Joskus en vaan tajua Rumban blogia.
Henkilökohtaisessa blogissa tuo voisi olla hauskakin postaus, Rumban blogissa lähinnä hämmentävä. En ole hetkeen lukenut lehtiversiota, mutta toivoa sopii että tällaiset kirjoitukset pidetään puhtaasti netin puolella.
Mitä uuteen YK-klubiin tulee, se on vielä tsekkaamatta. Kyseinen kirjoitus ei (toivottavasti) anna siitä mitään kuvaa.
Roger Waters tekee Pink Floydin The Wall -levyyn perustuvan kiertueen. Se alkaa syksyllä 2010 ja saapuu Helsingin Hartwall Areenalle 27.4.2011.
Lisätietoa Helsingin keikasta on luvassa elokuussa. Settilista taitaa olla kaikille selvä jo nyt.
Olipa hieno keikka! Kun AC/DC sai viime viikolla hädin tuskin jalan polkemaan hittikavalkadinsa tahtiin niin tänään olisin hyppinyt tasajalkaa koko reilun kaksituntisen – jos vain kunto olisi riittänyt.
Viime vuonna julkaistu 21st Century Breakdown on teemalevy, mutta illan draaman kaari rakentui yhtyeen koko tuotantoon. Keikan alkuun kylläkin soitettiin 21st Centuryn nimikappale sekä Know Your Enemy. Myöhemmin uudelta levyltä kuultiin myös mainio rallatus The Static Age.
Vaikka keikka kestikin yli kaksi tuntia niin mukaan mahtui biisien lisäksi paljon yleisön viihdyttämistä ja huudattamista. Kun Billie Joe Armstrong alkoi valita yleisön joukosta laulajia lavalle tunnelma oli vaarassa latistua, mutta toisin kävi. Toinen lavalle päässeistä tytöistä ei ollut kummoinen laulaja, mutta otti tilanteesta kaiken irti ja riehui kuin Billie Joe Armstrong konsanaan.
Bändi oli hyvässä vedossa. Rutiinia on, mutta myös riittävästi virnettä ettei homma käy totiseksi. Pariin otteeseen soitettiin lyhyitä pätkiä lainabiiseistä, kuten Sweet Child O´mine ja Highway To Hell.
Encoret kruunasivat illan. Odotetun American Idiotin perään kuultu Jesus Of Suburbia oli hienoa kuultavaa. Keikka loppui Wake Me Up When September Ends ja Good Riddance (Time of Your Life) -kappaleisiin jotka Armstrong esitti yksin akustisen kitaran kanssa.
Kun menin katsomaan Guns N’ Rosesia Käpylään, tajusin onneksi asennoitua oikein. En ajatellut, että nyt nähdään autenttinen 80-90 -luvun vaarallinen GN’R, vaan ennemmin kovien ammattimuusikoiden ja Axlin yhteinen show aavistuksen Las Vegas -hengessä.
Sikäli oli 90-luvun kosketusta jäljellä, että bändi aloitti 45 minuuttia myöhässä. Yhtä lailla paukuteltiin huviluvan kellonlyömän yli loppukeikasta. Saapa nähdä, napsahtaako Speed Promotionille sakkoa.
Alkukeikasta Axlin laulu kuului todella nihkeästi ainakin vasemmanpuoleiseen katsomon osaan, mutta myöhemmin miksaaja noteerasi, että yleisö arvostaisi sitä, että he myös kuulevat pääjehun. Alun soundinihkeilyä lukuunottamatta keikka eteni mallikkaasti. Kovat ammattimuusikot soittivat tiukasti ja Axlinkin ääni oli asiallisessa kunnossa.
Settilistan biisivalinnat olivat paikoin vähän hämmentäviä. Miksi Chinese Democracyn heikoimmat raidat kuten This I Love ja Madagascar otettiin mukaan, kun taas Use Your Illusionilta ei soitettu kuin kaksi coveria sekä You Could Be Mine ja November Rain?
Pikkuisen hämäsi myös 90-luvulta jatkunut tapa kadottaa konsertin momentum joka väliin vedettävillä tylsillä kitarasooloilla ja chillailuilla. Axl paukkasi lavan taakse noin joka toisen biisin jälkeen ja vaatteetkin vaihtuivat moneen kertaan. Ei Axlin tarvitsisi olla Madonna. Emme me tulleet Axlin kuteita katsomaan.
Silti, olihan tuo kiva nostalgiatrippi. Nyt tuo on nähty ja haluan seuraavan tripin. Miten olisi Jane’s Addiction tai Suicidal Tendencies?
Tämänpäiväisen keikan kunniaksi mietin, että entä jos Use Your Illusion olisi ollut yksi tiukka levy, josta olisi otettu löysät pois? Se olisi kuulostanut tältä ja olisi ollut erinomainen jatko Appetite for Destructionille.
