Björk esiintyi eilen Flowssa. Show oli hieno ja volyymi hetkittäin järjettömän luja. Yleisölle annettiin kuvauskielto, mutta bjork.com:sta on linkki YouTube-videoon keikan viimeisestä kappaleesta Declare Independence, jonka Björk omisti Pussy Riotille.
Tällaista menoa olisin setissä kaivannut enemmänkin.
Olin viikonloppuna Kuudennessa Aistissa. Piti jälkikäteen kirjoittaa siitä, mutta yhtäkkiä tulikin puun takaa jo torstai ja kaikki muut olivat sanoneet kaiken sanomisen arvoisen.
Sanon kuitenkin sen, että P-K Keränen, Pää Kii ja Miau olivat kovia (kolme mimmiä runnomassa autotallirokkia ja encoreksi Ramones-cover!), Hidria Spacefolk ja No Smoking Team olivat oikein mukavia, Kim Gordonin kokeellisista tempuista en suurista odotuksista huolimatta ymmärtänyt mitään ja Circle oli taas Circle.
Kaikkein olennaisinta festarissa oli kuitenkin se, että se oli myyty niin tukkoon, että eiköhän se ensi vuonnakin järjestetä. Ei taida olla toista yhtä friikeillä nimillä täytettyä tuhansien henkien kaupunkifestaria Suomessa. En muista nähneeni aiemmin useita Flipper-paitoja samassa tilassa. Tätä täällä tarvitaan, ja toivon sydämestäni, että tämä jatkuu ensi vuonna yhtä hyvällä menestyksellä.
Red Hot Chili Peppers jammasi eilen Tampereen Ratinan kentällä, ja HS:n Mikko Aaltonen summasi keikan niin nasevasti että lukekaa itse. Lisättävää vain sen verran että Josh Klinghoffer kuulosti hyvältä myös mikrofonin varressa, sikäli mikäli (ainakin keikan alkupuolella) suoraan sanottuna jopa amatöörin korviin kamalilta kuulostavilta saundeilta jotain kuuli. Onneksi sekin parani loppua kohden, tai sitten johtui vaan paikasta jossa aluksi hippasimme. Toivottavasti palaavat vielä myöhemminkin, ainakin Flea tuntui olleen vaikuttunut vuoden 1988 Provinssirockista.
Ja tähän loppuun normaalit jupinat käsittämättömistä vessajonoista.
Olen Kuudes Aisti -festareilla ensi viikon viikonloppuna sunnuntaina 29.7. klo 17-18 pöristelemässä DJ:nä Nuorgam-torilla otsikolla Roklintu plays fuzz & buzz.
Tätä odotettavissa:
Pearl Jam on tähän mennessä soittanut Suomessa vain yhdeksän biisin ajan Neil Youngin lämppärinä 19 vuotta sitten. Kun kesän kiertueen kaupungit ilmoitettiin, en ollut kovin yllättynyt Suomen puuttumisesta. Yritin saada liput Tukholmaan, mutta olin myöhässä. Sen sijaan Berliiniin oli lippuja jäljellä. Tarkemmin ajatellen Berliiniin lentää samalla hinnalla (noin satasen menopaluu) kuin Ruotsiin ja hotellit ovat paljon halvempia. Berliiniin mentiin.
Lämppärinä oli X. Pitäisi olla hyvä bändi, vaikken ole Nausea-biisiä enempää heihin tutustunutkaan. Tuon keikan perusteella ei oikein pystynyt sanomaan mitään, kun lämppärin aikana soundit olivat ihan mössöä ainakin siinä kohtaa, jossa olimme. Uuden musiikin omaksuminen heikoilla soundeilla ei oikein onnistu. Onneksi pääesiintyjä kuulosti siltä miltä pitääkin.
Kun Pearl Jam aloitti, päällimmäinen tunne oli ”no lopultakin, tätä on odotettu”. 28 biisiä myöhemmin tuntui siltä, ettei enää ollut jäänyt paitsi Pearl Jamista.
Sen verran monta erilaista Pearl Jam -liveä olen ehtinyt kuulla, ettei suurta yllätystä päässyt syntymään. Tiesin aika hyvin mitä olin saamassa. Bändi on tehnyt yli 20 vuotta keikkaa ja ei ilmeisesti enää pahemmin päihteiden kanssa sekoile, niin hyviähän keikkoja nämä kaikki ovat. Pikkuisen on ilmassa sitä, että tämä on vain yksi keikka monen muun joukossa (mikä toki on totta). Ehkä juuri tästä syystä bändi vekslaa settlistaa ilta illan jälkeen uusiksi. Seuraavan päivän keikka samassa paikassa oli aivan erilainen, vain muutama sama biisi kuultiin.
