80-luvun parhaiden levyjen listalla toiseksi yltää Guns N’ Rosesin Appetite For Destruction vuodelta 1987.
Kun olin ala-asteella, Guns N’ Roses oli suositumpi kuin mikään. He olivat panneet ulos levyn, jossa oli 12 tiukkaa raitaa. Think About You oli levyn heikoin raita, ja sekin putosi kovaa. Tätä fanitettiinkin häkellyttävän kovaa seuraavat neljä-viisi vuotta, kunnes Use Your Illusionin keskinkertaisuus vähän laimensi fanitushaluja ja grungevaihde käännettiin päälle.
Appetite-ajan Gunnarit ovat minulle edustaneet aina sitä perusrokkia. Kaksi kitaraa, basso, rummut ja laulu -kokoonpanolla väännetään suhteellisen suoraan ja lauletaan rokkenrollista, päihteistä ja mimmeistä (puolet biiseistä kertoo naisista!)
Tämä oli klassinen esimerkki siitä, kuinka bändillä on koko alku-ura aikaa tehdä ensimmäinen levy ja sitten seuraavat tehdäänkin paineiden alla ja monissa tapauksissa – tässäkin – reippaanlaisessa päihdekoukussa. Vahvalla biisimateriaalilla levystä tuli huikea. Jos tämäkin paketti olisi venytetty Use Your Illusionin tapaan kahdeksi levyksi, tämä olisi jäänyt vain harhailuksi, jonka seassa on monta timanttista hittiä.
Appetite on tämän listan kasarein levy ja sen huomaa. Onko tämä todellakin vain neljä vuotta Nevermindiä tai Pearl Jamin Teniä vanhempi levy? (Toisaalta, myös Rick Astleyn Never Gonna Give You Up julkaistiin samaan aikaan.) Koska levyn yllä leijailee kasarin tuoksu, tämä kuulostaa ehdottomasti vanhalta levyltä, ja siksi ei olekaan soinut 2000-luvulla iPodissa niin paljon kuin hyvä biisimateriaali antaisi olettaa.
Roklintu 