Fever Ray Tavastialla

Ruotsalaisen Fever Rayn cd:n kannessa on tarra jossa lukee ”The New solo project from Karin Dreijer Andersson of The Knife”. Oletettavasti The Knife -referenssin avittamana Tavastialle oli tiistai-iltana tullut yllättävän paljon porukkaa. Keikka ei ollut loppuunmyyty, mutta siitä tuskin oltiin kovin kaukana.

Fever Ray kuulostaa The Knifeltä elektronisen äänimaailman ja etenkin Karin Dreijer Anderssonin persoonallisen (ja efektoidun) äänen ansiosta. Myös sanoitukset ovat samanhenkisiä. Fever Rayn kappaleet ovat kuitenkin seesteisempiä kuin The Knifen usein vahvasti rytmitetty materiaali.

Sooloprojektiksi mainostettu levy oli livenä muuttunut viisihenkiseksi bändiksi, jossa Anderssonin (laulu ja koskettimet) lisäksi oli kitaristi, perkussionisti ja kosketinsoittajat. Bändi tuli lavalle If I Had A Heartin alkuhuminan soidessa päällään hämmentävät asut jotka peittivät esiintyjien naamat. Lavan valaistus oli toteutettu niin että vaikka Andersson myöhemmin riisui naamion päästään ei hänen kasvojaan kunnolla erottanut. Tämä oli tarkoituksellista, sillä samaa on toteutettu myös The Knifen esiintymisten yhteydessä. Kontakti yleisöön oli muutenkin minimissä, sillä välispiikkejä ei ollut.

Fever Ray

Visuaalisesti keikka oli hieno. Lavalle oli tuotu vanhoja jalkalamppuja, jotka toivat kotoisen tunnelman. Kontrastina käytettiin lasereita jotka sopivat yhtyeen elektroniseen puoleen erinomaisesti. Mellakka-aita on Tavastialla suhteellisen harvinainen näky, mutta luultavasti sen käyttö johtui laservalojen sijoittamisesta lavan reunalle.

Keikka kesti noin tunnin mikä oli aivan sopivasti. Yleisö olisi halunnut enemmän, mutta kun levyllä materiaalia on 45 minuutin edestä (lisäksi taidettiin esittää muutama julkaisematon kappale), on vaikea esiintyä pitempään.

Fever Ray on kiinnitetty kesällä mm. Barcelonan Sonariin, Roskildeen sekä Göteborgin Way Out Westiin. Jää nähtäväksi ottaako Flow-festivaali tai Helsingin Juhlaviikot kokoonpanon ohjelmistoonsa.

Muutoksia The Smashing Pumpkinsissa

Viime vuoden lopussa Billy Corgan ilmoitti että The Smashing Pumpkins lopettaa albumien julkaisun ja tekee jatkossa vain yksittäisiä kappaleita. Corganin mukaan yhtyeen viimeisin albumikokonaisuus Zeitgeist ei kiinnostanut yleisöä tarpeeksi. Itse pidin levystä vaikkei se aivan terävimpään kärkeen yhtyeen tuotannosta yltänytkään.

Myös keikat tulevat muuttumaan. Jatkossa yhtye aikoo Corganin mukaan esiintyä pienimuotoisemmin ja keskittyä soittamaan hittiputken sijaan juuri sitä mitä he haluavat.

Tuorein uutinen kertoo, että rumpali Jimmy Chamberlin on jättänyt bändin motivaatio-ongelmiin vedoten. Alkuperäisjäsenistä on siis jäljellä enää Corgan.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo Corganille tullessaan. Soolouran ensimmäinen yritys ei ottanut tuulta alleen, joten sille tielle Corgan ei välttämättä palaa. Toisaalta Chamberlinin lähdettyä The Smashing Pumpkinsia voi pitää sooloprojektina.

NINJA 2009 Sampler

NIN:in ja Jane’s Addictionin yhteiskiertueen kunniaksi on perustettu NINJA 2009 -saitti. Siellä on ilmaiseksi ladattavana kuuden biisin ”tour sampler”.

Jane’s Addiction: Chip Away
Nine Inch Nails: Not So Pretty Now
Street Sweeper: Clap For The Killers
Jane’s Addiction: Whores
Nine Inch Nails: Non-Entity
Street Sweeper: The Oath

Viime vuoden parhaita: Supergrass

Vuodenvaihteessa jäi perinteinen vuoden parhaat -lista tekemättä, joten ajattelin jälkikäteen listata muutamia vuoden 2008 tärkeimpiä löytöjä. Ensimmäisenä Supergrass.

Bändi julkaisi tuoreimman levynsä Diamond Hoo Ha:n melko tarkkaan vuosi sitten. Levy on vahva kitaralevy ja se todistetaan heti kärkeen äänekkäillä kappaleilla Diamond Hoo Ha Man ja Bad Blood. Seuraava Rebel In You taas lähtee käyntiin pianon avustamana ja nojaa kitaroita enemmän Gaz Coombesin lauluun.

Diamond Hoo Ha:n resepti on hiotut sävellykset ja hyvin yhteensoiva yhtye, joka ei peittele muttei liikaa korosta brittiläisyyttään. Levyn äänikuva on saatu sopivan täyteläiseksi koskettimilla, taustalaululla ja muilla tuplauksilla. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta homma tehdään hemmetin hyvin.

Rob Coombesin hieman utuiset koskettimet ovat tärkeässä osassa The Return Of… -kappaleessa ja Outsidessa hänet päästetään hetkeksi jopa irrottelemaan. Säröbasson ansiosta Rough Knuckles funkkaa erinomaisesti ja Ghost Of A Friendin introssa väläytetään akustista kitaraa. Komeus päättyy Butterfly-kappaleeseen joka lähtee sujuvasti liikkeelle, mutta onnistuu vielä kasvamaan loppua kohden kitaran ja laulun vuoropuheluksi. Upeaa.

Bändi kiersi syksyllä Eurooppaa ja kävi myös Helsingissä soittamassa erinomaisen keikan.

Kakkoskitaristi Charly Coombes on tehnyt kiertueesta kaksiosaisen videon, joka esittelee varsin perinteistä (=tylsää) kiertue-elämää. Videon paras hetki koetaan kakkososassa kun yhtye matkaa ruotsinlaivalla Tukholmasta Helsinkiin ja Gaz ja rumpali Danny tanssivat humppaa muuten kovin iäkkään tanssiyleisön seassa. Suosittelen ennemmin tutustumaan Supergrass Is 10: The Best Of Supergrass 1994 – 2004 -tupladvd:ltä löytyvään dokumenttiin, joka sukeltaa syvemmälle yhtyeen historiaan.