Ruotsalainen laulaja-kitaristi José González aloitti keikkansa hieman haparoiden mutta tunnelman löydyttyä se kesti loppuun asti.
Jatka lukemista ”José González Tavastialla 19.12.”
Kategoria: Yleinen
Porcupine Tree Helsingin Jäähallissa 15.12.
Englantilainen progerockia ja -metallia soittava Porcupine Tree esiintyi edukseen toisella Suomen keikallaan. Parituntinen setti sisälsi otteita niin uran alkuajoilta kuin uusimmalta Fear of a Blank Planet -albumilta. Keikan alkupuolella kuultiin mm. The Sound of Muzak ja Lazarus, joiden jälkeen keskityttiin uuden albumin 17-minuuttiseen Anesthetize-kappaleeseen. Pitkä kappale toimi livenä hyvin ja intensiteetti säilyi koko sen keston ajan.
Jatka lukemista ”Porcupine Tree Helsingin Jäähallissa 15.12.”
20.11.2007 – Fu Manchu ja Truckfighters Tavastialla
Meinasin ensin rustata jonkin arviontyngän (ajanpuuttesta johtuen), mutta sitten sain linkin ystäväni kirjoittamaan (englanninkieliseen) arvioon Last.fm sivustolla.
Käyttäjä Gskijj siis kirjoitti tämän arvion ja alla on yksi minun kommenttini: 20.11.2007 – Fu Manchu & Truckfighters, Helsinki, Fi
Lyhyesti kommentoiden, keikka oli mainio. Ennakolta eniten odottamani Fu Manchu ei ollut ihan niin kova kokemus kuin etukäteen olisi voinun väittää, mutta hyvä se silti oli. Truckfighters taas yllätti minut perinpohjaisesti ja oli ainakin samalla tasolla Fu-keikan kanssa, joten kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ilta. Tosin, Truckfightersin livekuntoa olen kuullut kehuttavan jokaisella kiertueella jolla he ovat suomessa olleen viimeisen… no, aina kun ovat käyneet suomessa, eli olisihan tuota melkein voinut odottaakin…
Asiaan etäisesti liittyen ja itse itseäni mainostaen (olen mukana järjestämässä ko. tapahtumaa), listää tuonne jatketun artikkelin puolelle flyerin 1.12.2007 järjestettävästä Club Planet Caravan -tapahtumasta. Musiikin osalta Stoner/Doom/Psychedelia/70’s/Sludge hengessä liikutaan, soittamassa Hanging Garden ja Swords of Mars, joten jos liippaa läheltä omia mieltymyksiä, saavu paikalle.
Club Planet Caravan @ MySpace
Jatka lukemista ”20.11.2007 – Fu Manchu ja Truckfighters Tavastialla”
Death Breath, Hero Dishonest @ Nosturi, 31.10.2007
Illan huomattavan ajoissa aloittanut (jo seitsemän aikaan) Hero Dishonest yllätti allekirjoittaneen hektisyydellään ja energisyydellään. Bändin matemaattispainotteinen ja metallinen hardcore ei sinällään ole musiikkimakuani vastaavaa musiikkia, mutta keikkaa katsoin hymyissä suin. Varsinkin rumpalin viuhtovaa nopeushurjastelua oli hauska katsoa, samaten laulajan vauhdikasta ja lievästi skitsofreenistä lavahabitusta.
Jos joku lukijoista oli ko. tapahtumassa, osaisitteko selventää mitä laulaja kaivoi pöksyistään keikan loppupuolella ja heitti yleisöön?
Illaan pääbändin kiivetessä lavalle, tunnelma oli jo mitä mainioin ja yleisö odotti vanhankoulukunnan death metallia kieli pitkällä. Ja sitähän saatiin reilun tunnin verran. Seassa kuultiin Celtic Frostia (Circle of the Tyrants) sekä punklegenda G.B.H.:ta (muistaakseni Lycanthropy), sekä muutama kipale Repulsionia ja Bathoryä, joskin versiot olivat sen verran rupisia etten meinannut tunnistaa biisejä ennen kuin ne olivat jo lähes ohi.
Keikka, oikeastaan koko tapahtuma, oli mitä mainion ja muistan ajatelleeni sen aikana useammin kuin kerran, kuinka tunnelma oli samanlainen kuin ammoisella 80-luvulla legendaarisen Lepakon Metal Massacre -tapahtumissa. Ainoastaan pihalla värjötellessä nautitut liian kylmät kaljat puuttuivat.
Kotisivut:
Death Breath
Hero Dishonest
Saul Williams: The Inevitable Rise and Liberation of NiggyTardust!
