Treeball: I Dream Of Eclectic Sheep

Kyllä, se on nimenomaan eclectic. Sinulla ei ole lukihäiriötä.

Treeball on pistänyt viimeisimmän levynsä, siis jo toisen tänä vuonna, sivuilleen tarjolle ilmaisina latauksina. Ja laadultaankin tiedostot ovat hyvällä tasolla, joten kannattaa käydä tutustumassa jos bändi ei ole ennestään tuttu.

Kyseessä on siis brittirock / pop tyylistä meininkiä, jossa vaikuttaa muun muossa, tuottajanakin kunnostautunut, Nick Triani.

Uutta Circleä – Tyrant

Miljard-tupla-CD:n julkaisusta ei ole monta viikkoa kulunut, kun painokoneet ovat jo ehtineet pukata ulos uutta tavaraa. Levyn nimi on Tyrant ja selitysteksti kuuluu näin: ”3 tracks, 45 minutes. Recorded in one day like all the Latitude sessions, experience Finlands psychoactive, krautrock inspired metal experimentalists.” Lehtisalo kuvaili tätä albumia taannoisessa Vertigon haastattelussa näin: ”Yksi äänitettiin yhden päivän improvisaationa Southern Studioissa, Latitudes-pikkufirmalle. Ei millään meinannut lähteä soitto, mutta kun autossa kuunneltiin pari kertaa, oli niin kaunis päivä, että ainakin väitettiin toisillemme, että hyvä se on.”

Lehtisalon Vertigo-haastattelu kannattaa lukea muutenkin. Mielenkiintoinen haastattelu kaikinpuolin. ”Kun tässä yhteiskunnassa jauhaa jotain asiaa tarpeeksi pitkään, se ankkuroituu totuuteen.” 🙂

Circle @ myspace
Ektro Records @ myspace

Orpoja kolmen levyn täydeltä

Tom Waitsin uutuuslevy Orphans, joka oikeastaan on kolmen cd:n boksi sisältäen erilliset levyt Brawlers, Bawlers ja Bastards, on ilmaantunut levykauppoihin. Albumi on mallia ”Limited edition” eli sitä on painettu vain rajoitettu määrä, joista Suomeen on päätynyt ilmeisesti 1400 kappaletta.

Orphans on varsin hevi setti, 56 biisin verran taattua Waitsia. Mukana on 30 uutta kappaletta ja niiden lisäksi mm. Ramones-covereita sekä Charles Bukowskin ja Jack Kerouacin teksteihin perustuvaa musisointia. Musiikkityyleissä löytyy Amerikan mannerta laidasta laitaan, rokista balladeihin ja bluesista gospeliin. Kappaleiden sanoitukset ovat aiemmilta Waitsin levyiltä tuttua rönsyilevää tarinankerrontaa kaikista maailman aiheista.

Itse ostin levyn tänään ja kahden ensimmäisen levyn kuuntelun jälkeen voin vain todeta, että syvällisempää analyysia ei aivan helpolla irtoa – 30 biisissä on pureskeltavaa enemmän kuin pieni pää kerralla kestää ja yksi levy, esittelyjen mukaan se kaikkein kokeellisin eli Bastards on vielä kokonaan kuuntelematta.

Tätä pakettia kannattaisi oikeastaan lähestyä yksi levy kerrallaan ja siirtyä seuraavaan vasta kun edellisestä on jäänyt pysyviä muistijälkiä, sillä tavoin kokonaisuudesta on mahdollista saada joku tolkku. Haastetta siis piisaa, mutta varsin palkitsevaa sellaista.

Hirtoriallista elävää musiikkia tarjolla

Vaikka otsikko jollain tasolla tuntuukin hieman ristiriitaisella, se kuvaa hyvin sivustoa jonka satuin löytämään. Kyseessä on Concert Vault niminen ilmainen palvelu, jossa on tarjolla historiallista livemateriaalia 60-luvulta 80-luvun alkuun.
Nopeasti selaten löysin pari Black Sabbathin konserttia 70-luvupuolen välin molemmin puolin. Pikaisella selailulla kiinnostavaa tavaraa on vaikka muille jakaa (kuten tässä siis yritän tehdä), joten eikun tutkimaan.

