Ilosaarirock: sunnuntai

Olin ennen Ilosaarta yrittänyt oppia tykkäämään Biffy Clyrosta. Vaikka kuinka kuuntelin, levyt kuulostivat vain melko hyviltä. Asiaan enemmän vihkiytyneet vakuuttivat minulle, että bändi on aivan huikea livenä. Menin avoimin mielin paikalle.

Tämä kävi ilmi: Jumalauta, Biffy Clyro on aivan huikea livenä. Ensin nuijitaan säröllä pitkään ja kovaa, sitten kevennetään hiljaisella ja herkällä biisillä, ja taas runtataan. Kaiken läpi kulkee hienosti rakennettu melodia. Eli Biffy Clyron setti on kuin Nirvanan tai Pixiesin biisi.

Päälavan auringossa vetänyt Eppu Normaali ei yllätä. Koko kansa tuntee jo Eput ja on mielipiteensä jo päättänyt. Jos pidit Epuista ennen keikkaa, keikka oli sinusta luultavasti aivan mahtava. Jos et lämpene suuremmin, mikään lavalla tapahtuva ei muuta mielipidettäsi. Olen aina suhtautunut aika neutraalisti Eppuihin, joten minä en ollut siellä pogoamassa. Kansan syvät rivit sen sijaan olivat enemmän innoissaan kuin mistään muusta bändistä festareilla. Eput voisivat vallan hyvin tehdä Kiss / Rolling Stones -tempun ja kiertää loputtomiin maata tekemättä yhtään uutta levyä. (Toki, Kiss ja Rollarit tekevät uusia levyjä aina silloin tällöin, muttei niitä ihan hirveästi porukka fanita ja niillä ei ole juuri mitään merkitystä Kiss / Rollarit -kiertueissa.)

DJ Shadow tuli ensimmäistä kertaa käymään Suomessa esiintymässä. Vaikka festariteltta ei ole Shadow’n kaltaiselle DJ-fiilistelylle paras mahdollinen paikka, eikä rokkikansa kaikkein otollisin yleisö, show oli täysosuma. Teltta veti kiinnostuneita enemmän kuin mikään muu näkemäni artisti, mikä yllätti.

Pienieleinen Shadow fiilisteli hiphoppia yhtä lailla kuin jungleakin, ja yleisö söi kädestä, teki hän mitä vain. Kovin moni miksaus ei ollut kovinkaan paljon samasta maailmasta levyversion kanssa, jos vertaa vaikka siihen meininkiin, joka oli Shadow’n live-DVD:llä. Yleisö oli niin Shadow’n näpessä, että jopa jokainen tuttu sample levyltä sai hurraukset ja aplodit.

Pääesiintyjä Faith No More päätti illan päättämällä kiertueensa – ja mahdollisesti myös reunioninsa – Joensuuhun. Mike Patton oli tällä kertaa tavallista huutavaisemmalla päällä. Ei näistä herroista näe, että bändi on ollut telakalla toistakymmentä vuotta. Koska he ovat riittävän isoja, heidän ei tarvitse päästää yleisöäkään helpolla. Real Thing sopii heidän mielestään hyvin keikan lopettavaksi encore-biisiksi ja ihan hyvin voi settiin ujuttaa Michael Jacksonin Ben-biisin mukaan. Benissä Pattonin falsetti toi yllättävän paljon mieleen Michael-vainaan.

Vaikka muut tekivät hommansa erinomaisesti, Patton on niin poikkeuksellinen nokkamies, että Faith No More lavalla on Mike Patton ja liuta taustamuusikoita – kuten olisi mikä tahansa bändi, johon Patton otettaisiin nokkamieheksi. Jopa turhautuneena ja pikkuisen kärttyisänä Pattonin karisma kantaa. Ehkeivät bändin sisäiset välit ole aivan täysin aurinkoiset.

Ilosaarirock oli mahtava tapahtuma. Jos näin hyviä artisteja tuodaan paikalle, näemme ensi vuonnakin siellä.

Faith No More

DJ Shadow

Eppu Normaali

Biffy Clyro

Ilosaarirock: Bad Religion

Lauantai-illan päätti Bad Religion. Viimeksi nähdessäni Bad Religionin, he vetivät melko väsyneen keikan No Substance -levyn väsyneessä hengessä Tavastialla. Olin hieman peloissani, koska harvat vanhetessaan saavat lisää vimmaa.

Ei hätää, Bad Religion oli vauhdissa. Graffin julisti kuin olisi vielä 1982. Setissä ei paljon nähty kikkailua tai yllätyksiä. Tämä oli 30 vuotta runtanneen bändin parhaat vedot ja pieni vivahdus sitä MTV-versiota Bad Religionista – pitäähän suurelle yleisölle vedettävä festarikeikka lopettaa Punk Rock Songiin, kun takarivin porukka ei innostu yhtä paljon Fuck Armageddonista.