Tänään tuli täälläkin aiemmin hehkuteltu Saul Williamsin Radiohead-tyylinen maksa-mitä-haluat -levy The Inevitable Rise and Liberation of NiggyTardust.
Kun sen kuuntelee läpi, huomaa, että Trent Reznor on ollut siinä paljon mukana. Jos vanha musta räppäri kuulostaa valkoistakin valkoisemmalta Reznorilta laulaessaan ja taustat ovat lähes puhdasta Reznoria, tuota voi suositella jokaiselle NIN-fanille, jolla ei ole hip-hop-allergiaa.
Olisi helppo uskoa, että kyseessä on vain yksi melko tuntematon artisti, joka hakee Radioheadin imussa julkisuutta, mutta ehei! Tuo on väkivaltaisen mainio levy, vaikka unohdettaisiin kaikki Reznorit ja kaikki Radiohead-temput. Genret on pantu sekoittimeen, joten ystäviä luulisi löytyvän monesta suunnasta. Public Enemy kumartaa Bowielle ja lyö kättä U2:n ja elektromäiskeen kanssa.
Epätodennäköinen cocktail toimii ja jopa Sunday Bloody Sunday -cover saadaan toimimaan.
Vaikka paljon uutta tehdään, kliseitäkin kierrätetään. Ette ikinä arvaa, minkä sanan kanssa trigger on rimmattu parikymmentä kertaa Public Enemyä sämpläillessä?
Niggytardust.com tarjoaa levyn joko ilmaiseksi 192 kbps MP3:na tai 5 dollarin hintaan 320 kbps MP3:na tai ihan FLACcina.
Kaiken muun hyvän lisäksi levyssä on vieläpä kittah kannessa!
Saul Williamsilla on nyt iso tilaisuutensa. Loistava levy takana ja julkisuutta – ainakin verkossa – enemmän kuin Billboardin kolmen kärkeä hallitsevalla Timbalandilla. (Tsekkaa saittien liikenne: Timbalandmusic.com vs. niggytardust.com)
Viimeksi kun Reznor jeesasi yhden levyn verran lupaavaa niukasti tunnettua artistia, Marilyn Manson ponnahti pinnalle. Voisiko sama tapahtua uudestaan toisessa genressä? Toisaalta, ei edes itse Rick Rubin saanut 2001 Amethyst Rockstarilla Saulia kovin kirkkaaksi tähdeksi. Onnistuisiko se nyt?
Kierrätysmateriaaleista tehtyjä fanituotteita
Itsellä tulee silloin tällöin ostettua bändi-t-paitoja keikoilta ja netistä. Monesti ne ovat melko laadutonta tavaraa, joten meikäläisen sydäntä lämmittää kun huomaa että paidan laatuun on satsattu vaikka se sitten maksaisi hieman enemmän.
Don Johnson Big Band on kehitellyt yhteistyössä Globe Hopen kanssa kierrätetystä kankaasta tehtyjä fanituotteita, mm. t-paitoja. Samankaltaisia tuotteita on varmasti muillakin bändeillä, joten pistäkää parhaat vinkit kommenttiosioon.
Muse Helsingin Jäähallissa 17.10.2007
Muse esiintyi täydessä Jäähallissa tehokkaasti ja varmasti. Puolentoista tunnin settiin mahtui koko bändin historia.
Jatka lukemista ”Muse Helsingin Jäähallissa 17.10.2007”
Arkaaista jakelua
Kiikkustuolissa kerron 2050-luvun lapsille, että silloin kun minä olin kolmekymppinen, leffat jaeltiin sillä tavalla, että painettiin jossain kaukana poissa muovisia levyjä ja niitä läheteltiin ympäriinsä, ja haluamansa leffan näki vasta monta päivää sen jälkeen, kun sen oli tilannut.
Luultavasti lapset nauravat minulle ja ihmettelevät, miksi ihmeessä niin tehdään, olihan kaikki tarvittava teknologia jo olemassa, Internetit about joka kodissa ja niin edelleen. Luulisi, että olisi kallista lähetellä muovinpaloja ympäriinsä ja makuuttaa niitä varastoissa.
Miksei elokuvia myydä siinä samassa muodossa kuin niitä piratisoidaankin? Kysyntää ainakin näyttäisi olevan. Musiikin puolella siirtyminen kopiosuojaamattomaan kauppaan on jo tapahtunut, kun huomattiin, että kopiosuojaukset vain vähentävät asiakkaiden maksuhalukkuutta, eivätkä ne vaikuta mitenkään laittomaan verkkolevitykseen. Sinänsä hassua olikin myydä kivijalkakaupassa suojaamatonta kamaa ja samaan aikaan todeta, ettei verkossa mitenkään missään tapauksessa voisi myydä suojaamatonta musiikkia.
