The Flaming Lips kesällä Suvilahteen

Helsingin Suvilahdessa järjestetään kesällä Flow-festareiden lisäksi Fullsteam Agencyn isännöimä Pitkä kuuma kesä -tapahtuma. 27.-28.6. järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät The Flaming Lips, Social Distortion, Mogwai, The Sounds sekä Disco Ensemble.

Hienoa että Helsingissäkin järjestetään tällaista. Liput ovat sen verran hintavat (2 pv 90 euroa, 1 pv 56 euroa) että pitää vielä harkita omaa menemistä tuonne. Lisää esiintyjiä on onneksi luvassa myöhemmin.

Oliko Timbaland voittajan valinta?

Tähän mennessä en ole kenenkään kuullut sanovan, että Chris Cornellin soololevy olisi keskinkertainen. Molemmat muut ääripäät olen kuullut. Musiikkijulkaisu Mikrobitti arvosteli sen viiden tähden arvoiseksi, kun taas pikaisesti Roklinnun tällä meikäläisen työtuolilla istuvien kirjoittajien keskuudessa tehty kysely osoitti levyn hirveimmäksi paskaksi, mitä vain kuvitella saattaa.

Sen sijaan Pete Parkkosen levy ei ollut niin valju kuin lähtöoletuksista voisi arvella, vaan hyvää perusräimettä.

Mitä mieltä te olette?

Spotifyssä Chris Cornell: Scream.
Spotifyssä Pete Parkkonen: First Album.

Faniklubipakkaukset

Kuulun tasan yhden bändin faniklubiin, The Donnasin Donnaholicsiin. On mukavaa tukea sellaista bändiä jonka jäsenet eivät ole megaluokan staroja, jaksavat panostaa faneihinsa ja joiden fanit ovat aktiivisia.

Faniklubiin kuuluva saa vuosimaksua vastaan kaikenlaisia etuuksia, kuten faniklubitavaraa. Donnaholics ei valitettavasti tarjoa keikkalippujen ennakko-osto-oikeutta muille kuin Amerikassa järjestettäville keikoilleen.

Tänä vuonna faniklubipakkaus sisälsi t-paidan, valokuvan nimmareilla, rintamerkin sekä lyhyen viestin bändiltä.

Fan club stuff

Viime vuonna bändi soitti järjestyksessään toisen faniklubikeikkansa Kaliforniassa. Ajatus bändin ja fanien tapaamisesta ja erikoislaatuisesta keikasta oli houkutteleva mutta loppujen lopuksi matka jäi tekemättä. Ehkäpä seuraavalla kerralla.

Kuulutteko te johonkin faniklubiin? Jos kuulutte, mitä etuuksia sillä saa? Jos ette kuulu, miksette?

Risto: Sähköhäiriöön

tarviiko tämä ingressiä?

kun risto teki tokan levyn aurinko aurinko plaa plaa plaa se oli ihan mielettömän paras ja sit rupes odottaan sitä kolmatta levyä, vaikka siinä välissä tuli se live joka sekin oli kova.

sit nyt tuli se kolmas levy ja se on ihan vitun kova. siinä vieläkään ei hitaat biisit putoo hirveen kovaa, mutta nopeet on parhaita, mutta niistä tulee tosi outo olo, kun se tajunnanvirtaisesti kertoo kuinka se toivoo että siitä tulee isona ihan oikee nisti ja se rupee palvoon saatanaa.

mut se ei haittaa ku ne biisit on niin kovii ja karismaa löytyy, varmaan paras mielenvikaisrokkari mitä on ikinä maailmassa ollu, vaikka kyllä se välillä aika diskookin on, niinku joku elävä ihmisjumala -biisi. mutt se viikkoja-biisi on paras ku siinä on vaan numeroita.

ostakaa toi levy tai risto ei tee enää ikinä levyjä.

sitä voi kuunnella myspacessa ja vaikka missä.

“You are witnesses at the new birth of Roklintu Mark II, hope you enjoy our new direction