Gathering of the Juggalos karkaa käsistä!

Tila Tequila oli esiintymässä Gathering of the Juggalosissa. Koska kukaan ei enää voi pystyä parempaan, lainaan suoraan CNN:n uutisia aiheesta (kursivointi ei alkuperäisessä uutisessa):

Reality TV star Tila Tequila suffered facial cuts when she was pelted with rocks and bottles while performing at a music festival in Illinois early Saturday, according to a witness and a law enforcement official.
”She’s pretty cut up,” said a performer who saw the violence at the ”Gathering of the Juggalos” in rural Hardin County, Illinois. The witness asked not to be identified so that he does not anger the juggalos.

…

The witness, who was standing in the rear of the stage, said the crowd of about 2,000 was immediately angry toward Tequila and she was unable to turn them around.
”She was taunting them,” he said. ”She didn’t know how to handle them. She didn’t understand the dynamic.”
The rocks and bottles flew harder and faster when Tequila bared her breasts, he said.
”She took her top off and they got really violent,” he said.
Tequila continued to perform even after her face started bleeding, he said. ”She was holding a towel to her head, blood pouring down her face,” he said.

…

This was not the only violent incident at the festival early Saturday, Seiner said.
A 49-year-old Georgia man was arrested for allegedly stabbing another man in the abdomen just hours earlier, he said.

Tämä on yllättävän monella eri tasolla väärin.

Flow festival 2010, lauantai

Paljon asiaa, joten aloitetaan. Flow:n lauantai alkoi osaltani Uuden Fantasian keikalla. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta Street Kobra, Kroko-Rok ja kumppanit jaksoivat pitää päälavan meininkiä yllä.

Setissä kuultiin monta kappaletta syksyllä julkaistavalta levyltä. Maistiaisten perusteella luvassa on aiempaa tanssittavampaa tavaraa. Keikalla vieraili myös Freeman (!), jonka laulama kappale on ilmeisesti myös mukana tulevalla levyllä.

Päälavalla esiintyneille iltapäivän artisteille oli haaste saada homma toimimaan kun yleisö vasta tuli paikalle. Lisäksi päivänvalossa lavan valoista ei ole apua tunnelman luomisessa.

Iltapäivän haastetta vastaan taisteli myös Husky Rescue. Kirkas päivänpaiste ei tehnyt oikeutta yhtyeen kuulaalle musiikille. Kuuden soittajan ryhmä sai kuitenkin esiintymiseensä sopivan määrän rentoutta.

Kaunis City Lights -kappale edusti setin rauhallista puolta slide-kitaroineen. Wolf Trap Motel taas kehittyy hitaasti neljän minuutin instrumentaaliosuuden aikana kunnes sen kruunaa Reeta-Leena Vestmanin laulu.

Menevämmät kappaleet oli viisaasti sijoitettu setin loppuun. We Shall Burn Bright sai yleisön hyvin mukaan ja Nightless Night päätti setin potkivan bassorummun tahtiin.

Moni oli varmasti odottanut Owen Pallettin esitystä, sen verran paljon ihmisiä virtasi sisään Voimalaan jo puolta tuntia ennen keikan alkua. Rajattu sisätila antoi varmasti tunnelmaltaan parhaat mahdolliset puitteet esitykselle, mutta pylväiden muodostamat näköesteet haittasivat omalta osaltani sen seuraamista.

Onneksi olin nähnyt Pallettin huiman esityksen Tavastialla alkukesästä. Pallett samplaa soittamaansa viulua, looppaa soittamansa pätkän, soittaa lisää edellisen päälle ja rakentaa näin pikkuhiljaa kappaleen kokonaiseksi. Upeaa seurattavaa. Voimalassa esityksestä tosin katosi se oleellinen, eli näköyhteys. Musiikki oli pelkästään kuultunakin kaunista, mutta Pallettin tekniikan näkeminen on oleellinen osa kokemusta. Setissä kuultiin mm. Caribou-lainabiisi Odessa.