Olisin lisännyt tuohon vielä Shadow of your Loven, mutta Spotify ei löytänyt kuin Hollywood Rosen version.
Sen jälkeen olisi ollut jäljellä B-puolia riittävästi täyttämään aika monta sinkkua ja materiaalia muutamaan kiinnostavaan EP:hen.
Citydeals myy tänään GN’R-nimisen Axl Rosen sooloprojektin lippuja alle puoleen hintaan.
Olen kuullut kaupungilta huhuja siitä, paljonko lippuja on tähän mennessä myyty. Ne eivät ole mairittelevia. No, onpa tilaa meikäläisellä rellestää.
AC/DC käväisi jälleen Suomessa Black Ice -kiertueellaan. Tällä kertaa paikkana oli Tampereen Ratinan stadion.
Settilista oli muuten sama kuin viime vuonna Helsingissä, mutta Dog Eat Dog ja Anything Goes -kappaleiden sijasta Tampereella kuultiin High Voltage. Parempi näin vaikka määrässä menetettiinkin yksi kappale.
Illassa oli hieman rutiinikeikan makua. Brian Johnson ei jutellut ylimääräisiä välispiikeissään vaan toisti tutut fraasit. Angus Young kyllä jaksoi pyöriä kitaransa kanssa vaikka soittotarkkuus siitä paikoin kärsikin. Toki nykyinen kiertue on jatkunut jo lähes kaksi vuotta, joten tämän ikäisiltä herroilta keikka oli vähintäänkin kelvollinen saavutus.
Keikassa oli toki huippukohtansa. Nopeatempoinen Shoot To Thrill sai lopun lämmittelykohdassa koko yleisön taputtamaan käsiään. High Voltage taas oli tervetullut lisäys settiin uran alkuvaiheilta.
The Chemical Brothers on kiinnitetty Flow-festivaalin avajaiskonsertin toiseksi pääesiintyjäksi.
Keskiviikkona 11.8. järjestettävän illan muut artistit ovat aiemmin julkistettu LCD Soundsystem ja helsikiläinen Kap kap. 55 euron hintaiset liput tulevat myyntiin ensi maanantaina.
Jos sateen uhka ei pelota niin tänään on tarjolla paljon musiikkitapahtumia Helsingissä.
Maailma kylässä järjestetään jälleen Kaisaniemessä. Manna soittaa klo 11.30 ja Anna Puu klo 12.30. Tapahtuma jatkuu sunnuntaihin.
YleX Pop alkaa kello 15 Lasipalatsin aukiolla. Esiintyjinä on mm. Herra Ylppö ja Ihmiset kello 18.40. Yhtye on hieman hämmentävästi tehnyt myös tämän vuoden kesäkumibiisin.
Kumpulan kyläjuhlilla taas esiintyvät Dave Lindholm (klo 14.00) Samuli Putro (18.15) ja PMMP (19.00).
Joanna Newsom jos kuka on persoonallinen laulaja-lauluntekijä. Tänä vuonna ilmestynyt kolmen cd:n levy Have One On Me on siitä yksi esimerkki. Tuttuja vertailukohtia Newsomiin toki löytyy – hänen äänensä tuo mieleen Kate Bushin ja kappaleet Tori Amosin – silti ne ovat vain viitteitä siitä millainen artisti hän lopulta on.
Kulttuuritalolla järjestetty konsertti alkoi Newsomin yksin esittämällä ´81 -kappaleella. Siinä hän säesti itseään harpulla, joka on pianon lisäksi hänen toinen instrumenttinsa. Newsom aloitti kappaleen huolettoman oloisesti, kuin lennosta, mutta kuulosti kauniilta ensimmäisestä nuotista alkaen. Erittäin kaunis esitys.
Tämän jälkeen mukaan liittyi viisihenkinen yhtye, jossa soittivat mm. Ryan Francesconi (kitarat, banjo ja huilu) ja Neal Morgan (rummut ja perkussiot). Herrat ovat olleet mukana myös tuoreimman levyn teossa. Yhtye ei juuri irronnut kappaleiden sisällöstä vaan soitti tarkasti sen mitä levylläkin. Näin huomio keskittyi Newsomiin.
Newsomin akustisvetoinen musiikki ei tarvitse tuekseen säihkettä tai videoruutuja. Lavan ilme olikin hillitty, taustakankaaseen heijastetut värivalot olivat näkyvin tehoste.
Illan aikana kuultiin paljon Have One On Me:n kappaleita, mm. 11-minuuttinen nimikappale. Sopivaa eloa settiin toi rytmikäs Good Intensions Paving Co.
Harmittaa kuinka vähän ehdin tutustua Newsomin materiaaliin. Tällaisenaankin konsertti oli hieno, mutta sen todellisen arvon ehkä ymmärtää myöhemmin.
Jos mieli tekee tarkempaa arviota, Rumban sivuilla on osuva kirjoitus konsertista.
Roklintu 