Monet vähemmän Bad Religionin kanssa tutut kertoivat kokeneensa keikan puuduttavaksi liudaksi samanlaisia kaahauksia. Minun korvaani se oli hitistä hittiin painamista energisesti. Samaan aikaan toisella lavalla höpsöilyelektroa painanut Ukkosmaine oli lämmittänyt niitä, jotka eivät kaahauksesta välittäneet. Toisen käden tiedon mukaan oli hyväntuulista timanttista menoa.

Bad Religion

Bad Religion

Ilosaarirock: lauantai

Kumikameli ei ole vielä parikymmenvuotisen uransa aikana noussut sivuprojekti Eläkeläisten kaltaiseen suosioon, mutta tasainen kulttisuosio on säilynyt. Kun Kumikameli riipoi klovnimaskeissaan raivolla Rekkalavalla, mietin, miksei muiden mielestä tämä ole niin kovaa kamaa? Suuri yleisö on siis väärässä jälleen.

Kävin todistamassa pienen yleisö oikeassa oloa sen jälkeen Absoluuttisen Nollapisteen keikalla. Bändi soittaa edelleen Suomen parasta ruikkuista rokkia ja välillä löytää itsensä Rovaniemen/Tampereen Pink Floydina. Kaikki olivat innoissaan, paitsi uuden viiksityylin omaksunut Tommi Liimatta. Pieni yleisö oli oikeassa.

Ismo Alanko ja Teho-Osasto on suurempi kuin aiempi Ismo Alanko Teholla. Kuten kaikki Ismo Alanko -kokoonpanot (paitsi se Lindell-viritys), tämäkin toimii kovaa. Uskon, että Ismo Alangosta on sanottu jo kaikki. Menkää katsomaan Ismoa, Ismo on hyvä. Minä nostan kädet pystyyn, ei tätä voi enää paremmin sanoiksi pukea.

Ismo Alanko ja Teho-osasto

Absoluuttinen Nollapiste

Kumikameli

Ilosaarirock: Mokoma

Mokoma avasi lauantain vakuuttavasti. Jos kello kaksi iltapäivällä saa kasaan helvetillis-perkeleellisen metallikeikan, pystyy tekemään sen milloin tahansa. Pikkuisen krapulainen festariyleisö innostui laulamaan Hei Hei Heinäkuun reggae-versiota kuin olisi ollut radiohittibändi kyseessä. (Mikä ihmeen hevibiisin nimi on Hei Hei Heinäkuu?)

Olen verkkotyhjiössä, joten kuvamatskua joudumme odottamaan vielä ainakin huomiseen.

Mokoma

Ilosaarirock: perjantai

Ilosaarirock on sikäli fiksusti järjestetty, että ensimmäinen päivä on jäähdyttelypäivä, jolloin on vain kolme lavaa auki. Tällöin kaikki eivät tunge festarialueelle samaan aikaan, ja saadaan leirintöjen ja vastaavien ruuhkaa vähän hellitettyä.

Yritin mennä katsomaan Herra Ylppöä Ihmisineen, mutta yli kuuden tunnin matka ja yli 30 asteen sää olivat imeneet mehut pois miehestä. Ylppö sai väistyä litran nestetankkauksen ja ”ei voi olla näin kuuma” -taivastelun edestä.

Chisu sai kunnian avata osaltani festarit. Yleisö vaikutti olevan pähkinöinä ja söi esiintyjän kädestä. Itse en osannut innostua vielä Chisusta, vaikka monet biisit ovat poikkeuksellisen erinomaista biisinkirjoitusta. Oma mokani.

Paikallinen lupaus Eläin, jota ehdin jo kehua aiemmin Roklinnussa, pisti edelleen lupaavan keikan. Lisää surffia, niin hyvä tulee. Jos calipoppunk olisi keksitty parin kahvipannullisen jälkeen Suomessa, se kuulostaisi Eläimeltä.

Samuli Putro soitti paljon uusia kappaleita. Festivaalikausi on alkanut, Ilosaarirock on myyty loppuun -kappale oli niin tuore, että se oli sovitettu eilen illalla. Jos tästä uudesta materiaalista voi jotain päätellä, niin ainakin sen, että seuraava levy tulee olemaan hyvä. Putron mukana oli myös viimevuotiseen verrattuna enemmän väkeä, oli viulua, rumpua ja toista kitaraa – mutta silti edelleen sointi oli primitiivinen.

Chisu

Samuli Putro

Eläin

Rambo vai Ruudolf?

Kumpi on kovempi, Rambo vai Ruudolf? Tämä kysymys tulee mieleen kun katsoo Ruudolfin tuoreen videon Voisitsä rakastaa asfalttisoturii.

Asfalttisoturin viimeinen hidas -niminen levy julkaistaan 4.8.