Joskus sanat loppuvat. Audioslaven toinen ei ole huono, ja on parempi kuin ensimmäinen, mutta ei paljon.

Se on mitäänsanomaton. Kuinka mitäänsanomaton? No, tässä esimerkki. Arvostelu loppuu tähän.

Notkean Rotan lähiösatu jatkui Itä Meidän -pitkäsoitolla.

Suomiräpäytyksessä meikäläistä (ts. hoppiarvostelukielellä meitsiä) syö kummallinen intoNAAtio ja epäuskottavat bostailulyriikat (ts. rok-kielellä uhosanat).

Notkea Rotta välttää nämä molemmat sudenkuopat – flow on mainio, eikä kärsi nuorisoräpäyttäjien kummallisesta paiNOTUKsesta. Luodut hahmot ovat uskottavampia kuin aidot ulkomaiset gangstaräppihahmot.

Notkea pöllii Itä-Helsingissä kuuskakskutosia pilottitakki päällä ja paskaiset Adidas Torsionit ja myllyverkkarit jalassa. Debyytin ja Kaupungin vauhdissa EP:n tarinat nivoutuvat uuteen episodiin ja vanhat hahmot ovat taas palanneet.

Tyypillisesti en tätä genreä kuuntele, pl. MC Taakibörsta, Don Johnson Big Band ja Outkast, mutta Notkean Rotan tarinankerronnassa on jotain ylitsepursuavan puoleensavetävää. Pakkohan siinä on olla – miten muuten punaviiniä lipittävä markkinointihörhö voisi samastua piripäissään Kontulaan virkavaltaa karkuun juoksevaan kolliin?

Debyytillä häiritsi se, että Rotan materiaali oli paljon kovempaa kuin muiden hahmojen setti. Nyt myllyverkkareiden ja haalareiden puntit ovat tasoittuneet ja rikostoveri Rautaperse ja Komisario Jyrkkäkin ovat vahvoja. Anulle tai Rohtorille en tosin vieläkään lämpeä.

System of a Down (alasinjärjestelmä, suom. huom.) lukittautui studioon Rick Rubinin kanssa. Koska Rick Rubin on rokin kuningas Midas, ei ole yllätys, että studiosta tuli ulos kultakimpale. Sessioissa nauhoitettiin Mezmerize/Hypnotize -tupla, joka julkaistaan kahdessa osassa. Ensimmäisenä meille on tarjolla Mezmerize, myöhemmin syksyllä Hypnotize. Tuplalevy ei liene kovin pitkä, jos ensimmäinen osakaan ei riko 40 minuutin rajaa.

Mutta jum-a-liste, että tuli ässätavaraa ulos. Toxicity oli hieno, tämä on vielä hienompi.

Tulkitsen tämän teemalevyksi, jonka viimeiset raidat Old School Hollywood ja Lost in Hollywood niputtavat kasaan. Teema on lyhyesti ”Hollywood kusettaa, Hollywood on rikkoutuneita unelmia ja kiiltokuvia, Hollywoodissa vain harvat onnistuvat” eli täsmälleen sama kuin David Lynchin upeassa Mulholland Drivessä.

Levyn huippukohta on täysin suvereenisti Violent Pornography, joka – ollakseen System of a Downin tyyliä – on aivan selkeä radiohitti, vaikkakin ainakin konservatiivisimmat radioasemat vierastanevat lyriikoita väkivaltaisesta pornografiasta, ”choking chicks and sodomy, the kinda shit you get on your TV”.

Jo aiemmin kiinnitin huomiota System of A Downin tapaan tehdä biisejä sillä tyylillä, että jokainen säkeistö on samoilla sanoilla, jokainen bridge on samoilla sanoilla ja jokainen kertosäe on samoilla sanoilla. Sama meininki jatkuu, yllä mainittu Violent Pornography on hyvä esimerkki, kuten lyriikoista voi huomata. Tämä häiritsee kuitenkin yllättävän vähän, eihän se häirinnyt The Mars Voltan L’Via Viaquezissakaan.

Bändin voimasuhteissa on tapahtunut muutoksia. Kitaristi/-kakkoslaulaja Malakian on tätä nykyä tasavertainen laulaja Tankianin kanssa, Malakian on kirjoittanut joko yksin tai Tankianin kanssa jokaisen kappaleen, Malakian oli apulaistuottajana ja Malakian on soittanut ison osan bassoraidoistakin levylle. Hieman vaikuttaa siltä, että tämä oli Malakianin levy. Bändi julkisissa lausunnoissaan tosin korostaa, että Malakian ei ole keulahahmo, vaan bändi on demokraattinen ja kyseessä ei ole Tankianin sivuun vetäytyminen. Yeah right.

Toisaalta – olihan Pink Floydillakin Syd Barrettin levyjä, David Gilmourin levyjä ja Roger Watersin levyjä. Ehkä Mezmerize/Hypnotize on Malakian-Watersin The Wall.

Kun Rubin tuotti Red Hot Chili Peppersiä, johon Frusciante oli palannut, paluun myötä Frusciante sai paljon isomman roolin kuin aiemmin – Fruscianten persoonallista lauluääntä käytettiin paljon enemmän kuin ennen ja paikoin Frusciante oli kuin toinen laulaja. Vaikuttaa samanlaiselta ratkaisulta tässäkin, joten Rubinin modus operandi näkyy.

Toisissa medioissa tätä levyä on verrattu Mr. Bungleen, Zappaan ja The Mars Voltaan. Suurena Mr. Bungle- ja Mars Volta- fanina ja Zappaa isosti arvostavana ei ole yllätys, että tämä levy uppoaa. Kyllä tässä moni Dead Kennedysinkin näkee. System of a Down nappaa niin monesta lähteestä (selkeästi näkyy ainakin hc-punk, metalli, nu-metal, hiphop, proge) , että ystäviä löytyy varmasti genrerajojen yli – enpä minäkään normaalisti tästä ADHD-metallijunttausgenrestä ole kovin innoissani. Tässä tapauksessa olen. Tähän mennessä tämä on vuoden kovin levy. Katsotaan, muuttaako Hypnotize tilannetta.

En ole ihan yksin kommentteineni. Metacriticin yhteenvedossa eri arvosteluista tällä hetkellä Mezmerize pääisisi tämän vuoden top-listan toiselle sijalle, jos olisi 7 arvostelua kasassa.