Hallin käytävillä kuului paljon suomea. Emme olleet kovin uniikkeja, kun Berliini kiinnosti.
Hyvä, että tuli lähdettyä. Pearl Jam on vielä täydessä iskussa, mutta ei sitä tiedä kuinka kauan. Kauanko Vedderin ääni kestää? Kannattaa mennä vielä kun pystyy.
Vaikka kuinka fanittaisi, en ihan yhtä kova fani ole kuin kuvan tyyppi:
Kävipä mukava sattuma. Kun Pearl Jam oli Berliinissä soittamassa, heti seuraavalle päivälle osui The Mars Voltan keikka. Kelpaa! Seuraavana päivänä olisi ollut vielä Radiohead, mutta peruuttivat, pahalaiset.
Lämppärinä oli meikäläiselle aiemmin tuntematon Le Butcherettes. Jotain tuttuakin teurastajattarista löytyi, koska bassossa oli Omar Rodriguez-Lopez. Kitaristi/kosketinsoittaja/laulaja oli aivan kuin 90-luvun alun PJ Harvey. Paljon tuli myös autotallirokimpi versio Joy Formidablesta mieleen. Virtaa riitti ja olivat innoissaan kuin Ritari Ässä Kittilässä (paitsi Omar, tietenkin). Tämä meni ehdottomasti kotona tarkemmin googlattavaksi bändiksi.
Pääakti oli skarpilla päällä ja paljon hyväntuulisempi kuin menneillä Suomen keikoilla. Yleisöä ei suuremmin kosiskeltu – läpimurtolevyltä ei kuultu yhtään kappaletta, eikä kakkoslevykään ollut The Widowia lukuunottamatta edustettuna.
Matikkarokkimeiningillä mentiin ja vedeltiin koko ajan mutkia, mikä teettää rumpalille paljon hommia. Eipä tuo silti vaikeuksia tuota. Deantoni Parks on ihan järjettömän kova kannuttaja, jos tykkää progemeiningistä, jossa koetetaan tunkea mahdollisimman monta iskua jokaiseen tahtiin. Tykkään.
Vaikka musiikki on psykedeelistä, bändin huumehöyryiset ajat vaikuttavat olevan takana. Nyt vedetään teetä. Cedricillä oli lavalla pöytä, jossa oli vedenkeitin, jota roudari napsutteli päälle aina kun se oli sammunut. Teet (?) kaadettiin kupista takaisin keittimeen ja uudestaan kiehumaan. En ole ennen nähnyt keikkaa, jossa vedenkeittimen käyttö on näin näkyvää ja päällekäyvää – tai roudarin tehtäviin kuuluu enemmän tarjoilijan tehtäviä kuin mikkiständien pystyyn nostoa. Vaikuttaa siltä, että Cedric tykkää kuumasta vedestä tavallista enemmän.
Edellinen Volta-keikka Helsingissä oli hyvä, mutta lyhyt. Tällä kertaa bändi paukutti puolisentoista tuntia. Lähdin tyytyväisenä takaisin hotellille.
Kirjoitan tätä lentokentällä. Ohi kävelee juuri mies, jolla on rinnassa iso Seppo Rädyn kuva, ja alla teksti ”Saksa on paska maa”. Olen eri mieltä. Ainakin Mars Voltalle se on hyvä maa, ja niin Pearl Jamillekin. Siitä tulee keikka-arvio myös pian.
Okei, tästä keikasta on vierähtänyt jo tovi, mutta ajattelin silti nostattaa tunnelmaa Pulpin tulevan Ruisrock-keikan edellä.
Radio City Music Hall tarjosi näyttävät puitteet konsertille. Donald Deskeyn suunnittelema sisustus oli jo itsessään näkemisen arvoinen. Avarat art deco -tyyliset aulatilat ovat upeat eikä konserttisalikaan ole tavanomaisimmasta päästä.
En tunne Pulpin tuotantoa erityisen laajasti, mutta Different Class -levyä kuunnelleena pysyi juonessa hyvin mukana. Keikka tosin alkoi vanhemalla materiaalilla hienon Do You Remember The First Time:n tahtiin.