Näköesteiden vuoksi päätin jättää Pallettin keikan ja siirryin seuraamaan samaan aikaan soittanutta Timo Lassy Orchestraa. José Jamesin kanssa esiintynyt Lassy oli saanut lavalle varsinaisen huippukokoonpanon, Jamesin lisäksi mm. Jukka Eskolan. Samoja naamoja nähdään tänään Ricky Tick Big Bandin riveissä.

Illan ehdoton huippukohta oli Robynin keikka. Ruotsalaisen look toi hieman mieleen P!nkin, eikä hän lavaenergiassakaan jäänyt yhtään jälkeen. Jos pelkkä Robynin esiintyminen ei olisi saanut yleisöä mukaan niin kappaleet Fembot, Dancing On My Own, Dancehall Queen ja Röyksopp-yhteistyö The Girl And The Robot saivat. Keikka päättyi hekumalliseen With Every Heartbeatiin.

Loppuilta meni tunnelmoidessa Dj Harveyn tahtiin. Vaikka mies soitti Takapihalla viiden ja puolen tunnin setin jossain vaiheessa aloin huolestua ehdinkö kuulemaan häntä ollenkaan. Setin vahvuuksia olivat sen rentous ja pituus, sillä välillä saattoi poistua muualle ja palata taas joraamaan.

M.I.A.:n keikasta olen jäävi sanomaan mitään. Olin jo ennakkoon asennoitunut siihen että keikka on pettymys eikä muutaman minuutin vilkaisu tätä käsitystä muuttanut. M.I.A. kuitenkin veti päälavan tupaten täyteen, joten muut ilmeisesti tykkäsivät.

Vielä sananen järjestelyistä joita jo ehdin kehua. Omalta osaltani kaikki onkin sujunut moitteetta, mutta rannekkeenvaihtojonot olivat kuulemma olleet perjantaina yli tunnin mittaiset. Kiitin itseäni kun kävin vaihtamassa rannekkeen ennakkoon. Myös naisten vessajonot ovat välillä olleet todella pitkät. Olisikohan Flow:ssa normifestaria enemmän naisyleisöä?

Flow festival 2010, perjantai

Flow festivalin ensimmäinen varsinainen päivä oli järjestelyjen osalta onnistunut. Vaikka tapahtuma oli järjestäjien mukaan lähes loppuunmyyty, ei viime vuoden kaltaista tungosta päässyt syntymään. Tätä edesauttoi se että aluetta oli laajennettu jonkin verran.

Bändien osalta napakympit puuttuivat. Illan parasta tarjosi newyorkilaisen Brian Shimkovitzin hauska projekti Awesome Tapes From Africa. Mies kerää Afrikan matkoiltaan paikallisia kasetteja, digitoi ne ja pistää nettiin jakeluun. Feel good hit of the summer, kuten Flow:n esitteessäkin sanotaan.

Esitykselle oli valittu myös sopiva paikka. Takapihan rauhallinen nurkka antoi mahdollisuuden nauttia musiikista nurmikolla istuen tai lavan edessä pyllyä pyörittäen.

Illan eniten odottamani esityksen alku myöhästyi hieman. Voimalan mikseri teki tenät viime hetkellä eikä yleisöä voitu päästää sisään ajallaan. Four Tet aloittikin settinsä ennen kuin osa yleisöstä ehti sisälle.

Itse keikka oli hyvä, muttei loistava kuten odotin. Esimerkiksi tuoreen levyn Love Cry -kappale ei toiminut yhtä koukuttavasti kuin levyllä. Olisin myös olettanut että visuaalisuuteen olisi satsattu enemmän. Four Tetin musiikki olisi antanut siihen oivan lähtökohdan.

Big Boi oli pettymys. Ison maailman räppiä tylsine kliseineen. Aivan eri meininki oli loppuillasta Tiivistämössä jossa soitti dj-kaksikko Rapa & Roksette Rock N Roll Spectacle. Toinen dj:stä soitti alasti. Hauskalla tavalla hämmentävä esitys.

Itselläni ei ollut kameraa mukana, mutta Flow:n kuvasivu tarjoaa rahalle vastinetta. Tänään vuorossa mm. innolla odottamani Robyn sekä DJ Harvey.

