Olipahan kokemus, varsinkin kun ottaa huomioon että yhtyettä mentiin katsomaan vain siksi että se parinkymmenen vuoden jälkeen vihdoinkin pääsi suomeen. En usko että olen kuunnellut kappalettakaan ko. yhtyettä sitten vuoden 95, mutta keikka kolisi silti samaan tapaan kuin aikoinaan yhtyeen levyt kolisivat kotioloissa.

Bolt Thrower on siis vanhan koulun death metal yhtye englannista, joka on saanut aikaan toistakymmentä levyä ja kourallisen muuta tuotantoa. Bändi ei jostain syystä aikaisemmin ole päässyt ruotsia lähemmäs suomen keikka-areenoita, joten vanhan koulukunnan metallisteille kyseessä oli ihan oikeasti tärkeä tapahtuma. Lippujakin keikalle oli mennyt kiitettävästi, reilut 600 etukäteen, joten Nosturissa olikin kuuma tunnelma ja ihan oikeasti tungosta.

Yhtye oli hyvässä vedossa ja näytti selkeästi nauttivansa energisestä suomalaisyleisöstään, joka jaksoi pogoilla ja moshata koko reilun tunnin mittaisen setin alusta loppuun. Bändi oli iloisen yllättynyt vastaanotostaan ja lupaili moneen kertaan palaavansa uudemmankin kerran, nopeammin kuin seuraavan 20 vuoden jälkeen.
Keikalla kuultiin uusien kappaleiden lisäksi vanhoja klassikkoja ja hieman uudempia pienhiteiksi muodostuneita kappaleita, joten kokonaisuudessa näkisin setin olleen hyvässä tasapainossa. Omia huippukohtia olivat World Eater / Cenotaph kappaleista rakennettu kokonaisuus, sekä …For Victory ja IVth Crusade. Muitakin kovia kappaleita kuultiin, mutta nämä tunnistin ja ne potkivan kovaa takamuksille.

Kovan keikan lisäksi bändillä oli myynnissä brändättyä rättiä ja lippistä erittäin kilpailukykyiseen hintaan, mikä on aika iso plussa. Itse katselin baseball jersey tyyppistä ”Those Once Loyal” paitaa pitemmänkin aikaa, se kun olisi irronnut 16€ hintaan.

Illan alussa soittaneet Amoral ja Hellbox jäivät kokonaan näkemättä ja Katapultin läppäriksi suunniteltua Kanadalaista Kataklysmiä ei nähty ollenkaan. Suomen oma Finnair kun oli onnistunut lennättämään bändin soittokamat Köpiksen ja Nevadan kunnassa sijaitsevan Huitsin kylän kautta maailmalle, bändi joutui jättämään koko keikan väliin.

The Cardigans esiintyi Tavastialla parin vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa Super Extra Gravity -levyn siivittämänä. Hieno, joskin hitaasti aukeava levy jatkaa edellisen Long Gone Before Daylight:n jalanjäljillä.

Kovin ihmeellisiä lavarakennelmia Tavastialle ei mahdu tekemään, mutta bändi oli kuitenkin tuonut mukanaan kapeat valopaneelit, jotka oli sijoitettu lavan takaosaan. Muuta lavakoristusta ei juuri ollut. Bändi esiintyi viisihenkisenä, samana kuin levylläkin. Kosketinsoittaja-kakkoskitaristi Lasse Johansson oli kuitenkin jostain syystä estynyt, mutta hänen korvaajansa hoiti homman mainiosti.

Setti painottui kahteen uusimpaan levyyn ja lisäksi mukaan oli poimittu Gran Tourismon suurimmat hitit. Tätä vanhempaa tuotantoa ei kuultu laisinkaan. Keikan koskettavimpiin hetkiin lukeutuivat upeasti kasvava Don’t Blame Your Daughter (Diamonds) sekä menevämpi Godspell. Varsinainen setti lopetettiin onnistuneesti uuden levyn ensisingleen I Need Some Fine Wine And You, You Need To Be Nicer sekä hyvin eteenpäin rullaavaan Good Morning Joaniin. Varautuneen oloinen yleisökin sai tässä kohtaa juonesta kiinni. Ehkäpä perjantain keikalla oltiin vapautuneemmin mukana.

Kesällä The Cardigans nähdään ainakin Ruisrockissa sekä Oulun Qstockissa.

Pääsin vihdoin viime viikolla kuulemaan hienon levyn julkaissutta Nicole Willis & The Soul Investigatorsia livenä. Keikka oli hyvä. Alkuun The Soul Investigators soitti viitisen instrumentaalikappaletta, jotka toki olivat ihan ok kamaa, mutta jäivät silti tunnelmassa jälkeen Willisin kanssa soitetuista. Instrumentaaliosuuden olisikin voinut tiivistää muutamaan kappaleeseen.

Willisin tullessa lavalle tunnelma kohosi ja keikka pääsi kunnolla vauhtiin. Setti sisälsi luonnollisesti Keep Reachin’ Up -levyn kappaleita sooloilla maustettuna. Erityistä kohokohtaa ei jäänyt mieleen, kappaleet olivat tasaisen varmaa tavaraa. Keikan loppupuolella bändi soitti Light My Fire-coverin, joka omaan korvaani tuntui hieman kuluneelta valinnalta.

Vaikka ilta olikin mainio, mieleen jäi kytemään tunne, että hieman pienemmällä klubilla (ja pienemmällä ihmismäärällä) yleisö olisi saanut paremmin kiinni rytmistä. The Soul Investigatorsin musiikkia tekee nimittäin välttämättä mieli tanssia, eikä täpötäysi lavan edusta Tavastialla anna siihen juuri mahdollisuuksia.

Pieni yllätys oli, että etukäteen pääesiintyjäksi arvelemani Jimi Tenor esiintyikin ensin ja soolona. Toki Nicole Willis on tällä hetkellä melkoisessa nosteessa, joten soittojärjestyksen ymmärtää hyvin. Yhtä kaikki, soolonakin Jimi Tenorin setti toimi varsin hyvin biittien tullessa raiturilta ja Jimin keskittyessä koskettimiin ja lauluun. Parhaat vibat sai aikaan vanha biisi Sugardaddy.