Weezer:Make believe

Rivers Cuomo ja kumppanit ovat täällä jälleen! Tällä kertaa levyn päätuottajana on ollut Rick Rubin. Tuloksena on loistava levy, joka sisältää parista aiemmasta levystä poiketen aavistuksen erilaisia sävyjä.

Levyn kappaleet ovat rakenteiltaan varsin simppeleitä, mutta silti tarkkaan harkitun kuuloisia. Perfect situation ja Peace -kappaleiden kertosäkeet koostuvat harmittomasta woo-oo hoilauksesta, mutta Cuomo on saanut puristettua sävellyksiinsä niin paljon imua, että niitä laulaa väkisinkin mukana. Osittain bändi on myös palannut ensimmäisen levyn tunnelmiin. Esimerkiksi The damage in your heart on hitaampi kappale kun taas The other way on suoraviivaisempi rokkipala taputuksineen, molemmat ovat soundeiltaan kuin uran alkuajoilta.

Bändin tuttu soundi on siis tallella ja sitä on paikoin päivitetty onnistuneesti. Juuri ne ratkaisevat pienet yksityiskohdat on tehty tuoreen kuuloisella tavalla. Jousia kuullaan monessakin kappaleessa, mutta ne on älytty pitää sopivasti taustalla. This is such a pity -kappaleen koskettimet ovat halvasta Casion syntetisaattorista, mutta oikea soundi ei ole aina kiinni kalliista laitteista. Levyllä on mittaa juuri sopivasti, 12 kappaletta. Enempi pituus alkaisi puuduttamaan.

Bändin kotisivuilla on jäsenten keskustelua uuden levyn biiseistä. Teksti avaa levyn sisältöä hyvin ja mukana on melko yllättäviäkin kommentteja. Esimerkiksi Beverly hills ei Cuomon mukaan olekaan sarkastinen näkemys luksuselämästä, vaan ihannoi aihetta aidosti. Uskoako tuota.

Vaikea tästä on kenenkään muun pistää paremmaksi. Alkavan kesän ykköslevy on tässä.

Uutisia läheltä ja kaukaa

Pikainen ryöpsähdys uutta ja vanhaa kotimaista musiikkia:

Turun Romantiikan sivuilta löytyy 2/3 yhtyeen nettisinkkutrilogiasta, kaikki kuunteltavassa ja osa katsottavassa muodossa. Siis musiikkivideoita, ne jälkimmäiset.

Kuolleiden Intiaanien huima tempaus julkaista sivuillaan kerran kuukaudessa musiikkivideo uuden levynsä kappaleista on edennyt osaan kolme. Ostaisin levyn, jos vain löytäisin sen jostain perinteisestä levykaupasta, mutta kaikkailta on lopussa. Itku ja raivonpurkaus.

Sydän sydän (meniköhän oikein?) -yhtyeen sivuilta ei löydy yhtään ladattavaa musiikkia tai videota, mutta koska ostin levyn, niin pitihän sitä mainostaa. Onpa tyrmäkkää menoa! Olin jo innostua kirjoittamaan arvostelun, mutta kun toisaalla on homma paketoitu aikas tyhjentävästi, jätin väliin. Jos vähän saisi tasaisuutta materiaaliin, niin sehän olisi sitten siinä. Nytkin on aika hyvä.

Täältä ja tähän.

Kentin keikalle 3000 ylimääräistä lippua

Kesäkuussa järjestettävään Kentin konserttiin tulee ensi maanantaina myyntiin 3000 lisäpaikkaa. Lipuilla ei pääse konserttitelttaan sisään, vaan ainoastaan alueen anniskelupisteisiin. Teltan sivustat pidetään auki, jotta näköyhteys lavaan säilyisi. Liput maksavat 29 euroa kappale.

Kuulostaa melko käsittämättömältä järjestelyltä. Järjestäjät kerjäävät vain ongelmia, sillä varmasti moni haluaisi päästä lavan läheisyyteen katsomaan keikkaa ja luultavasti jotkut sitä yrittävätkin.

NYT-liitteen uutinen

Drab Four vetää Beatlesit

Kun Type O Negativea on verrattu moneen kertaan pahoiksi gootti-Beatleseiksi, nyt on tämän aika: Peter Steelen hautakivi webbisaitin etusivulla.

