QOTSA live @ 100 Club, Lontoo

Queens of the Stone Age esiintyi viikko sitten torstaina 3.5.2007 Lontoon 100 Clubilla. Bändin keikka sisälsi lähinnä tulevan Era Vulgaris -albumin biisejä. Joku yleisössä kuvannut on pistänyt näitä uutukaisia peräsi 6 kappaletta Youtubeen.

Turning on the Screw
Sick, Sick, Sick
I’m Designer
Into the Hollow
Battery Acid
3’s & 7’s

Yhtyeen nykyinen livekokoonpano näyttää tältä (lähde: Wikipedia):
* Joshua Homme – Lead vocals/Guitar (1997?present)
* Troy Van Leeuwen – Guitar/Lap Steel/Keyboards/Backing Vocals (2002?present)
* Joey Castillo – Drums (2002?present)
* Michael Shuman – Bass/Backing Vocals (2007-present)
* Dean Fertita – Keyboards/Guitar (2007-present)

New QOTSA lineup

Pari uutta QOTSA-rallia Youtubessa, Euroopan kiertue

Fanit ovat pistäneet Queens of the Stone Agen tulevalta Era Vulgarikselta vuodettuja biisejä videoina nettiin.

3’s & 7’s
Sick, Sick, Sick (biisissä vierailijana The Strokesin Julian Casablancas)

Hemmetin hyvältä kuulostaa, täytyy sanoa.

Bändi kiertää kesällä Eurooppaa, mutta Suomeen eivät ole näillä näkymin tulossa:
6.5. Columbia Club, Berliini, Saksa
9.5. Elysee Montmantre, Pariisi, Ranska
14.6. Wireless Festival, Lontoo, UK
15.6. Harewood House, Leeds, UK
16.6. Greenfield Festival, Sveitsi
18.6. Alcatraz, Milano, Italia
20.6. Radar Festival, Zagreb, Kroatia
24.6. Rock A Field Festival, Luxemburg
26.6. Hove, Arendal, Norja
29.6. Rock Werchter, Belgia
30.6. Eurockeennes Festival, Ranska
4.7. Columbiahalle, Berliini, Saksa
6.7. Roskilde, Tanska
7.7. Oxegen Festival, Irlanti
8.7. T In The Park, Glasgow, UK

Itse käyn tsekkaamassa bändin livekunnon Hove-festareilla. Asun kesäkuun alusta alkaen Kristiansandissa Norjassa, tunnin ajomatkan päässä festaripaikalta, joten logistiikka ei ole ongelma.

Suzanne Vegalta levy kesällä

Suzanne Vega julkaisee seitsemännen levynsä kesäkuun viides päivä. Beauty & crime -levyn ensimmäinen single Frank & Ava on kuultavissa Vegan kotisivulla. Vegan viimekesäinen keikka Tampereella jäi itseltäni harmittavasti väliin, mutta toistaiseksi kiertuekalenteriin merkityistä paikoista lähinnä Suomea ovat Englannin ja Saksan keikat.

Clutch, The Sword @ Nosturi, 25.4.2007

Olipahan uskomaton keikka, molemmat bändin säväyttivät, mutta varsinkin Clutch toimitti sellaisen lastin rokkaavaa meininkiä ei heiveröisempiä hirvittää.

The Sword tuntui olevan isolle joukolle keikalla olijoita täysin uusi tuttavuus, tai sitten bändi oli ehdittu tsekkaamaan ulos aiemmin päivällä bändin MySpace-sivujen kautta. Hyvin kuitenkin näytti putoavan, omasta puolestani voi myös sanoa että meno toimi livenä paremmin kuin levyllä. Itselleni soundimaailman lievä tunkkaisuus ja basson korostaminen toimi hyvin, mutta kaikki eivät tuosta pitäneet.

Itse pääesiintyjä otti yleisönsä suvereenisti haltuunsa ja tunnelma oli kuin pienessä klubissa. Bändiltä puuttui lähestulkoon kaikki maneerit, joita yleensä tupataan käyttämään yleisön viihdytykseen, saaden yleisön reagoimaan vaistomaisesti tunnelmiin ja meininkiin. Laulajan mainio tapa siirtyä lavan sivuun lauluosuuksien välissä ja antaa muille soittajille tilaa toimi hienosti, varsinkin kun näytti että mies siirtyi tuoksi ajaksi ”osaksi yleisöä” ja diggaili bändin soittoa lavan reunalta. Useaan kertaan laulajan diggailu ja käsien taputus tarttui yleisöön, jolloin koko sali oli rytmissä mukana.
Bändi soitti uusimman From Beale Street to Oblivion -levyn materiaalista, ellei koko levyä niin hyvin lähelle, sekä biisejä parilta uusimmalta levyltä. Vanhempaa materiaalia kuultiin vain muutaman biisin verran. Lähes kanden tunnin setin jälkeen bändi kiitti ja poistui lavalta ilman sen kummempia rituaaleja, eli encoreja ei kuultu, eikä moista edes osannut jäädä kaipaamaan.