Sivusto vaatii rekisteröitymistä (käyttäjätunnus, salasana sekä valinnaisesti nimet, ei siis paha), jonka jälkeen voi välittömästi kuunnella haluamiansa konsertteja. Pavelu toimi myös Linux alustalla ongelmitta (Ubuntu 6.10, Firefox 2.0), joten siitä vielä bonuspisteitä.

Rok-Video: Mastodon – Colony of Birchmen

Atlantalainen Mastodon julkaisi tänä vuonna kolmannen albuminsa, nimeltään Blood Mountain. Hauskan progeilevaa kamaa on heidän hevimetallinsa. En laittaisi yhtään vastaan, jos tulisivat esiintymään jollekin ensi kesän kotimaiselle festarille.

Colony of Birchmen -biisissä vierailee taustalaulajana Josh Homme, mutta häntä ei näy tässä musiikkivideossa. Oma suosikkikohtani biisissä on 1:47 alkava ”gone away” -hetki. Tai no, onhan tuo koko biisi melkoisen hyvä.

Youtubesta löytyy kymmenen osaa Making of Blood Mountain -videopäiväkirjoja studiosta. Suosikkini on osa 4, jossa rumpali Brann Dailor pistelee varsin mehukkaita rytmejä ilmoille. Dailor on Dave Grohlin mielestä maailman paras rumpali, mikä ei ole aivan vähäinen kunnianosoitus, kun tietää Grohlin omat meriitit.
Jatka lukemista ”Rok-Video: Mastodon – Colony of Birchmen”

Surftones: The Ministry of Ultra Cosmos

Käsiini päätyi muutaman hassun sattuman kautta suomalaisen Surftonesin The Ministry of Ultra Cosmos -levy.

Koska tuntemattomasta syystä meikäläisellä on aina ollut pehmeä kohta sydämessä surf-musiikille (pl. surfballadit, jotka ovat kauheaa kuraa), odotin auraalisia nautintoja, jotka muistuttaisivat aalloista, kesästä ja huolettomasta elämästä.

Perkele, tämähän on 70-luvun diskohenkistä niukasti funkahtavaa instrumentaalitanssimusiikkia. Toisaalta, se on hyvin tehtyä sellaista ja varmasti käyttömusiikkina tulee pyörimään soittimessani silloin, kun haluan pois sieltä, missä olen.

Mutta hei, älkää huijatko minua. Varoitusteksti olisi ollut paikallaan. ”Tuote ei sisällä surfia.”

Iron Maiden Helsingin Areenalla 15.11.

Iron Maiden tarjosi keskiviikkona kuulijoilleen täyden annoksen tuoreinta soundiaan. Uusi A Matter Of Life And Death -levy soitettiin kokonaisuudessaan alusta loppuun. Päätös, joka varmasti jakoi mielipiteitä.

Jo etukäteen saattoi arvata, että keikka lähtisi liikkeelle uuden levyn avausraidalla Different World, joka on levyn pirtein ja samalla lyhin kappale. Se antoi keikalle lähtölaukauksen josta riitti virtaa jotakuinkin levyn puoliväliin asti. Tässä vaiheessa Bruce Dickinson tervehti yleisöä ja kertoi bändin aikomuksesta soittaa koko uusi levy.

A Matter Of Life And Death on rankka ja edeltäjäänsä progressiivisempi teos, jonka kuunteleminen yhdellä kertaa vaatii keskittymistä. Pitkät kappaleet veivät mehut monesta kuulijasta keikallakin. Yleisön reaktiot olivat kuin yö ja päivä kun setti viimein siirtyi uutukaisen The Legacy-kappaleesta Fear Of The Dark -liveklassikkoon.

Bändin soitto on aina ollut tarkkaa eikä siinä ollut huomauttamista tälläkään kertaa. Ainoa pieni huolenaihe oli Bruce Dickinsonin äänen loppuminen The Legacy -kappaleessa, jossa korkeimmat äänet jäivät usein laulamatta. Muuten Dickinson hoiti tonttinsa mallikkaasti. Lavasteet olivat tuttuun tapaan massiiviset ja Eddie piipahti paikalla jättimäisen tankkinsa kanssa.
Jatka lukemista ”Iron Maiden Helsingin Areenalla 15.11.”