Tuntien Type O Negativen huumorintajun, tuo on todennäköisesti mustaa huumoria.

Olisiko TON lopettanut vai pistämässä uutta levyä ulos?

Vai olisiko sittenkin aika jättänyt Steelestä? Tuskin.

—

edit: lisätietojen keruun jälkeen: Uutta levyä on tulossa.

(Paul is dead.)

Aerosmith:You gotta move -dvd

Aerosmithin ensimmäinen live-dvd sisältää parin tunnin verran musiikkia. DVD on kuvattu Honkin’ on bobo -levyyn pohjautuneella kiertueella. Kyseinen levy sisältää pääasiassa lainakappaleita ja muutamia niistä kuullaan tietysti dvd:lläkin.

Konserttitaltiointi on tehty alunperin televisiota varten. Kappaleiden väliin on lisätty pieniä pätkiä Honkin’ on bobo -levyn nauhoituksista sekä fanien ja bändin kommentteja. TV-lähetyksessä keikan pätkimisen saattaa vielä jotenkin ymmärtää, mutta dvd:llä pitäisi olla mahdollisuus katsoa koko konsertti alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Nyt jokaisen kappaleen intro on pilattu ylimääräisellä puheella.

Keikan pätkimisen lisäksi toinen iso ongelma on leikkauksessa. Nykyisten musiikkivideoiden tyyliin kuva ei viivy yhden kameran mukana juuri sekuntia kauempaa. Lisäksi yleisöä pyritään näyttämään joka välissä. Kuviin on löydetty lähinnä amerikkalaista naiskauneutta, joka tuntuu nauttivan enemmän kameroiden edessä heilumisesta kuin bändin soitosta. Tuloksena on kuvallinen sekasotku, joka ei tue musiikkia juuri lainkaan. Välillä tekee mieli sulkea silmät ja antaa pelkän musiikin tehdä tehtävänsä.

Levyn musiikillinen anti on hyvää ja biisivalinnat pääosin onnistuneita. Bändi soittaa 30 vuoden kokemuksella, tosin jotkut biiseistä vedetään läpi liiankin rutiinilla. Lainakappaleet, kuten Road runner ja Joe Perryn laulama Stop messin’ around ovat poikkeuksetta upeaa kuunneltavaa. Niissä koko bändi tuntuu haastavan itsensä. Omasta varhaistuotannostaan mukaan on valittu mm. Toys in the attic ja Back in the saddle, jotka sopivatkin hyvin lainaklassikkojen seuraksi.

Konserttitaltioinnin lisäksi dvd:llä on mm. viisi alkuperäisestä tv-lähetyksestä karsittua kappaletta, joista etenkin Last child on hieno veto. Pakkauksessa on myös CD, jolla on seitsemän livebiisiä.

Mir-0: Kurssi EP

Koska kevyempi ambient-musiikki ei ole ominta alaani, voi tämän arvion luonnehdinnoissa olla selkeitä asiavirheitä, joista en vain ole perillä. Joten yrittäkää kestää.

Mir-0 on suomalainen tanssi- tai rytmimusiikkia (paremman kuvauksen puutteessa) tuottava yhdenmiehen kollektiivi, joka tekee kaiken musiikkinsa orgaanisilla instrumenteilla ja ihmisäänillä. EP:n sisäteksteissä painotetaan ettei levyn tekemiseen ole käytetty syntetisaattoreita tai sampleja, joten musiikki on hyvinkin elävän oloista.
Kolmen kappaleen EP:stä kaksi ensimmäistä on mielenkiintoista kuunneltavaa ja erittäin rauhoittavaa sellaista, koska totutusti hallitsevat biitit ja rytmikulut sellaisenaan puuttuvat kokonaan. Käytetyistä soittimista en osaa sanoa varmasti mitään, mutta kuulostaisi että kappaleissa on käytetty ksylofoneja, jotain balalaikan tyyppistä kielisoitinta, jotain bassoista ääntä tuottavaa kielisoitinta ja kasa erilaisia hauskoja ääniä tuottavia… asioita. Viimeinen kappale pitää sisällään perinteisemmän technon kuuloista meininkiä, mutta mielestäni edelleen liikutaan enemmän ambient maailmassa kuin missään muualla.
Kaikki kolme kappaletta ovat miksattu yhteen niin, että kappaleiden vaihdot ovat saumattomia ja siten levy kuulostaa yhdeltä kappaleelta jolla on muutamia nousuja ja laskuja alun UUOA -kappaleen ambientista lopun tanssittavampaan Säröksimän -kipaleeseen. Lisäksi huomasin että levyn alussa kuulostaisi kuin vinyyli laitettaisiin soittimeen sekä neula sen päälle, kun taas lopussa kuulostaa kuin neula nousisi ylös. Tämä vain hauskana yksityiskohtana.

