral on nähty muutamaankin otteeseen) muodostunut Electric Wizard valtasi lavan pitkän ja matalataajuuksisen intron aikana, josta keikkä lähti vyöryen käyntiin ”Eko Eko Azarak”. Arviolta viisitoistaminuuttisen avausbiisin aikana eturivi tuoksahti ehdottoman vihreälle ja käynnissä oli eräänlainen hidastettu moshpit, joka jo sinällään oli erittäin kummallista katsottavaa. Yhtye oli kovassa vedossa, Uusi kitaristi Liz ”13” Buckingham hoiti hommansa sekä hyvin että näytti hyvältä sitä hoitaessaan, doom metallissa kun on aivan liian vähän naisia mukana, samaten kun muutkin bändin uudemmat jäsenet.
Muita keikalla kuultuja biisejä oli ainakin ”We Live!”, ”Return Trip” joka omalla kohdallani on suurimpia suosikkeja kautta aikain. Lisäksi yhtye vetäisi ainakin ”Another Perfect Day?”:n. Vaikka setti oli lähemmäs tunnin pitkä, tuli olo että keikka loppui pahasti kesken ja menoa olisi jaksanut toisen mokoman heti perään. Olkoonkin että volyymitasot olivat huomattavan korkealla ja baarin puolella oli paljon ihmisiä tulpat korvissa katsomassa bändiä screeniltä.

Monelle Cathedral oli se bändi jota keikalle oli tultu katsomaan. Itse ehdin todistaa yhtyettä aikoinaan sekä Lepakolla (kera Orange Goblinin ja Terra Firman, mutta se on jo ihan toinen tarina) että Dynamo festivaalilla, joten odotukset eivät olleet ihan niin korkealla kuin Sähkövelhojen kanssa.
Cathedral hoiti keikan totuttuun tyyliinsä kotiin, volyymit eivät pääyhtyeenkään aikana laskeneet, joten metakkaa riitti ja sen yli piti tietenkin kokeilla laulaa.
Lee Dorrianin maneerit ovat aina jakaneet yleisön kahtia, mutta joka tapauksessa on sanottava että mies todellakin osaa ottaa yleisönsä. Riemastuttavat maneerit ja keskustelut yleisön kanssa toimivat joka kerta, sekä elastisen pomppiva liikkuminen ympäri lavaa tuovat väistämättä hymyn huulille.
Huippukohtia setissä olivat muun muossa ”Hopkins (The Witchfinder General)” sekä uutukaiselta vetäisty ”Corpsecycle”.

Loppuun vielä faktoja ”kulissien takaa”: Yhtyeet olivat erittäin mielissään suomen keikasta. Koska he saapuivat jo edellisenä päivänä, heillä oli aikaa rentoutua ja tutustua paikallisiin nähtävyyksiin (kuulemani mukaan mukana oli erittäin hyvä paikallinen opas). Normaalit hämmentämiset jäivät siis väliin, Tavastialla homma toimi täysin ja bändit olivat hyvällä tuulella.
Lisäksi keikalla oli tuplamäärä yleisöä verrattuna kiertueen aiempiin keikkoihin, joka oli myös omiaan nostamaan soittajien tunnelmaa.

Keikasta jäi käteen roppakaupalla hyvää tunnelmaa ja mieltä, kaikesta huutamisesta kipeytynyt kurkku, kipeät niskat ja sekalaisia mustelmia ympäri kroppaa, joiden synnystä minulla ei ole mitään mielikuvia.
Lisää samaa ja heti, laadukkaita doom metal keikkoja kun ei suomessa olla kovin usein totuttu näkemään. Tälläkin kertaa mukana menossa oli pari Oulusta asti saapunutta sankaria, jotka siis lensivät pääkaupunkiin nimenomaan tätä yhtä keikkaa katsomaan.

Grand Magus, Electric Wizard ja Cathedral Wikipediassa.
Kotisivut: Grand Magus, Cathedral

Kirjoitukseen liittyen:
Jussi Ahlroth arvosteli keikan, Hitaasti ja julmetun kovaa (?) @ Helsingin Sanomat

Levyntekoon keskittyvä Don Johnson Big Band ei ole keikkaillut kotimaassa sitten kesän Ilosaarirockin klubikeikan. Ulkomaillakin on heitetty vain pari keikkaa. Nyt oli vuorossa Tampere-Turku-Helsinki joulukiertue.