Erinomainen ilta, joka ainakin omalla kohdallani toi bändin diggailuun uutta puhtia ja paitavarastoon uuden . Eikä tapahtuma tehnyt mielestäni hallaa The Swordillekaan, luulen bändin saaneen keikalta kourallisen uusia faneja.

Clutch @ Wikipedia (EN)
The Sword @ Wikipedia (EN)

Jälkeenpäin lisättyä:
Get in the Pitin näkemys keikasta

Turku Romantic Movement: Noise & Confusion

Historia ei ole kohdellut kovinkaan hellällä kädellä suomirock-yhtyeitä jotka ovat vaihtaneet laulukielen ja yhtyeen nimeen kolmanteen kotimaiseen, ehkä Siekkareiden Mushroom Moon-sekoiluja lukuunottamatta. Mieleen nousevat etenkin kauhukuvat nuoremman Alangon ja kumppaneiden lyhyeksi jääneestä 4R-kaudesta. Tällä kertaa samanlaista irtiottoa yrittää Turku Romantic Movement, omaa sukuaan Turun Romantiikka, taajaan politiikan ja maailmantuskan puolelle solahtanutta materiaalia kolmen levyn ja muutaman pienemmän satsin levyttänyt ryhmä.

Myönnän heti alkuun, että ennakkoluuloja oli ja on vieläkin; muulla kuin äidinkielellään esiintyvät kotimaiset artistit tuppaavat turhan usein sortumaan formulaenglantiin ja sanoituksiin, joista ei juurikaan löydy leveyttä eikä pituutta. Turku Romantic Movementin sanoitus- ja laulukaksi, Rami ja Pete Romantiikka (vai ovatkohan nykyään ilman Ramones-nimiä?) onnistuvat suurimman osan ajasta välttämään helmasynnit, mutta satunnaisesti tuntuu kuin korvia hellittäisiin rautanauloilla. Laulu ja ääntäminen sortuvat lukioenglannin tasolle vain muutamassa kohdassa levyä, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus.

Sanoitusten kohdalla vastaanotto on vähän kaksijakoinen. Turun Romantiikan aikana soitto kulki läpi uran varsin mallikkaasti (eikä asianlaita ole juuri muuttunut, vaikka pitkäaikainen rumpali Niko Romantiikka jättäytyi käsivaivojen vuoksi pois remmistä ennen viimeistä suomenkielistä levyä), mutta etenkin hitaammat ja maailma syleilevämmät kappaleet elivät ja kuolivat sanoitusten kautta. Ne olivat pääosin laadukasta tavaraa, mietittyjä, täynnä vasemmistorokille ominaista knoppitietoa ja yleissivistysrevittelyä, mutta myös mieltä hiveleviä kielikuvia. Muutos englantiin ei näiden kappaleiden, joita levyllä on ehkä puolet, ole täysin onnistunut – sisällön puolesta sama linja jatkuu, mutta englanti latistaa kielikuvat ikävästi ja tuntuu saavan sanoittajat unohtamaan kielenkäytön luonnollisuuden. Saatan olla fennomaani, mutta kuitenkin.

Levyn nopeammat ja rokkaavammat kappaleet, kuten kivalla piano-introlla varustettu The Classic, Orson Welles ja The Pigs (of Gadara) toimivat kuin junan vessa, eikä kielenvaihtoon oikeastaan kiinnitä edes huomiota. Käsi nousee väistämättä nyrkkiin ja suu laulaa mukana, mitä tapaan pitää hyvän perusrokin tunnusmerkkinä. Sääli, että neljäs kipakka otos, Celebrating Youth, läsähtää kasaan lopun jankkaavassa lauleskelu-osuudessa.

Olen taipuvainen uskomaan että materiaali toimii livenä vielä kertaluokkaa paremmin, enkä usko keikkakunnon heikentyneen kielenvaihdon myötä. Sanomalla luulisi olevan kaikupohjaa laajemmaltikin Euroopassa ja toivoa sopii, että Turku Romantic Movement löisi itsensä läpi ainakin ruohonjuuritasolla, vaikka joutuukin kestämään vertailut Manic Street Preacherseihin. Toisaalta, mikäpä siinä on verratessa, hyvässä seurassa ei tarvitse hävetä alkuunkaan.

Musiikkimaistiaiset voi hakea yhtyeen Myspace-sivuilta.