Jos kotimainen rytmimusiikki kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan artistiin ja tekemään omat (oikeat) päätelmät mistä tässä oikeastaan on kysymys. Raskaamman musiikin ystävänä yllätyin positiivisesti kun huomasin kuuntelevani EP:tä viidettä kertää peräjälkeen.

Linkkejä:
Almighty Love productions
Kihveli Soikoon sivujen Mir-0 luonnehdinta

Jesu, Isis Nosturilla 9.5.

Eilinen Nosturin keikkapaketti, Jesu ja Isis on siis nähty. Paikalle oli raahautunut 4-500 ihmistä joten porukkaa oli ihan kiitettävästi. Myös meininki oli hyvä, koska allekirjoittanut odotti etukäteen mosh-pitejä ja nyrkkimeriä, mutta sen sijaan sai nähdä yleisön jonka keskittymisen rikkomiseen olisi tarvittu pommeja.

Ensimmäisenä soittanut Jesu on Godfleshistä tutun Justin Broadrickin uusin produktio, joka liikkuu kuitenkin hyvinkin samoissa maisemissa. Jos suinkaan mahdollista kuulostamatta huminalta, on Jesun ulosanti vielä hieman yksinkertaistetumpaa, mutta samalla erittäin synkkää. Koska itselläni ei ole lainkaan kokemusta yhtyeen soitannosta ennen keikkaa, en viitsi siitä myöskään mitään sanoa. Riisuttu industrial kun ei ole niitä helpompia tyylejä joista kertoa jotain. Yhtye soitti noin 40 minuutin setin.

Kun Isis saapui lavalle, oli yleisö valmis vastaanottamaan sen tarjoaman audio/fyysisen hyökkäysen enemmän kuin mielellään. Yhtye aloitti rauhallisemmalla materiaalilla, mutta pääsi nopeasti ns. itse asiaan, musiikin polveillessä jossain erittäin raastavan, melankolisen kauniin ja fysiikkaa runnovan välimaastossa. Suurin osa materiaalista oli yhtyeen viimeisimmältä Panopticon levyltä, mutta mielestäni settiin kuuluin muutamia paloja myös Oceaniclta. Koska en ole tuttu kuin näiden kahden levyn materiaalin kanssa (ja niistäkin vain Panopticon on kunnolla tuttu), en voi sanoa setistä mitään sen tarkempaa.
Erittäin tasokkaan keikan tarjonnut yhtye sai varmasti uusia faneja niistä jotka olivat saapuneet paikalle vai tarkistamaan yhtyeen tason. Soitto kulki, tunnelma oli korkealla ja yhtye tuntui pitävän soittamisesta, joten miksipä ei? Yhtyeen nykyinen maalailevampi tyyli luulisi olevan monelle bändiä kuulemattomalle helpompi tapa tutustua yhtyeeseen, joten suosittelen viimeiseen levyyn tutustumista.

Jutellessani keikan jälkeen Isiksen myyntikojun pitäjän kanssa, tuli heti ilmi että kiertue on mennyt hyvin, mutta myös se että suomen keikka oli ollut keskivertoa parempi. Yhtye näet soitti noin 15 minuuttia pidempään kuin normaalisti, mikä tarkoitti myyjän mukaan että yhtye oli nauttinut yleisön toiminnasta ja soittamisesta yleensä. Lisäksi mies loisti tyytyväisyyttä, koska myyntimateriaalista oli myyty lähes kaikki.
Ainoana myyntikojun tarjoamana herkkuna olisin halunnut kantaa kotiini mattakantisen Panopticonin gatefold tupla-LP version, joka oli prässätty siniselle vinyylille. Erittäin kaunis ja tyylikäs.