Underworld, Stockholm discotek, Helsinki 21.10.

Brittiläinen Underworld esiintyi loppuunmyydylle yökerholle viime lauantaina. Vielä alkuviikosta bändin oli tarkoitus esiintyä Helsingin Jäähallissa, mutta keikka siirrettiin viime tingassa Stockholm discotekiin. Syynä tuskin oli muu kuin lippujen odotettua heikommin sujunut ennakkomyynti.

Yllättävästä paikanvaihdoksesta huolimatta itse keikka oli loppujen lopuksi mainio tarjoten sekä uutta että vanhaa Underworldia. Keikan alkupuolella kaksikko Rick Smith ja Karl Hyde (vahvistettuna kolmannella henkilöllä) soitti ilmeisesti uutta, vain nettisivuillaan julkaistua materiaalia. Oma fiilis oli tällöin vielä hieman hakeva kun sali oli todella täynnä eikä siellä mahtunut kunnolla tanssimaan.

Underworldia on kehuttu live-esiintyjänä ja odotinkin Jäähallin keikasta hieman Kraftwerkin tapaista valoilla ja kuvilla visuaalista leikittelyä. Konserttipaikan vaihtuminen muutti tietysti tilanteen täysin. Stockholm discotekin seinillä oli kolme screeniä joille heijastettiin visuaaleja ja kuvaa yhtyeen kontrollipöydältä, mutta mitään mullistavaa ei pystytty tarjoamaan.

Kaksikon lauluosuuksista vastaava, energisempi osapuoli Karl Hyde tanssi välillä omituisesti ja ottipa yhden kappaleen ajaksi kitarankin esiin. Epäselväksi jäi kuultiinko kitarasta ääntä vai oliko se pelkkää rekvisiittaa. Väliin tuli tuttuja kappaleita mm. toistaiseksi tuoreimmalta A Hundred Days Off -levyltä ja keikan loppupuolella tietysti Trainspotting-biisi Born Slippy.

Yleisö oli koko kaksi ja puoli tuntia kestäneen keikan ajan hyvin mukana. Ensimmäisen tunnin aavistuksenomaisen epätasaisuuden jälkeen loppukeikka oli täydellistä tanssimusiikin huumaa. Underworld osaa levyllä kehitellä käyttämistään teknon tyypillisistä, paikoillaan polkevista elementeistä sielukkaita ja merkityssisältöisiä. Sen yhtye teki myös livenä.

Underworld on tehnyt soundtrack-levyn Breaking & Entering -elokuvaan yhdessä Gabriel Yaredin kanssa. Levy julkaistaan lokakuun lopussa.

Rok-Video: National Napalm Syndicate – Determination

National Napalm Syndicate eli NNS on yksi niistä yhtyeistä jotka nostavat hurjan määrän muistoja pintaan. Yhtye oli Stone:n ohella yksi suurimmista kotimaisista metalliyhtyeistä, joita esiteininä tuli kuunneltua. Samalla molemmat yhtyeet ovat myös niitä joita käytiin katsomassa klubikeikoilla ja Lepakolla. Epäilenkin että ensimmäinen oikea keikkakokemus, jossa on käyty kavereiden kanssa ja ilman valvontaa.

Jäähalleissa nähnyt ironmaidenit summuut eivät siis kuulu tuohon joukkoon, niissä käytiin turvallisessa porukassa jossa kaikki oli tarkoin valvottua.
Jatka lukemista ”Rok-Video: National Napalm Syndicate – Determination”

The Pipettes Tavastialle

En ole hetkeen seurannut pääkaupunkiseudun keikkatarjontaa, joten tämä uutinen pääsi yllättämään puun takaa. Kesän pirteimmän hitin Pull Shapesin esittäjä The Pipettes esiintyy Tavastialla 30.10. Naiskolmikon tänä vuonna julkaisema debyyttilevy on vielä tsekkaamatta, joten täytynee marssia lipun oston jälkeen levykauppaan.