Sloganit kääntyivät päälaelleen, kun isi kysyi Facebookissa minulta, mitä oli HC-punk. Kasasin vastaukseksi voimakkaan soittolistan siitä, mitä oli HC-punk Yhdysvalloissa (ja vähän Kanadassakin) 80-luvulla.
Saa painaa subscribe, päivitän tuota myös myöhemmin.
Viime vuonna luin Hesarista jutun Eva Louhivuoresta ja Manu Laudicista. He matkustivat yhdessä Etelä-Euroopassa ja tekivät samalla musiikkia.
Juttu pääsi kuitenkin unohtumaan kunnes tällä viikolla kuulin kauniin kappaleen radiosta. Pienen etsinnän jälkeen selvisi että kyseessä oli juuri Eva & Manun Feet in the Water. Suosittelen.
Tämän vuoden Sonispheren täkynä oli Metallican esittämä musta albumi. Yllätyin ettei yhtye soittanut sitä heti keikan kärkeen vaan käyntiin lähdettiin Hit The Lightsin ja Masters Of Puppetsin voimin. Yhtyeen historian ensimmäinen biisi oli hyvä keikan avaaja, mutta jälkimmäinen tuntui hieman läpijuostulta.
Perään tuli vielä pari kappaletta kunnes yhtye pääsi videointron jälkeen The Black Albumin kimppuun. Kappaleita ei esitetty samassa järjestyksessä kuin levyllä (mikä on tavallaan sääli), vaan lopusta alkuun jolloin suurimmat hitit säästyivät viimeiseksi. Sad But Truen riffi on edelleen aivan killeri.
Vanhalla aloitettiin ja myös lopetettiin: ilta päättyi Seek And Destroyhin. Metro kulki vielä keikan päätyttyä, mistä kiitos HKL:lle.
En enää muista mistä bongasin englantilaisduo Blood Red Shoesin, mutta sen soittama säröinen, raaka rock on mieleeni.
Vaikutteita kaksikko on ottanut jenkkilän suunnasta joista Wikipedia mainitsee mm. QOTSAn ja Sonic Youthin. Itselleni tulee mieleen (soundillisesti, ei niinkään tyylillisesti) Jon Spencer Blues Explosion mikä varmaankin pohjautuu siihen että molemmista bändeistä puuttuu basisti.
Uusimman levyn Lost Kids -kappaleesta on tehty tyylikäs bändisoittovideo. Rumpali-laulaja Steven Ansellin elkeistä tulee etäisesti mieleen Billie Joe Armstrong.
Tällaista kuunnellessa nousee mieleen ajatus kitaransoiton opettelusta ja bändin perustamisesta.
Aerosmith julkaisee uuden levyn Music From Another Dimension elokuun lopulla. Levyn ensimmäinen sinkku on Get A Grip -levyn aikaan alkunsa saanut Legendary Child. Biisi kuulostaakin aika lailla kyseisen levyn materiaalilta, valitettavasti ei kuitenkaan kärkipään biiseiltä.
Aerosmithin 70- ja 80-luvun huippuvuosia kaipaavien makuun Legendary Child on ylituotettu, mutta on se kuitenkin parempaa tavaraa kuin karmea, viimeisin uutta omaa materiaalia sisältänyt levy Just Push Play. Onko biisinkirjoitus sitten parantunut vuoden 2001 jälkeen, se jää nähtäväksi.
Kiertue Euroopassa olisi mukava juttu, sikäli kun yhtyeen Suomen keikat on valitettavasti tullut missattua.
Beck julkaisee pian singlen nimeltä I Just Started Hating Some People Today Jack Whiten levymerkillä.
Lyhyen näytteen perusteella kuulostaa hyvältä. Pidän paljon myös kansitaiteesta. Beck, tee pian täyspitkä valmiiksi.
Lapko osuu viimeisimmällään hermoon. Aiempiin edesottamuksiin verrattuna on vipuja käännetty pikkuisen mutkikkaampaan suuntaan. Ei tästä progea vieläkään saa, mutta isolta osin levy kuulostaa enemmän Toolilta kuin Placebolta. Vähemmän poppia, enemmän sekä runttausta että himmailua. Tämä on se levy, joka tehdään ennen kuin todetaan, että nyt on menty niin pitkälle kitarasuuntaan kuin voidaan mennä ja tehdään syntsayllärit.
