Ben Folds ja Nick Hornby yhteen soppii…

Olen viime päivät kuunnellut uutta Ben Folds-Nick Hornby -yhteistyötä Lonely Avenue. Ensimmäisellä kerralla kuuntelu oli leppoisaa taustamusiikkia muutamine huippukohtineen, jatkossa koukkuja on paljastunut lisää.

Musiikki soljuu eteenpäin hieman nyrjähtäneestä A Working Daysta Levi Johnston’s Bluesin (hyvällä tavalla) junnaavan kertosäkeen kautta Passwordiin, jonka toistuvana elementtinä on kirjain kirjaimelta saneltavat…niin no, salasanat.

Kuten sanottua, levy toimii taustamusiikkina ja ajatuksen kanssa kuunneltuna. Se on paljon se.

Rokkizine lopettaa verkkolehtensä

Rokkizine on lopettanut verkkolehtensä muun muassa siksi, kun ei tule euroja sisään ja ei oikein kannata tehdä raskasta journalistista työtä tappiolla.

Roklintu ei mene mihinkään, koska tämän ei missään vaiheessa tarkoittanutkaan tuoda meille euroja ja tämä on kevyttä. Journalismin voi maksimissaan panna lainausmerkkeihin. Kahdeksan ja puoli vuotta on väännetty, enkä näe mitään syytä olla jatkamatta. Tätä tehdään siksi, koska haluamme.

Ministry 2010 on industriaalimetallin Eläkeläiset

Silloin, kun olin reippaasti nuorempi, Ministry teki vakavaa musiikkia, jossa oli välillä virne suupielessä.

Kun nyt katsoo viimeistä kahta kokoelmalevyä ”Every Day is Halloween” ja ”Cover Up”, niin vaikuttaa siltä, että bändistä on tullut huumoricoverbändi – industriaalimetallin Eläkeläiset. Ihan hauskoja läppiä nuo coverit ovat, mutta ei se sama vitsi toimi pariakymmentä kertaa.

Käsittämättömiä vetoja ovat esimerkiksi Thunderstruck ja Rehab.

Suosittelen kuuntelemaan nuo kaksi uusinta cover-kokoelmaa kertaalleen, mutta vain kertaalleen. Valtaosa läpistä toimii vain kerran, eikä samanlaiseen hienouteen kuin aikanaan Trent Reznorin laulamana vetäisty Supernaut päästä kovin monta kertaa.

Opethista puheen ollen…

Sain eilen puolivuosittaisen rautaisannoksen heviä kun heviraati kokoontui. Opethin uutta livelevyä kuunneltiin bonuksena, mutta varsinaisessa kisassa oli mukana hyvin samankaltaista musiikkia tekevä Ikuinen Kaamos -niminen bändi.

Bändin suomenkielisestä nimestä huolimatta sen biisit ovat englanniksi. Yhtyeen kappale Indoctrination of the Lost sai runsaasti kritiikkiä Opeth-plagioinnista, mutta ansaitsee silti tulla mainituksi. Tsekatkaa itse.

CMX: Iäti – ei mennyt niin kuin Strömsössä

Olen pitänyt tähän mennessä jokaisesta CMX-levystä. Jotkut niistä ovat olleet erinomaisia, kuten Aurinko, Aura, Rautakantele ja Talvikuningas. Toiset ovat olleet hieman valjumpia, mutta edelleen huippukohdiltaan hyviä, kuten Discopolis ja Isohaara. Nyt en ole enää varma, tuliko hyvä levy ulos.

Olen kuunnellut uutta Iäti-levyä reippaanlaisesti nyt parin päivän aikana, mutta se jää minulle aivan valjuksi. Minulle tulee vähän sellainen fiilis, että nyt on aikuistuttu liikaa. Kypsyminen on mennyt jopa pehmeälle Radio Suomi -asteelle. Ehkä tämä on tarpeellinen vastaveto Talvikuninkaan progeilulle, mutta minuun tämä ei iske.

Tästä tulikin mieleen: Yle Areena tarjoilee eilisen Strömsön, jonka lopussa bändi soittaa ja aiemmin Yrjänä tekee voileipiä ja vastaa aivan yllättäen kysyttyyn kysymykseen ”Mitä puut merkitsevät sinulle?”

Paleface: Helsinki – Shangri-La

Täytyy täälläkin noteerata, että Palefacen uusi levy on täysin yllättävä – ja yllättävän hyvä. En olisi myöskään etukäteen uskonut, että levy on parhaimmillaan silloin kun Paleface ei räppää, vaan panee Hiski Salomaa -vaihteen päälle.

Julistavuus menee välillä yli, mutta ehkei tämänkaltaista tavaraa voisi tehdä niin, etteikö melko vapaan markkinatalouden kannattaja saisi välillä näppyjä, vaikka olisi kuinka arvoliberaali.