Jarvis Cocker oli lavalla yhtyeen ehdoton johtaja. Hän tarinoi pitkästi biisien välissä ja usein tarinat liittyivät seksuaalisuuteen. 48-vuotiaaksi Cocker on notkeassa kunnossa, sen verran sulavia liikkeitä hän esitti This Is Hardcore -kappaleen aikana. Kappale lukeutui keikan parhaimmistoon kuten myös sitä seurannut Sunrise, ainoa We Love Life -levyltä mukaan otettu biisi.
Varsinainen setti päättyi Common Peopleen joka viimeistään sai koko paikan sekaisin. Encoreiden parasta antia oli keikan viimeinen kappale Party Hard, jossa yhtye revitteli sydämensä kyllyydestä.
Lukaisin muutaman hieman vanhemman bändielämäkerran. Molemmissa on sama vika – biisien synnystä ja tekoprosessista ei kerrota riittävästi – mutta eri syystä.
Joel McIverin kirjoittama Metallica (Like) kertoo yhtyeen tarinan sen muodostumisesta aina St. Anger -levyn valmistumiseen asti. Kirjassa on yksi perustavaa laatua oleva ongelma: yhtye ei ole osallistunut kirjan tekoon vaan McIver pohjaa tekstinsä omiin ja muiden tekemiin haastatteluihin. Tekstiin on kuitenkin vaikea saada aitoa tunnelmaa jos kertoja ei itse ole ollut paikalla tapahtumien keskipisteessä. Tätä toki jonkin verran paikkaavat muiden aikalaisten kommentit.
Ottaen huomioon että vaikkei McIver ole saanut bändiä mukaan kirjan tekoa varten, siinä on kuitenkin vaikuttavat 440 sivua. Tälle on syynsä. Kirjan alkupuolella käydään läpi bändin alkuvaiheiden lisäksi myös thrashin syntyhistoria. Tämä on periaatteessa mielenkiintoista mutta karkaa silti liikaa sivuun kirjan pääaiheesta. Kirjan loppupuolella Metallican Napster-oikeudenkäynnin läpikäynnissä ja analysoinnissa McIver uppoutuu aivan liian syvälle.
Metallica -kirjan plussana on se, että McIver esittää omia mielipiteitään ja avointa kritiikkiä yhtyeen levyistä ja toiminnasta. Paha kyllä, hän ei saa sinänsä aiheellisesta kritiikistään aikaan kovin kiinnostavaa tekstiä ja päätyy usein toistamaan itseään.
Kaikesta huolimatta kirjassa oli paljon Metallica-historiaa jota en aikaisemmin tiennyt. Kuten se, että Metallican jäsenet diggailivat aikoinaan Aerosmithiä.
Walk This Way – Aerosmithin tarina (Like) sisältää bändin historiaa aina Nine Lives -levyn julkaisuun asti. Just Push Playn eikä tulevan Music From Another Dimension -levyn tekoprosessit eivät siis tähän kirjaan sisälly.
Toisin kuin Metallica-kirja, tämä teos on tehty yhteistyössä yhtyeen kanssa. Niinpä kirjoittaja Stephen Davisillä ei ole pulaa bändin kommenteista ja muistoista. Kuten alussa mainitsin, molempien kirjojen puute on että ne eivät kerro riittävästi biisien taustoista ja synnystä. Aerosmith-historiikki on tässä astetta Metallicaa parempi.
Walk This Wayn perusteella yksi syy siihen että kappaleiden taustoja ei avata enempää on se että sekä Aerosmithin jäsenet että muut levyjen tekoon osallistuneet ovat olleet yhtyeen kulta-aikoina niin sekaisin päihteistä etteivät yksinkertaisesti muista kaikkea. Sekoilustaan bändi muistaakin sitten enemmän ja sitä on kirjassa riittävästi. Oli yllättävää havaita että Spinal Tap -leffan tarinoista moni lienee napattu Aerosmithiltä.
Yhtä kaikki, Walk This Way on ihan pätevä bändihistoriikki. Tällaiset kirjat ovat aina kiinnostavampia lukea kun bändi puhuu omalla äänellään.
Tampereen lahja suomiräpille, Flegmaatikot, on palannut pitkältä tauolta ja tehnyt uuden levyn nimeltään 931.
Ryhmä esiintyi viime viikonloppuna Bassline -tapahtumassa Helsingissä ja esitti muutaman kappaleen, mm. uuden singlen Näijjoo. Kappale kumartaa vanhan hip hopin suuntaan mutta onnistuu silti olemaan tuoreen kuuloinen.
Joskus biisistä kuulee heti, että se on kesähitti. Saanko esitellä, tässä vuoden 2012 kesähitti – Samae Koskinen: Läski mulkku.
Roklintu 