Miehistönvaihdoksia Múmissa, levy keväällä

Islantilaisen, kokeellista elektronista musiikkia tekevän Múmin kokoonpano on muuttunut. Bändin alkuperäinen jäsen Kristin Anna on eronnut yhtyeestä tehden saman tempun kuin siskonsa Gyða neljä vuotta sitten. Heidän tilalleen keikka- ja äänityskokoonpanoon on otettu kaksi uutta laulajaa, mr. Silla ja Hildur Gudnadóttir.

Múm esiintyi hiljattain Islannissa järjestetyssä Sugarcubes-juhlakonsertissa. Kokoonpanossa oli mukana myös bändin edellisellä levyllä vieraillut Samuli Kosminen. Múmilta on juuri julkaistu neljä kappaletta sisältävä The Peel Sessions -levy. Uusi kokopitkä levy on tulossa ensi keväänä.

Vuoden yllättävin Roklintu-mielipide

Uuden Imagen MySpace-musiikkistarajutun innoittamana mietin Idols-formaattia.

Idols-formaattia on erittäin rok-uskottavaa tölviä vasemmalta ja oikealta, joten ilmoitan yllättävän Roklintu-mielipiteen:

Idols-formaatti on loistava, koska se antaa poppigenressä niille mahdollisuuden menestyä, joilla on valtavasti luontaista karismaa, muttei kykyä tehdä kovaa työtä ja kasvattaa fanikantaa hitaasti ja varmasti.

Hei, mitä poppia kuunteleva porukka oikeasti haluaa? Karismaa vai kovaa työntekoa?

Lisäksi tykkään katsoa myös koomisia epäonnistumisia.

Vintagea Venäläista musiikkielektroniikkaa kaupan

Meteli.netin foorumeilta osui silmään myynti-ilmoitus, jossa myydään erinomaisen mielenkiintoisen näköisiä syna/keyboard -osaston laitteita. Totaalista vuosikertaa. Ja komean näköistä!

m: russian analogue – sale!! @ Meteli.net foorumit

Kannattaa huomata, että URLeissa on välilyönnit lopussa, spämmilinkkien varalta siis, jotka tulee poistaa… siispä laitan tähän vielä helpot linkit noihin esittelysivuihin:
Alisa 1377
Unost’ 21
Unost’ 73
Electronica EM – 141 VENTA

Disclaimer – Minulla ei ole tämän ilmoituksen kanssa mitään tekemistä, satuinpahan vain huomaamaan sen.

Erikoisen Pappismiehen viimeinen marssi

Imperiumissa on hienosti summattu Reverend Bizarre:n historia ja tulevaisuus samaan syssyyn.
On ikävää että yhtye heittää liperinsä kehään, mutta toisaalta bändi lopettaa voimiensa kunnossa ja ennen kuin väsymys saavuttaa. Tuota väsymystä on hieman ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta tähän asti se on sivuutettu silkalla sisulla ja päättäväisyydellä.

Bändi keikkailee vielä vuoden loppuun asti, joten kannattaa mennä katsomaan kun siihen vielä on mahdollisuus. Katso jäljellä olevat keikkapäivät.

Jatka lukemista ”Erikoisen Pappismiehen viimeinen marssi”