Norjan etelärannikolla Tromøyn saarella (Google Maps) toista kertaa järjestetty Hove-festivaali sujui aurinkoisessa säässä. Itse osallistuin festivaaleille vain yhtenä päivänä. Torstaipäivän pääesiintyjänä oli luvassa The Raconteurs, jonka tänä keväänä ilmestynyttä toista albumia olen kuunnellut hyvin paljon.

Tromøy on logistisesti hieman haasteellinen paikka. Päivävieraalle oma auto on ainoa varteenotettava kulkuväline, eikä silläkään kulku mitään herkkua ole saaren kapeilla kyläteillä parkkipaikkaa etsiessä. Sen sijaan kun perille on päässyt, kaikki toimii hienosti. Hulppean kokoinen festivaalialue on hienolla paikalla meren ääressä. Palvelut pelasivat mainiosti. Ruokakojuille oli välillä pitkä jono, mutta se lienee väistämätöntä, mikäli 10000 festivaalivierasta keksii yht'aikaisesti, että grillimakkaraa pitää saada juuri nyt.

Ainoa isompi järjestelymoka oli rannekevaihtopisteen sijoittaminen kilometrin päähän ennen festivaalialuetta. Moka oli tosin myös minun oma, koska en ollut tulkinnut festivaalikarttaa riittävän hyvin etukäteen. Rannekevaihtopiste ei ollut autoni ja festivaalialueen välisen tien varrella, joten siksi se jäi näkemättä. Oli hieman kurjaa saapua lipun kanssa portille ja kävellä kaksi kilometriä ylimääräistä takaisin noutaakseen rannekkeen.

Rannekehässäkästä johtuen missasin Yeasayerin keikasta puolet. Yeasayer on viime aikoina saanut paljon internethypeä osakseen ja mielenkiinnolla halusin todistaa mistä on kyse. Täytyy todeta, että keikka ei kovin vahvasti vedonnut minuun. Muu yleisökään ei lähtenyt täysin varauksetta mukaan. Voipi olla tosin, että isot festivaalilavat eivät toimi bändin musan kanssa, vaan tätä pitäisi tsekkailla jossain rokkiklubilla. Erityismaininta pitää antaa bändin basistille, joka loihti ilmoille kauniita taidokkaita melodioita bassokitarastaan.

Yeasayerin jälkeen tsekkasin toisella lavalla soittaneen Killswitch Engage -yhtyeen meiningin. Bändin musiikki tuntui sen verran puuduttavalta tusinametallilta, että jatkoin pikaisesti eteenpäin aluekerrostani.

Jonkin ajan kuluttua telttalavalla esiintyi St. Vincent eli muun muassa Sufjan Stevensin bändissä soittaneen Annie Clarkin sooloprojekti. Tällä naisella on kaunis ääni ja sävellyksistään löytyy ideaa. Festivaaliolosuhteissa koettuna olisin kaivannut enemmän särmää ja ei-hempeyttä esiintymiseen, mutta aivan viihdyttävä kokemus tämä oli näinkin.

Seuraavaksi jatkoin festivaalialueen kiertelyä, ja päädyin paikkaan nimeltä Filmbunker. Kyseessä oli aivan aito bunkkeri, jossa nimensä mukaisesti näytettiin elokuvia. Pimeän bunkkerin seinusta oli koristeltu koivun lehdillä, joten tuoksu oli aivan kuin juhannussaunassa runsaan vihtomisen jälkeen. Bunkkeriteatterin tämän illan elokuvana oli Mayhemin hurjista vuosista tehty dokumentti Once Upon a Time in Norway. Tämä vaikutti todella mielenkiintoiselta pätkältä, joten jäin katsomaan sitä pidemmäksi aikaa. Pitää jostain metsästää tuo dokumentti käsiin ja katsoa se alusta asti.