Levyn päättävä Love Is Sick and Wrong on melkein seitsemänminuuttinen fiilistely, joka kulkee Pink Floydista Karnivooliin. Samalla se saattaa olla paras Lapko-biisi ikinä.
Bändin äkkiväärä huumori on tunnistettavaa. Minkä muun bändin surumielisen kappaleen kertohokema voisi olla ”Ice cream, flowers and pussy”? Jälleen kierrätetään 70-80-luvun biisinnimiä. Tällä kertaa vuorossa on Life Is Life. (Edelliset osat: All The Best Girls, I Shot The Sheriff, Paranoid.)
LOVEn kansi ja Type O Negativen Origin of the Fecesin alkuperäinen kansi (googlatkaa itse, NSFW) eroavat toisistaan kuvan rajauksen osalta. Peter Steele oli rajattu paljon Maljaa tiukemmin.
Paina tuosta alta play, koska nämä kollit ovat tehneet parhaan levynsä koskaan. Paina nyt.
Päivälleen 10 vuotta sitten aloitin Roklinnun. Silloin ei blogeja ollut ihan hirveästi. Pian muutama muukin tuli mukaan kirjoittajaksi. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten Roklintu on pysynyt aktiivisena kokonaisen vuosikymmenen.
Roklintu on pari vuotta vanhempi kuin Facebook ja vuoden nuorempi kuin Wikipedia. Jos Roklintu olisi lapsi, se alkaisi tässä iässä hiljalleen löytämään ensimmäisiä rok-levyjä lastenmusiikin tilalle. Tuosta saa hieman skaalaa, kuinka pitkään tätä on könytty.
Ensimmäinen postaus 14.5.2002 oli kokonaisuudessaan tällainen:
Viime kerran Nosturissa keikkaillessaan Hives uhosi tulevansa kesällä takaisin Gearfestille. Nyt se on vahvistettu. Nosturin Riemu-festivaalin keikka oli mainioin tunti, jonka olen rokin parissa viettänyt pitkään aikaan. Joten ei muuta kuin lippukauppaan mars.
Ajattelin, että mitäspä sitä kukaan tarvitsee ensimmäisen postauksen hehkuttelua. Siitä vain suoraan asiaan ja tehdään niin kuin olisi tehty aina. Ei lehtienkään ensimmäisessä numerossa kannessa ole pelkästään lehdestä itsestään. Ajattelisin, että olisi punkimpaa vetää suoraan one-two-three-four ja postausta peliin ilman selittelyitä.
Vuosijuhlan kunniaksi poimin arkistoista listan merkityksellisimpiä, kiinnostavimpia, fiksuimpia, hölmöimpiä ja eniten aikaansa kuvaavia paloja historian varrelta.
Tätä se on ollut kymmenen vuotta. Häseltäminen jatkuu. Olkaa hyvä ja kiitos.
Jos haluat Facebookiin vinkkauksen, kun uusia postauksia tulee, napsauta tuosta alta ”Tykkää”.
Viime vuoden Flow-esiintymisensä viime hetkellä perunut Lykke Li esiintyy tulevan kesän festivaaleilla. Tämä on mukava uutinen.
Huolestuttava uutinen on se että Björkillä on jälleen ongelmia äänensä kanssa ja hän on joutunut perumaan kesäkuun esiintymisiään. Elokuuhun on vielä aikaa, mutta viime kerran peruutus hiipii pakostakin mieleen.
Against Me! vaihtaa naislaulajaan. Poikkeuksellisen tästä uutisesta tekee se. että Against Me! ei ole vaihtamassa laulajaa. Vaihtuminen naislaulajaan tapahtuu niin, että Tom Gabel tulee tulevaisuudessakin olemaan bändin laulaja, mutta hän aloittaa hormonihoidot ja on tulevaisuudessa tunnettu nimellä Laura Jane Grace.
Jos on tyypillä ollut vaikeaa, kun on identiteettinsä kanssa solmussa, voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa se on nyt, kun muutamansataatuhatta ihmistä seuraa prosessia vierestä. Aika punk muuvi.
Roklintu 