Kun musiikkijakelussa pitkään taisteltiin tuulimyllyjä vastaan, opetettiin samalla asiakkaille, että laiton vaihtoehto on toimivampi ja helpompi kuin laillinen vaihtoehto. Nyt kun lopulta on alettu myydä musiikkia siinä muodossa kuin käyttäjät haluavat, on ehditty jo paljon porukkaa opettaa laittomaan vaihtoehtoon.
Miksi ihmeessä elokuvajakelijat nyt ampuvat omaan jalkaansa ja eivät halua myydä elokuvia esim. DivX- tai H.264-muodoissa? Rapakon tuolla puolen sentään iTunesista saa muutamien studioiden elokuvia iTunes- ja iPod-yhteensopivana ja Amazonista jossain muodossa, jota ei saa vahingossakaan poltettua DVD:lle ja joka tarvitsee jonkun spesiaalisoftan.
Antakaa tarjolle pinkka leffoja kympin per laaki jossain korkealaatuisessa muodossa, jonka voi polttaa myös DVD:lle halutessaan, niin alan ostaa. Olen jo kyllästynyt juoksemaan videovuokraamoon ja takaisin.
Teknologia on valmiina. Kysyntä on valmiina. Missä ovat leffat?
Artikkeli postattu myös Loistavaan.
Huono uutisointi johti näpäytykseen
Iltasanomat ei nauti kovinkaan korkeaa arvostusta tässä päässä monitoria, kuten ei toinenkaan kilpaileva iltapäivälehti, joten en ole sinänsä yllättynyt että Julkisen sanan neuvosto näpäyttää tuon tuostakin. Relevantiksi asian tekee tällä kertaa se, että asia koskeen uutisointia Rammsteinin laulajan Till Lindemannin, väitettyä bändistä lähtemisestä, sen uutisointia ja virheellisen uutisoinnin korjaamista.
Eli julkaistu nettihuhut totena ja kun sitten ripulit on pöksyssä, se on yritetty lakaista maton alle poistamalla uutinen verkosta.
CMX: Talvikuningas
Kahden viimeisimmän päivän aikana olen kuunnellut CMX:n uuden levyn noin kymmenen kertaa.
Etukäteen pelkäsin, että moisella konseptilla mopo karkaa käsistä. Tarjoillapa reilu tunti progeilua yhtenä 12-osaisena biisinä ihan helvetin kalliina limited edition -levynä. Tuo kuulostaa Spinal Tap -leffan poistetulta kohtaukselta.
Mutta perkele! Levyhän on loistava.
Teos pitää näpeissään säröisellä otteella, eikä pidä juurikaan sisällä viimeisimpiä levyjä riivanneita nyyhkyilyjä. Pitkän linjan CMX-faneja lämmittänee se, että levyllä revitetään heti toisessa osassa pari minuuttia HC:ta Kolmikärki-aikakauden hengessä. Aika lailla kaikki CMX:n kulmat radiohittiballadeja lukuunottamatta käydään läpi levyn aikana.
Alkuperäisiin huhuihin verrattuna tämä ei ole niin haastava kuunneltava kuin olisi voinut luulla. Jos progemeininkiä ja kummallisesta tahtilajista tai tyylistä toiseen nopeasti pomppimista ei pidä täysin normaalina, tuskin tälle lämpeää. Scifiin kallellaan oleminekin saattaa häiritä joitain. Olen ehtinyt kuulla jo scifiallergiselta CMX-fanilta kommenttia siitä, että sanoitusmaailma tuntuu täysin vieraalta.
Levyllä on myös CMX:n tuotannon paras minuutti. Neljännessä osassa ”Vallan haamut” kohdassa 3:45 se alkaa sanoilla ”vain yksi yksityiskohta”.
Ei ole muuta moittimista kuin se, että erittäin hieno pakkaus ei ole ihan niin hieno kuin normilevyyn verrattna lähes tuplahinta antaisi ymmärtää. Graafisesti ne toki ovat huikeat, mutta muutoin ne ovat vain DVD-kotelon kokoinen kannellinen pahvilaatikko (samanlainen kuin Massive Attackin Protection/No Protection -tuplapaketissa), joka pitää sisällään 40-sivuisen hyvälle kiiltävälle paperille painetun DVD-bookletin kokoisen leiviskän ja pahvisinkkukantisen levyn.
Rock-kriitikot luultavasti lyövät aika herkästi tälle viittä tähteä. Minäkin.
edit jälkeenpäin: Hesari antaa myös viisi tähteä, joskin arvostelijana on kovan luokan CMX-fani.