Amfi-lavalla aloitteli seuraavaksi Sepulturasta tutut Max ja Iggor Cavalera kumppaneineen eli Cavalera Conspiracy. Bändi soitti tarkasti ja vuosien kokemuksella matskuaan sekä CC:n tuoreelta debyyttialbumilta kuin myös vanhempaa Sepultura- ja Soulfly-matskua. Bändi vetosi norjalaisiin pitkätukkiin ja meininki oli parhaimmillaan raivoisaa. Myös Maxin poikapuoli Richie kävi karjumassa yhden biisin ajan, eli raskaan musiikin perinne jatkuu Cavaleran suvussa. Pidemmän päälle minua kuitenkin alkoi haukotuttaa tämä keikka. Max Cavaleralla on ollut muusikon urallaan vain yksi idea ja kaikki hänen biisinsä ovat samasta puusta veistettyjä. Monille tämä tuntuu riittävän ja suosio kantaa vuodesta toiseen. Itseäni tämä viihdyttää vain hetkellisesti.

Sitten olikin sen aika, minkä vuoksi olin tänne tullut. Päälavalle saapuivat traditionaalisella otteella rumpujaan kolisteleva Patrick Keeler, siististi pukeutuvalta tietokonekoodarilta näyttävä basisti Jack Lawrence, heleä-ääninen käkkäräpää Brendan Benson ja esittelyjä kaipaamaton Jack White. Livekokoonpanossa oli mukana myös mm. koskettimia ja viulua soittava Mark Watrous, joka on korvannut Queens of the Stone Ageen liittyneen Dean Fertitan. Yhdessä nämä jätkät tottelevat nimeä The Raconteurs.

Tämä Raconteursin esiintyminen oli aivan uskomaton elämys. Biisit toimivat livenä paljon paremmin kuin levyllä. Yhdessä Foo Fightersin Provinssikeikan kanssa nämä ovat vuoden kovimmat keikat, ainakin tähän asti. Keikka alkoi Consoler of the Lonely:llä ja loppui yhden encoren jälkeen Salute Your Solutioniin. Settilistassa oli yksi cover-biisi, Keep It Clean. Tai oli siellä toinenkin, Rich Boy Blues, mutta sehän on Consolers of the Lonelylläkin, joten se on laskettavissa jo bändin omaksi teokseksi. Loput setin kappaleet olivat bändin omaa tuotantoa ja pääpaino oli uuden levyn biiseissä. Kaikki keskeiset biisit kuultiin, ainoastaan jäin kaipaamaan Carolina Dramaa. Ja ehkä Broken Boy Soldieria.

Minulle ehdoton huippukohta oli You Don't Understand Me, joka toi kyyneleen silmäkulmaani. Olen kotona soittanut tätä innoissani ja oli hieno todeta, että livenä tämä nousee vielä korkeampiin sfääreihin. Tämä hieman Tori Amosin Cornflake Girliä ja tiettyjä McCartney-sävellyksiä muistuttava kappale on klassikko jo syntyessään. Toinen mullistava biisi oli pitkäksi vedetty versiointi Blue Veinsistä. Oli mahtavaa nähdä nuorisosta koostuva yleisö näin hyvin mukana perinteistä bluesia edustavan biisiin tahtiin.

Mielestäni on väärin kutsua The Raconteursia Jack Whiten bändiksi, koska biisien krediitit ovat jaettu Whiten ja Brendan Bensonin kesken. Samoin Benson laulaa melkolailla yhtä paljon kuin Whitekin. Eikä muidenkaan jäsenten panos yhtyeen kokonaissoundiin ole mitenkään vähäinen. Uskon, että tämä kokoonpano tulee olemaan pitkäikäinen. Tämä nousee yhdeksi rockmusiikin suurista nimistä, ellei ole sitä jo nyt.

Biisilista:
1. Consoler of the Lonely
2. Intimate Secretary
3. Hold Up
4. You Don't Understand Me
5. Top Yourself
6. Old Enough
7. Keep It Clean
8. Level
9. Rich Kid Blues
10. The Switch and the Spur
11. Steady, As She Goes
12. Blue Veins
Encore:
13. Hands
14. Salute Your Solution

Lopuksi kävin kuuntelemassa tovin Duffyä ja Neon Neonia. Raconteursin ylivoimaisen keikan jälkeen mikään ei tuntunut kuitenkaan miltään, joten päätin lähteä ajelemaan kohti kotia tyytyväisin mielin.

Linkkejä:
Ottamiani kuvia Hovesta
Yeasayerin keikkataltionti @ NRK
The Raconteursin keikkataltiointi @ NRK