Ilmainen EP Underwater Sleeping Societyltä

Underwater Sleeping Society juhlistaa kymmenvuotista olemassaoloaan uudella ilmaisella kokoelma-EP:llä ja alla näkyvällä animaatiovideolla.

http://vimeo.com/moogaloop.swf?clip_id=13643583&server=vimeo.com&show_title=0&show_byline=0&show_portrait=0&color=00ADEF&fullscreen=1&autoplay=0&loop=0

Huomasitteko videolla Hapsiaisen hienon roolisuorituksen?

En ehkä tee yhtyeen musiikille oikeutta, kun totean, että kaikkein paras veto, mitä heiltä on minulle kantautunut, on upea CD-vinyyliversio Dead Vegas -EP:stä.

Flow 2010 avajaiskonsertti

Flow festarit Helsingin Suvilahdessa potkaistiin käyntiin keskiviikkona avajaiskonsertilla jonka pääesiintyjinä The Chemical Brothers ja LCD Soundsystem. Festivaalialuetta oli laajennettu ja muutettu viime vuodesta. Osa työstä tuntui olevan vielä kesken, mutta varsinainen festivaali käynnistyykin vasta perjantaina. Lisätila tulee tarpeeseen, sillä festivaali on jo osittain loppuunmyyty. Vierailuni jäi tänään hyvin nopeaksi visiitiksi, mutta Flow:n alkumaistiaisina kuva Chemical Brothersien keikasta.

The Chemical Brothers @ Flow

Slayer: Hate Worldwide

Alussa oli Diamond Head.

Sitten tuli Metallica, joka soitti samanlaista musaa, mutta hieman paremmin ja menestyksekkäämmin. Vuosien mittaan vaikutteita tuli lisää. Tuli balladia, tuli akustista. Tuli sinfoniaa. Tuli keskitien rock-kovereita, ja omia keskitien rock-biisejä. Kunnes Death Magneticin myötä pyrittiin palaamaan thrash-soundiin. Pyrittiin.

Dave Mustaine oli Metallican alkuaikojen jäsen, joka väkivaltaisen käytöksensä vuoksi dumpattiin bussiasemalle New Yorkissa ja toivotettiin hyvästit. Hän sisuuntui ja perusti heti oman bändin nimeltä Megadeth. Bändi on ollut menestyksekäs. Kehityskaari on samantyyppinen kuin Metallicallakin, eli 80-luku oli pääosin Diamond Head -johdannaista revittelyä, mutta 90-luvulla alkoi tulla kaikenmoista muutakin. Tuli balladia, keskitien rokkia, kovereita, ja kaikenmoista. Kunnes sitten Endgamen myötä palattiin thrashiin.

Anthraxin kehityskaaressa on samanlaisia piirteitä kuin aiemmin mainituissakin, mutta tietyin merkittävin poikkeuksin. Joey Belladonnan aikaisessa Anthraxissa kyse oli Diamond Head -muunnoksesta, mutta John Bushin ’thrax on enemmän Seattle-vaikutteista saundia kuin mitään muuta. Ja matkan varrella, kummankin solistin aikoina, on ollut näitä rap-metallikokeiluja ja kovereita ja mitäkaikkea. Ei tosin balladeita, paitsi se yksi akustinen hilpeily Attack of the Killer B’s:llä.

Thrash-metallin neljästä suuresta yhtyeestä Slayer on ainoa, joka ei ole muuttunut. Se on samaa tehopunk-komppista riffijyrää kuin aina ennenkin. Tässä muutosten maailmassa se on vankasti yksi ja sama. Ei sinfoniaa, ei rap-vaikutteita, ei slovareita, ei hempeilyä. Se on tukipilari johon voi nojata. Slayerin maailmassa vuosi 1983 on täysin sama kuin 2010.

Näkökulmasta riippuu, onko Slayerin muuttumattomuus kunnioitettavaa vai säälittävää. Itselleni se ei suurina annoksina uppoa, mutta satunnaisesti, harkiten nautittuna, se on parhaimmillaan timanttista. Kuten tässä Jimmy Fallonin talkshown esityksessä. Heit wöörldwaaaaaaaid!