Avainsana: Flow

OutKast todennäköisesti Flow:hun

Flow taisi onnistua hyvin hypen luomisessa sosiaaliseen mediaan. Katumainos liian aikaisin kehiin ja johan toimii. Luotan siihen että mainos pitää paikkansa ja että OutKast esiintyy ensi kesänä Flow:ssa. Loistava uutinen.

Hämmentävä osuus mainoksessa on tieto Die Antwoordin esiintymisestä. Muutama vuosi sitten Die Antwoord oli Suomessa Linkin Parkin lämmittelijänä. Esitys (Die Antwoordin) jäi mieleen käsittämättömänä ja naurettavana. No, ei sitä rokkifestareillakaan tarvitse mennä Popedaa kuuntelemaan jos ei halua.

Muita todennäköisiä esiintyjiä Flow:ssa ovat mainoksessa mainitut Janelle Monáe ja The National sekä Slowdive ja Kavinsky.

Alicia Keys Flow:hun

Okei, taitaa olla vanha uutinen jo: Alicia Keys esiintyy Flow festivaalien perjantain pääesiintyjänä. Hyvä kiinnitys, iso nimi ja sopii festivaalin linjaan. Liekö Nick Caven siirto perjantailta lauantaihin johtunut tästä…yhtä kaikki, odotan molempia kiinnostuneena.

RBMA Backyard -alueen ohjelma on täydentynyt. Etukäteen mielenkiintoisimmilta vaikuttavat Maya Jane Coles sekä Jimi Tenor-Nicole Willis -yhteistyö Cola & Jimmu. Ikävämpi uutinen on Todd Terjen peruutus.

Flow: sunnuntai sai hymyn huulille

Suvilahden sunnuntai sujui edellispäiviä antoisammissa merkeissä.

Aloe Blaccin isännöimä klubi Black tentissä tarjoili iltapäivään sopivan keveää tanssimusiikkia. Päälavalla Sly & Robbien dub-rytmittely ei ennen poistumistani päässyt kunnolla käyntiin, mutta onneksi viereisellä Open Source Stagella esiintynyt Eero Johannes jatkoi letkeän aurinkoista sunnuntaitunnelmaa. OSS-lavan yleisön ehdotusten perusteella kasattu ohjelma olikin festarin yllättävä piristysruiske.

Jamie Woonin konsertti oli ymmärrettävästi sijoitettu telttaan, onhan Mirrorwriting-levyn tunnelma klubimaisen viileä. Olikin yllätys kun brittiartisti tuli lavalle sähkökitaran ja bändin (basisti/kosketinsoittaja, rumpali, kosketinsoittaja) kanssa.

Bändisoundi oli vahvimmillaan Charles & Eddie -cover Would I Lie To You:n aikana. Omissa kappaleissaan Woon jätti välillä sähkökitaran sivuun mikä toi soundin lähemmäksi levyn melankolista kaupunkitunnelmaa. Vaikka kontrasti hieman hämmensi, se ei pilannut kokonaisuutta. Viimeisen numeron Woon esitti yksin samplaamalla omaa ääntään ja rakentamalla kappaleen niistä.

Jamie Woon

Kanye Westin aloitus viivästyi huomattavasti, ainakin osin voimakkaan tuulen aiheuttamien turvatoimenpiteiden vuoksi. Kun keikka vihdoin alkoi, kävi heti selväksi että kyseessä on isoin show joka Flowssa on nähty. Tanssijoiden jälkeen lavalle tullut West nousi yleisön keskelle nostolavan avulla ja esitti avauskappaleen Dark Fantasy. Tämän jälkeen kuultiin Power ja nähtiin räjähteitä, savua ja upeita laservaloja.

Valitettavasti musiikillinen sisältö ei kantanut lupaavaa alkua pidemmälle. Westin räppäystä kesti kuunnella, mutta autotunetettu laulu kuulosti mauttomalta. Kun tähän lisättiin pitkät, Westin varassa olleet rauhalliset osuudet, menetin mielenkiintoni.

Onneksi en lähtenyt kotiin, vaan menin viimeiseksi tunniksi Takapihalle. Siellä illan päätti We Love Helsingin tanssit, joita on järjestetty Flowssa kahdesti aiemmin. Vanhat ja hieman tuoreemmatkin käännösiskelmät saattavat kuulostaa oudolta konseptilta festareille, mutta idea toimii. Rento, välitön fiilis oli aivan toista kuin päälavan massiivisessa show:ssa. Loppuyllätyksenä kuultiin vielä Ruudolfin ja Karri Koiran livenä vetämä, kesähitiksikin mainostettu Mammat riivaa.

Flow: Toistaiseksi ei täysosumia

Harmittavasti täytyy todeta että omalla kohdallani Flow ei ole vielä tarjonnut täysosumia.

The Pains Of Being Pure At Heart

Nimihirviö The Pains Of Being Pure At Heart soitti kuitenkin lauantaina kelpo keikan. Laulaja-kitaristi Kip Berman ei ole kummoinen vokalisti, mutta se ei onneksi yhtyeen kokonaissoundia juuri haittaa.

Muiden suusta toki kuului kehuja hyvistä keikoista. Jo Stancen esitys ison, suomijazzin huippunimiä vilisevän yhtyeen kanssa oli toki laadukas. Myös Janelle Monáeta kehuttiin.

Monáen keikan alkupuoli oli kuitenkin turhan siirappinen. Monáe viljeli laulussaan tyypillisen amerikkalaisia korukuvioita, jotka kuulostavat helposti mauttomilta. Lisäksi Smile-klassikkokappaleen versiointi ei oikein sopinut tyyliin. Onneksi toinen coverkappale, Jackson 5:n I Want You Back toimi huomattavasti paremmin. Loppupuoli keikasta oli muutenkin timanttia mm. Cold War ja Tightrope -hittien tahtiin. Kykyjä nuorella naisella on, siitä ei ole epäselvyyttä.

Aiemmin ehdin katsomaan tovin amerikkalaista Iron & Winea. Yhtyeen kanssa esiintyneen Samuel Beamin soitto soi oikein mallikkaasti. Tein kuitenkin virheen ja lähdin etsimään paikkaa MC Taakibörstan keikalta. Pieni Open Source Stage oli kuitenkin tupaten täynnä eikä räppikolmikko edes aloittanut ennen Iron & Winen lopettamista. Lykke Li:n peruttua olisi ollut hyvä idea siirtää Taakibörsta päälavalle. Väkeä olisi riittänyt sinnekin.

Loppuillasta kokeilin Human Leaguen 80-luvun nostalgiaa, mutta se ei uponnut, ei sitten yhtään. Hämmentävän moni silti tuntui olevan fiiliksissä.