Fiilis oli riehakas niin lavalla kuin katsomossakin. Tarjolla oli uutta ja vanhaa, omaa ja lainattua. Levyttämättömiä kappaleita kuultiin muutamia ja vanhempiin kappaleisiin sekoitettiin mm. Ace of Basea (!) ja Rednexiä (!). Ydinnelikon lisäksi lavalla oli mukana mm. mainio beatboxaaja Felix Zenger sekä Pekka Kuusisto. Vakiovieraat Emma Salokoski ja DJ Teddy Rok eivät sen sijaan olleet mukana.

Zenger ja Kuusisto toivat uusia ideoita jo valmiiksi uusin kappalein varustautuneeseen ryhmään. Kuulijalle homma pysyi kuitenkin hyvin kasassa. Keikalla kuultujen uusien kappaleiden (mm. Private intensions ja Johnny’s going home) lisäksi bändillä on kuulemma parikymmentä biisiaihiota, joista huhtikuussa julkaistavan levyn kappaleita tullaan valitsemaan ja muokkaamaan. Kevääseen on pitkä aika, mutta onneksi tämä keikka säilyy mielessä pitkään.

Kuvia keikalta

Mikäpä sen parempi keino juhlistaa viimeistä työpäivää, kuin elävä musiikki. Hyvissä ajoin loppuunmyyty keikka täytti Nosturin yhdeksään mennessä, kun vielä toinen lämppäri soitti viimeisiä sointujaan. Lämmittelijöinä esiintyvät Iconcrash ja Throes of Dawn selviytyivät urakastaan hyvin. Heidän tyylinsä viittaa hyvinkin vanhemman Anatheman tuotannon suuntaan, joten tyylillinen kuilu ei ollut liian suuri. Vielä kun yleisökin tuntui jopa kuuntelevan lämmittelijöitä, oli tunne varmaankin molemminpuolinen.

Anathema kiipesi lauteille heti hieman puolen kymmenen jälkeen (alkaisipa kaikki arkipäivien keikat näin aikaisin). Kosketinsoittaja Les oli joutunut jäämään perheensä luo, joten kitaristi Danny hoiteli kahta tonttia keikan ajan. Settilista koostui hyvin pitkälle hieman vanhemmasta tuotannosta. Tätä yleisö tuntuikin odottaneen, sillä liki jokaista kappaleen alkua seurasi yleisön innostunut huuto. Orkesteri vaikutti viihtyvän lavalla, joskin muutamat kappaleet tunnuttiin vain soittavan läpi, jotta päästäisiin seuraavaan pikaisemmin. Vincent jutteli yleisölle (ja tarjosi jotain juomia eturiville keikan alussa) mukavia ja tiedusteli kovin missä pidetään bileet keikan jälkeen. Kaksituntisesta keikasta mieleen jäivät varsinkin muutamien kappaleiden (Close, Flying ja nimeämätön uusi kappale) taidokkaasti soitetut pitkät soolot, jotka tuntuivat joissain määrin kohoavan orkesterin omiksi jamisessioiksi.

Aiemmin Emma Salokoski triona toiminut yhtye on laajentunut viisihenkiseksi. Ensemble koostuu Salokosken lisäksi Tuomo Prättälästä, Lauri Porrasta, Mikko Kososesta ja Marko Timosesta. Kokoonpanon ensimmäistä täyspitkää albumia juhlittiin 7.12. KOM-teatterissa pidetyn konsertin merkeissä. Varsinaisia lavasteita tai muuta rekvisiittaa KOM-teatterin lavalla ei ollut ja valaistuskin pysyi staattisena läpi keikan. Piano oli järkevästi asetettu koskettimisto yleisöön päin, jotta Prättälän soittoa pystyi seuraamaan.

Keikan anti oli mainio. Salokosken laulu oli pienestä flunssasta huolimatta kaunista kuultavaa. Prättälä, Porra, Kosonen ja Timonen soittivat elävästi, ujuttaen kappaleisiin sopivan pieniä soolo-osuuksia. Kappaleita kuultiin sekä EP:ltä että Kaksi mannerta -levyltä. Erityisesti on mainittava hieno versio Beckin Nobody’s fault but mine -kappaleesta, tosin suomeksi käännettynä.

Kuten tämäntyyppiseen musiikkiin sopii, keikan äänenvoimakkuus oli siedettävä ilman korvatulppiakin. Ainoastaan Pekka Strengin Puutarhassa-kappaleen aikana rummut soivat kovaa ja hukuttivat osittain muun bändin alleen.